Huoli kansakunnan tulevaisuudesta : diskurssianalyyttinen tutkimus Venäjän väestöpoliittisista muutoksista vuosina 2000-2010
Pro gradu -tutkielmani käsittelee Venäjän valtionjohdon esittämiä väestöpoliittisia kannanottoja vuosina 2000-2010. Tutkimusaihe on relevantti ensinnäkin ajankohtaisuutensa vuoksi, sillä tutkimuksen kattamina vuosina julkisesti kannettu huoli väestön tilasta eli alhaisesta syntyvyydestä yhdistettynä korkeaan kuolleisuuteen on kärjistynyt. Tänä aikana toteutettiin laajoja väestöpoliittisia toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Toiseksi aiheen relevanssi johtuu sen moniulotteisuudesta, sillä se herättää mm. perhettä, sukupuolta, seksuaalisuutta, kansantaloutta ja kansan tulevaisuutta koskevia kysymyksiä. Keskittymistä nimenomaan valtionjohdon puheisiin puoltaa yhtäältä se, että keskustelun esiintuojana valtionjohdon status on ohittamaton, toisaalta se, että väestöpoliittiset esitykset ovat yhteydessä konkreettisiin väestöpoliittisiin toimiin.
Varsinainen tutkimusaineistoni koostuu Venäjän valtionjohdon julkisesti pitämistä vuosittaisista puheista ja kolmesta virallisesta pitkän aikavälin suunnitelmasta, joissa demografisen tilanteen käsittely on keskeisessä roolissa. Venäjän presidentin virallisilta internet-sivuilta hankittu aineisto on venäjänkielinen, ja olen kääntänyt sitä esittelevät tekstinäytteet suomen kielelle. Konkreettisena analyysimenetelmänä olen käyttänyt diskurssianalyysia, sillä se mahdollistaa niiden kielellisten mekanismien tarkastelun, joilla tietyt ilmiöt määritellään ongelmiksi ja joilla toiset ilmiöt tarjotaan ratkaisuehdotuksiksi näihin ongelmiin.
Tulkintoja ohjaavana teoreettisena viitekehyksenä olen käyttänyt Michel Foucault’n valta-analytiikkaa, jossa huomio kiinnitetään moderneille yhteiskunnille ominaiseen vallan ja tiedon suhteeseen. Tällä tavoin käsitteellistetty valta ei ole luonteeltaan ainoastaan rajoittavaa tai tukahduttavaa, vaan lisäksi tuottavaa siinä mielessä, että se vaikuttaa sosiaalisesti hyväksyttyjen totuuksien muotoutumiseen sekä ohjaa väestön käyttäytymistä suotavaan suuntaan.
Analyysini tuloksena olen nimennyt kolme diskurssia, jotka kukin ovat osa laajempaa väestöpoliittista diskurssia, ja jotka, eri tavoin määrittelevät Venäjän väestöpolitiikkaa. Ensimmäinen näistä on vakavan ongelman diskurssi, jossa kriisitietoisuuden luomisen ohella väestöllinen ilmiö pilkotaan osiin ja rationalisoidaan. Toisena nimeämässäni valtiontuen diskurssissa tarjotaan ratkaisuja määriteltyyn ongelmaan ja legitimoidaan valtionjohto niiden menestyksellisenä toteuttajana. Kolmannessa eli perhekeskeisyyden diskurssissa propagoidaan perinteisen ydinperhemallin puolesta. Lisäksi aineistossani on nähtävissä useita hallinnan keinoja, kuten normalisaatio, väestön oman intressin tuottaminen, turvallisuuden tekniikka sekä yksilöiden vastuullistaminen väestöllisen ongelman ratkaisijoiksi.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Foucault and the birth of psychopolitics : Towards a genealogy of crisis governance
Prozorov, Sergei (SAGE Publications, 2021)The article contributes to the genealogy of current tendencies in crisis governance by reconstructing Michel Foucault’s analysis of the application of the notion of crisis in 19th-century psychiatry. This analysis complements ... -
Luther and Biopower : Rethinking the Reformation with Foucault
Lindholm, Samuel; Di Carlo, Andrea (Copenhagen Business School, 2024)In this article, we propose an alternative Foucauldian reading of Martin Luther’s thought and early Lutheranism. Michel Foucault did not mention the Reformation often, although he saw it as an amplification of pastoral ... -
Sosiaalisen nousu ja paljas elämä : Arendt suhteessa Foucault'n ja Agambenin edustamaan biopolitiikan teoriaperinteeseen
Lindholm, Samuel (2016)Tutkielman tarkoituksena on vertailla Hannah Arendtin poliittista ajattelua biopolitiikan kahden keskeisen teoreetikon Michel Foucault’n ja Giorgio Agambenin ajatteluun. Arendt analysoi sosiaalisen nousua, jonka yhteydessä ... -
Liberaali välttämättömyys ja paljaan elämän politiikka
Elmgren, Heidi (2010) -
SARS and human rights in a postmodern context : a case study of Toronto
Snellman, Pauliina (2008)This pro gradu-thesis studies the conflict between human rights and Severe Acute Respiratory Syndrome (SARS). The thesis focuses on the events that took place in Toronto between February and June 2003. The theoretical focus ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.