Työtä, kuntoilua ja bonuksia : tutkimus työntekijöiden liikunnan tukemisesta
Yritykset tukevat työntekijöiden liikuntaa enenevässä määrin. Tutkimukseni tarkoituksena on pohtia liikunnan tukemisen lähtökohtia − missä määrin liikunnan tukeminen työpaikoilla näyttäytyy työntekijöiden hyvinvoinnin edistämisenä. Vai onko liikunta vain väline työkyvyn ja tehokkuuden maksimoinnissa – työnantajan keino ohjailla työntekijöiden käyttäytymistä. Lähtökohtia tarkastellaan alan julkaisuiden sekä valitusta kohdeyrityksestä kerätyn aineiston avulla. Kohdeyritys valikoitui muiden joukosta ainutkertaisella tavalla tukea työntekijöiden liikuntaa − niin sanotuin kuntobonuksin. Pääkysymyksen lisäksi pyrin kartoittamaan, miksi ja miten työntekijöiden liikuntaa tuetaan sekä mitä hyötyjä tuetulla liikunnalla nähdään työnantajan ja työntekijöiden näkökulmasta.
Tutkimuskysymyksiä pyrittiin tulkitsemaan hermeneuttisen metodin periaatteella, jossa kirjallisuuskatsaus muodosti esioletuksen ja kohdeyrityksestä kerätyt aineistot empiirisen osuuden. Tutkimuksen edetessä näiden keskusteluiden vuoropuhelusta syntyi tutkijan oma tulkinta. Kohdeyrityksestä haastateltiin sekä yritysjohtoa että työntekijöitä. Yritysjohdon näkemyksiä tiedusteltiin sähköisellä kysymyslomakkeella ja seitsemän työntekijän kokemuksia kerättiin haastatteluiden avulla.
Tutkimuksen päätuloksena voidaan pitää johtopäätöstä, että työntekijöiden tuettu liikunta nähdään lähes poikkeuksetta työntekijöiden työkykyä ja yritysten liiketaloudellista toimintaa myönteisesti edistävänä toimintana. Kontrollin muotona liikuntaa työpaikoilla ei pidetä ja sen lähtökohtia harvemmin kyseenalaistetaan. Kuitenkin työntekijöiden liikuntaan liittyvällä valistuksella, palkitsemisella ja seurannalla pyritään ohjailemaan työntekijöiden käyttäytymistä. Terveisiin elämäntapoihin ja liikuntaan kannustamalla työntekijöistä pyritään ikään kuin jalostamaan terveitä, työkykyisiä ja tehokkaita, jolloin he ovat entistä arvokkaampaa pääomaa yrityksille. Alan tutkimuksissa työntekijöiden liikunnan tukeminen kehotetaan liittämään entistä tiiviimmäksi osaksi yritysten johtamista. Tuettu liikunta on lisääntynyt yrityksissä – toistaiseksi liikuntaa kuitenkin toteutetaan enemmän henkilöstön harrastuksena kuin strategisena osana liiketoimintaa. Liikunnan ja muiden työntekijöiden hyvinvointia edistävien toimien lisääntymisen myötä, työnantajan roolin työntekijöiden terveydestä huolehtimisessa voidaan nähdä kasvaneen. Työnantajan kontrolli ei enää ulotu ainoastaan työhön, vaan myös työntekijöiden yksityisyyteen ja vapaa-aikaan.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Työpaikkaliikunnan organisointi Turun ja sen lähialueiden yrityksissä vuonna 1999
Hovi, Reetta (2001) -
Liikunta osana työhyvinvointia puolustusvoimien asiantuntijaorganisaatiossa : työntekijöiden mielipiteitä työpaikkaliikunnasta
Valkama, Heli; Lempiäinen, Riikka-Maria (2006) -
Työntekijöiden kokemuksia työnantajakuvasta työsuhteen alussa
Lappalainen, Ida (2019)Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkoituksena on selvittää, mitä työnantajakuva merkitsee Alko Oy:n työntekijöille, ja mitä tekijöitä työnantajakuvassa he pitävät tärkeänä työsuhteen alussa. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, ... -
Työn organisointi, yhteistoiminta ja työntekijöiden hyvinvointi Suomessa ja Euroopassa : tutkimushankkeen loppuraportti 29.4.2016
Anttila, Timo; Oinas, Tomi; Mustosmäki, Armi (Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto, 2016)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.