Lentoasemien vaikutukset aluetalouteen : Granger-kausaalisuus analyysin sovellus
Tässä tutkimuksessa on Granger-kausaalisuus analyysin avulla pyritty selvittämään alu-eellisten lentoasemien aluetalouksille mahdollistavia positiivisia talousvaikutuksia. Len-toasemien taloudellisia vaikutuksia on tutkittu paljon viime vuosikymmeninä. Samaan aikaan alueellisten lentoasemien aluetalouksille aiheuttavan taloudellisen hyödyn tutki-minen on jäänyt selvästi vähemmälle huomiolle. Pienet alueelliset lentoasemat ovat tär-keässä roolissa osana kaupunkien, maakuntien ja valtioiden liikennejärjestelmää. Niiden elinvoimaisuuden ajatellaan usein olevan suuresti riippuvainen alueen talouselämän hy-vinvoinnista.
Tutkimuksen empiriaosuudessa on perehdytty suomalaisten alueellisten lentoase-mien aluetaloudelle aiheuttamiin taloudellisiin hyötyihin. Tutkimuksessa on Granger-kausaalisuus analyysin avulla vertailu 21 lentoaseman talousvaikutuksia niillä talousalu-eilla joilla lentoasemat sijaitsevat. Lentoasemien kehityksen mittarina on käytetty niiden vuosittaisia matkustajamääriä ja toisena kausaalisuusanalyysin muuttujana on käytetty erilaisia aluetalouden mittareita, esimerkiksi maakuntien bruttokansantuote ja työllisyys-lukuja. Tutkimustulosten mukaan lentoasemien matkustajamäärät Granger-aiheuttavat seutukuntien bruttokansantuotteen muutosta Helsingin, Mikkelin, Rovaniemen, Ahve-nanmaan ja Kemi-Tornion seutukunnissa. Seutukuntien BKT –muuttuja oli kuitenkin monista testatuista aluetalouden mittareista ainoa, jolla Granger-kausaalisuutta esiintyi niin päin, että matkustajamäärät selittivät aluetalouden kehitystä. Tutkimuksen perus-teella voidaan todeta, että alueelliset lentoasemat voivat parhaimmillaan vaikuttaa alu-een talouden hyvinvointiin, mutta kaikki lentoasemat aiheuttamat hyödyt (tai haitat) aluetalouksille eivät Granger-kausaalisuus analyysin avulla tule esille, vaan tarvittaisiin yksityiskohtaisempia selvityksiä esimerkiksi alueen yritysten lentomatkustustarpeista.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29143]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Työttömyyden ja yrittäjyyden välinen riippuvuus Suomessa
Hyvärinen, Juha (2014)Tutkimuksessa selvitettiin työttömien ja yritysten määrien muutosten välistä riippuvuutta Suomen osalta. Työttömyyden muutoksia tarkasteltiin erikseen yritysten määrän, aloittaneiden yritysten ja yritysten toimipaikkojen ... -
Kuluttajien luottamus ja osakemarkkinat : toimialakohtainen tarkastelu
Nupponen, Heikki (2003) -
Sijoittajien sentimentti ja osakemarkkinat
Palosaari, Esa (2005) -
Implisiittinen volatiliteetti kurssimuutosten ennustajana
Hukka, Mira (2001) -
Osakemarkkinoiden ja reaalitalouden välinen kausaalisuus
Kantanen, Tomi (1999)