Tutkielmani laajana taustateemana on menneisyyden omistaminen, jota olen tutkinut museokontekstissa. Tutkin paikallismuseoiden toimijoita: vapaaehtoisia museotyöntekijöitä ja virkansa puolesta museotyötä tekeviä, sekä heidän välisensä yhteistyön ongelmia, jotka johtuvat toimijoiden erilaisista päämääristä. Tärkein tutkimuskysymykseni on: kuka käyttää valtaa paikallismuseoissa ja voidaanko se tulkita menneisyyden omistamiseksi? Museotyön arjen tasolla etsin tähän vastauksia kysymällä: Miten vapaaehtoinen ja virkansa puolesta museossa työskentelevä kokevat museotyön ja näkevät museon tulevaisuuden? Miten näkemyserot vaikuttavat museotyöhön?
Työkokemukseni museoalalla on antanut minulle esiymmärryksen paikallismuseoiden toiminnasta ja toiminut lähdeaineistona. Varsinaisen tutkimusaineistoni olen kerännyt haastattelemalla ja lähettämällä kirjoituspyynnön paikallismuseotoimijoille. Haastattelin kahta kulttuuritoimen työntekijää ja kolmea museon vapaaehtoistyöntekijää. Haastattelujen lisä
ksi toteutin kirjoituspyynnön, johon sain 25 vastausta paikallismuseoiden vapaaehtoistyöntekijöiltä ympäri Suomen.
Paikallismuseon olen nostanut tutkimukselliseksi käsitteeksi ja määritellyt sen kenttälähtöisesti, koska museologian virallinen määritelmä ei sovi tutkimiini museoihin. Kaksi tärkeintä käsitettä ovat omaksi kokeminen ja itsensä museoiminen. Omaksi kokeminen on omistamisen lähikäsite, mutta kuvaa tarkemmin emotionaalisen, epävirallisen omistamisen tapaa, joka kuvaa vapaaehtoisten museotyöntekijöiden suhdetta museoonsa. Tähän liittyy ilmiö, jota nimitän itsensä museoimiseksi: Koska vapaaehtoiset eivät ole virallisia omistajia, he ottavat sen kerronnalla tai fyysisillä käytänteillä omaksi. Museoharrastaja voi tuoda museoon omia esineitään, mikä luo tunteen siitä, että on osa museota ja museo on osa itseä. Menneisyyden omistamiseen liittyy lisäksi kulttuuriperinnön käsite.
Kuvailen vapaaehtoistyöntekijöiden suhdetta museoonsa ja heidän arkikokemuksiaan museotyöstä. Paikallismuseotyötä hankaloittavat tilan, rahoituksen, ajan ja ammattitaidon puute. Yhteistyötä rahoittavan tai organisoivan tahon kanssa vaikeuttavat työnjaon ja tiedonkulun ongelmat, sekä toimijoiden erilaiset päämäärät. Nämä näkyvät selkeimmin käsityksissä museon muuttamisesta ja sen tulevaisuudesta. Museoharrastajat keskittyvät menneisyyden vaalimiseen ja kulttuuriperinnön suojelemiseen. Virkamiehet puolestaan ovat suuntautuneet museon nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Eri toimijat siis keskittyvät kulttuuriperinnön eri aikatasoihin.
Museoilla on valta päättää kulttuuriperinnöstämme ja ne luovat samalla identiteettimme rakennusaineita. Ne päättävät mikä menneisyydessämme on säilyttämisen arvoista ja mikä nykyhetkestä säilytetään tuleville sukupolville. Museoiden asema tekee niiden valitsemasta menneisyydestä sellaisen menneisyyden, jota pidetään totena. Museonäyttelyä rakennettaessa tehdään kuitenkin aina valintoja, jotka ovat subjektiivisia. Museonäyttelystä ja –kokoelmista päättävä päättää samalla mikä esine edustaa kulttuuriamme. Halusi tai ei, hän kertoo tarinamme vain yhdestä näkökulmasta. Aineistossani näkyy, että päätäntävalta ei useinkaan ole niillä, jotka kokevat museon ja sen esittelemän kulttuurin omakseen.
...
