Elämän tarinallistaminen Friedrich Nietzschen tuotannossa vuosina 1882-1887

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten ajatus inhimillisen kokemusmaailman tarinallisuudesta nousee esiin Friedrich Nietzschen teoksissa Die fröhliche Wissenschaft (1882), Also sprach Zarathustra (1883–1885), Jenseits von Gut und Böse (1886) sekä Zur Genealogie der Moral (1887). Tavoitteena on selvittää, miten Nietzsche ymmärtää tarinallisten rakenteiden roolin suhteessa yksilön minuuden muodostumiseen, inhimillisen olemassaolon ajallisuuteen sekä kokemusten merkityksellistämiseen. Tehtyjä havaintoja verrataan narratiivisten ihmistieteiden piirissä esitettyihin näkemyksiin, ja yhtenevyydet ja erot näiden kahden näkökulman välillä nostetaan esiin.

Yksi tutkielman keskeisistä väitteistä on, että Nietzsche suhtautuu yksilön minuuteen eräänlaisena tarinallisena konstruktiona. Väitettä perustellaan vetoamalla tutkittaviin teoksiin ja niitä käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen. Yhteys narratiivisiin ihmistieteisiin on tässä kohdin varsin selkeästi esillä. Erityisesti Paul Ricoeurin ajatus yksilön narratiivisesta identiteetistä nostetaan esiin.

Tutkielmassa elämän tarinallisuuden ilmiötä lähestytään hyvin pitkälti inhimillisen olemassaolon ajallisuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa esitetään, että Nietzsche hahmottaa sekä menneisyyden että tulevaisuuden tarinallisina rakenteina, joiden varaan kaikki inhimilliset merkitykset, päämäärät ja tavoitteet rakentuvat. Ajallisuuden tarkastelussa nojataan erityisesti Martin Heideggerin näkemyksiin ajasta.

Tutkielmassa syyllisyyden ilmiön tarkastelulla on keskeinen rooli. Tavoitteena on osoittaa, että Nietzschelle menneiden kokemusten uudenlainen tarinallistaminen merkitsee mahdollisuutta irrottautua elinvoimaa verottavista syyllisyyden ja katumuksen tunteista. Syyllisyyden ilmiötä tarkastellaan suhteessa Nietzschen teoksissaan kehittelemään ikuisen paluun ajatukseen. Tutkielman loppupuolella pohditaan myös sitä, missä määrin kokemusten tarinallistaminen voidaan ymmärtää yksilön tietoisesti suorittamana toimintana, ja sitä, millä tavoin yksilön kokemuksistaan muodostamien tarinallisten rakenteiden totuusarvoon tulisi suhtautua.