"Pitäisikö valita puheenjohtaja?" : etnografinen tutkimus aloittavan ryhmän työskentelykulttuurin muodostumisesta
Päivämäärä
2007Tutkimuksen tarkoitus oli tarkastella aloittavan ryhmän työskentelykulttuurin
kehittymistä. Tavoitteena oli kuvata työskentelykulttuurin muodostumisen vaiheita
sekä löytää tekijöitä, jotka siihen vaikuttivat. Tarkastelimme tutkimusongelmaa
kulttuurin kehittymisen teorian kautta (Schein 1987) sekä ryhmän psykoanalyyttisesta
näkökulmasta (Bion 1979).
Kohderyhmänä oli luokanopettajaopintojaan aloittava 13-henkinen
opiskelijaryhmä, joka opiskeli reflektoimiseen kannustavan oivallusryhmän
periaattein. Etnografisella menetelmällä kerätty aineisto koostui pääasiassa
havainnoinnista sekä kyselyistä. Tutkimuskysymyksenä oli, miten opiskelijatyöryhmä
organisoituu ja käsittelee työssä ilmentyviä ongelmia. Tutkimuksen edetessä nousi
merkittäväksi havainto, etteivät kulttuurin sisällä toimivat ryhmänjäsenet aina olleet
tietoisia toimintaansa vaikuttavista tekijöistä, ja tämän vuoksi työskentely ei aina
sujunut tavoitteiden mukaisesti rehellisestä yrittämisestä huolimatta. Osakysymykseksi
muotoutuikin, miksi ryhmä ei aina toimi niin kuin sen jäsenet tavoittelevat. Aineiston
analyysitapa oli teemoittelu.
Keskeisimmäksi tutkimuslöydökseksi nousi ryhmän työskentelykulttuurin
kolmivaiheinen kehityskaari. Ensimmäisessä ryhmän alkamisen vaiheessa toimintaa
näytti leimaavan riippuvuus sekä kykenemättömyys tarttua työtehtävään. Toiminta
kääntyi työnteosta sosiaaliseksi huolloksi, jota selitämme jäsenten tiedostamattomilla
sosiaalisten perustarpeiden tyydyttämispyrkimyksillä. Samanaikaisesti
haavoittumattomuuden illuusio, eräänlainen jaettu uskomus, ylläpiti vaikutelmaa
sujuvasta työstä. Toisessa kehitysvaiheessa uskomus kyseenalaistettiin, kun ryhmän
työn etenemättömyys tuli ilmi merkkitapahtumassa. Merkkitapahtuma muutti ryhmän
työskentelymallia: odottelu vaihtui kokeiluksi. Kolmannessa kehitysvaiheessa
erotimme työnteosta suojautumisen tendenssin, jonka tulkitsemme syntyneen reaktiona
merkkitapahtuman aiheuttamaan ahdistukseen. Työntekoon oli syntynyt ristiriita:
samalla kun piti edetä, oli suojauduttava konfliktin toistumiselta. Tämä havainnollistui,
kun ryhmä päätyi käyttämään puheenjohtajaansa kilpenä välttääkseen takaiskut.
Tutkimus keskittyy työskentelykulttuurin suojautuvan toiminnan tarkasteluun,
mutta se pyrkii myös huomioimaan kehittymisen. Keskeinen tulos olikin, ettei
suojautuminen estä ryhmää kehittymästä. Ryhmä voi reflektoimalla oppia
ymmärtämään paremmin toimintansa perusteita ja tätä kautta suuntautumaan
selkeämmin kohti tavoitteitaan.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Ryhmän pimeä puoli : miten elää ryhmän arvaamattomuuden kanssa?
Nikkola, Tiina; Elmgren, Heidi (Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2017)Näkymätön puoli ryhmien elämässä jää usein vähemmälle huomiolle kuin näkyvä ja ulkoisesti mitattavissa oleva todellisuus. On kuitenkin mahdollista tarkastella myös ihmisten yhdessäolon ”pimeää” puolta, maailmaa jota emme ... -
Projektina ryhmä : projektiryhmän työskentely psykodynaamisesta näkökulmasta
Luoma, Antti (2005) -
Oppimisen jaettu voimavara : ryhmän vaikutus oppimiseen musiikintunnilla
Puhakka, Asko (2021)Tässä tutkimustietoon paneutuvassa kirjallisuuskatsauksessa tutkin, millaisia vaikutuksia ryhmällä on oppimiseen erityisesti musiikintunnilla sekä mitkä ovat toimivan ryhmän edellytykset? Pohdin muun muassa, millaisista ... -
Ketterän ryhmän kriittiset menestystekijät
Tuomisto, Jakke (2018)Digitalisaation vaikutuksesta tarve informaatioteknologian eri sovelluksille on alati kasvava. Ketterän ohjelmistokehityksen tavoitteena on pyrkiä minimoimaan ohjelmistokehityksen riskejä. Ketterän ohjelmistokehityksen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.