Yhdysvallat liittyi toiseen maailmansotaan loppuvuodesta 1941, Japanin suorittaman Pearl Harborin tukikohdan pommituksen jälkeen. Lähtö rintamalle ja muuhun sotaa tukevaan työhön tuli ajankohtaiseksi muiden palvelusikäisten miesten lisäksi myös yliopisto-opiskelijoille. Tässä pro gradu –tutkielmassani keskityn tarkastelemaan Rutgersin yliopistoa käyneitä nuoria miehiä, jotka suorittivat 1940-luvulla palvelustaan Euroopan rintamalla. Osa heistä oli jo valmistunut, mutta monella opinnot keskeytyivät kutsuntoihin. Osa hakeutui sotilaaksi vapaaehtoisena, toiset odottivat siihen saakka, kunnes lähtöä ei voinut enää lykätä. Tutkimuksessani selvitän, miten nämä opintonsa ja elämänsä keskeyttäneet nuoret miehet kokivat sotaan lähtemisen, palvelusaikansa vieraalla mantereella sekä sen, miten kotiinpaluu heiltä onnistui uuvuttavien sotavuosien jälkeen. Haastatteluiden antamaa kuvaa sodan kulusta ja todellisuudesta peilaan myös valtion virallisiin ohjekirjoihin ja määräyksiin.
Noin kahden kuuka
uden peruskoulutusjakson jälkeen Rutgersin nuoret miehet joko lähetettiin jatkokoulutukseen tai jotkut suoraan Eurooppaan. Sijoituspaikka ja sodanaikainen tehtävä määräytyi paitsi sotilaskoulutuksen myös suoritettujen opintojen perusteella. Moni oli käynyt sodanjohdollista koulutusta jo yliopistossa ollessaan. Usein sodanjohdollinen lisäkoulutus tai esimerkiksi maihinnousukoulutus tapahtui Iso-Britanniassa, joka oli Yhdysvaltain vahvin liittolainen.
Sodan aikana Rutgersin nuoret miehet palvelivat isänmaataan monin eri tavoin. Koska kyse oli korkeasti koulutetuista tai koulutettavista sotilaista, toimi useimmat varsinaisella rintamalla olleista sotilaista armeijan esimiestehtävissä. Ne, jotka osallistuivat muulla tavoin palvelukseen, olivat yleensä jonkin erityisosaamisen vuoksi lähetty avustustehtäviin. Näistä tyypillisimpiä esimerkkejä olivat sairaanhoidolliset toimet (esimerkiksi sairaaloissa ja laboratorioissa Iso-Britanniassa) sekä erilaiset viestintätehtävät. Sota-aikaa kuvataan haastatteluissa usein humoristisesti, mutta monen jutun taustalta paistaa vuosikymmentenkin jälkeen järkytys.
Kotiinpaluu näyttäisi tapahtuneen ilon ja helpotuksen tunteiden saattelemana. Näyttäisi jopa siltä, että nuo tunteet ovat olleet niin voimakkaita, että ne ovat haalistaneet kotiinpaluusta seuranneita vaikeampien aikojen muistoja. Oletus sopeutumisvaikeuksista tai ihmissuhdeongelmista ei toteutunut haastattelujen perusteella. Suurin osa Rutgersin nuorista miehistä hankki perheen, valtion tukemana asunnon tai talon ja monella järjestyi työpaikka entisten suhteiden tai sukulaisten välityksellä.
Moni haastatelluista veteraaneista toteaa sodan olleen vaikeaa aikaa, etenkin suuren laman kärsimysten jälkeen, mutta usein he kertovat olevansa juuri sellaisia kuin ovat osin sotakokemustensa ansiosta.
...
