Sormitusformulat Pat Methenyn improvisaatiotyylissä

Abstract

Tutkimus käsitteli Pat Methenyn improvisointityyliä. Työssä tarkasteltiin improvisoituja melodioita, joiden parissa jazz-muusikoiden yleisesti käyttämän sointu-skaala -teorian selitysvoima voidaan kyseenalaistaa. Methenyn improvisaatioissa esiintyy paljon tämän kaltaisia melodioita. Tutkimuksen taustahypoteesin mukaan Metheny rakentaa melodialinjojaan ainakin jossain määrin soittimen rakenteen ja soittotekniikan ehdoilla. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia sormitusformuloita Methenyn soitossa esiintyy ja miten hän käyttää niitä pidempien melodioiden luomisessa. Teoreettisena taustana käytettiin skemaattisen sormituksen käsitettä, formula-teoriaa sekä jazz-musiikin pedagogista kirjallisuutta. Ääni- ja videotallenteiden sekä nuottitekstin analyysin avulla identifioitiin Methenyn improvisaatioissa useimmin toistuvat sormituskuviot. Aineistona oli 29 improvisaatiota vuosilta 1983 – 2000. Enimmillään sormitusformuloille perustuvia melodioita esiintyi soolon kokonaistahtimäärästä yli 50 %:ssa. Improvisaatioista löytyi 18 erilaista neljän sävelen sormitusformulaa, joita Metheny yhdistelee eri tavoin luodakseen melodioita. Soittoteknisten tekijöiden lisäksi sormitusformuloiden esiintymistä määrittävät taustaharmonian rakenteelliset sävelet, joihin sormitusformulat usein kiinnittyvät. Tutkimustulokset osoittivat, että sointu-skaala -teorian kannalta haastavia melodioita kyetään paikoitellen selittämään taloudellisemmin sormitusformuloista käsin. Sormitusformula-analyysi täydentää improvisaatioiden analyysissä yleisimmin käytettyä sointu-skaala -teoriaa huomioimalla instrumentin rakenteen ja soittotekniikan vaikutuksen improvisaation synnyssä.