Pituushypyn tulokseen vaikuttavat ponnistusvaiheessa eniten kehon massakeskipisteen lähtönopeus, mutta myös sekä massakeskipisteen lähtökorkeus että lähtökulma. Pi-tuushyppyä on aikaisemmin tutkittu melko laajasti – eniten liikeanalyysimenetelmin. Sen sijaan reaktiovoimatutkimuksia löytyy paljon vähemmän. Tämän tutkimuksen tarkoitus olikin selvittää pituushyppysuorituksen kannalta keskeisiä reaktiovoimamuuttujia ja no-peuksia valmentajien tueksi ja arvioida niiden soveltuvuutta testipatteristoon.
Menetelmät. Koehenkilöinä oli kaksi kansallisen tason naishyppääjää ja yksi kansallisen tason mieshyppääjä (ikä 22,3 ± 1,5 vuotta, pituus 174,3 ± 11,1 cm, paino 58,7 ± 2,5 kg, ennätys 6,25 ± 0,67 m). Koehenkilöt suorittivat omatoimisen verryttelyn jälkeen kaksi pituushyppysuoritusta jokaisella kolmella eri askelmäärällä (kahdeksan, kaksitoista ja kuusitoista askelta). Hypyistä mitattiin lähestymisnopeus, viimeisten askelten askelpituu-det, kontaktiajat ja reaktiovoimat. Nopeuksia mitattiin
sekä lasermittausjärjestelmän (tut-ka) että valokennojen avulla ja askelpituudet mitattiin alustaan kiinnitetyn paperin avulla. Kontaktiajat ja reaktiovoimat rekisteröitiin yhdeksän metriä pitkän voimalevyanturijonon avulla.
Tulokset. Mittausten pisimpien hyppyjen keskiarvo oli 5,76 ± 0,78 m. Pitkän vauhdin maksiminopeudeksi saatiin 8,69 ± 0,72 m/s, ponnistuksen resultanttinopeudeksi 8,05 ± 0,76 m/s, ponnistuskontaktin ajaksi 141 ± 13 ms ja ponnistuskulmaksi 18,5 ± 1,0 °. Pit-kän vauhdin ponnistuskulman ero lyhyeen vauhtiin (18,5 ± 1,0 vs. 23,7 ± 1,4) oli tilastol-lisesti erittäin merkitsevä (p < 0,001; n = 6). Hyppääjien viimeisten askelten erot vaihte-livat heidän käyttämänsä ponnistustekniikan mukaan. Reaktiovoimat olivat kaikkein suu-rimmillaan ponnistuksen törmäysvaiheessa, jolloin maksimaalinen pystytörmäysvoima oli 5863 ± 997 N.
Pohdinta ja johtopäätökset.. Merkittävimpänä tekijänä eri vauhtijuoksujen askelmääri-en välillä korostui ponnistusta edeltävä askel. Vauhdin kasvaessa koehenkilöiden reak-tiovoimat toiseksi viimeisellä askeleella pysyivät samoissa tai jopa laskivat, mikä johti mataliin hyppyihin. Vauhdin kasvaessa erittäin tärkeäksi tekijäksi muodostuukin siis ponnistusta edeltävän askeleen työntöaktiivisuus ja ponnistuksen törmäyksen sieto eli ponnistavan jalan lihasjäykkyys. Heterogeenisen ja pienen koehenkilöjoukon takia tulos-ten tilastollinen merkitsevyys jäi vähäiseksi. Koehenkilökohtaista yksilöllistä optimaalis-ta tekniikkaa ei myöskään voitu tilastollisesti analysoida pienen suoritusmäärän takia. Pituushyppääjien testipatteristoon voisi ehdottaa mukaan seuraavia muuttujia: ponnistus-kontaktista maksimipystyvoima ja keskimääräiset voima-arvot sekä törmäyksestä että työnnöstä (törmäys- ja työntöaika vaakavoiman avulla), impulssi ponnistuksen aktiivisel-le piikille; kahdelta viimeiseltä askeleelta kontaktiajat, keskimääräiset resultanttivoimat ja suunnat (törmäys- ja työntövaihe) sekä askelpituudet radalle levitettävän paperin avul-la. Nopeuksien mittaamiseen kannattaa käyttää sekä tutka- että valokennomittauksia.
...
