Mä en ymmärtäny niitä pallukoita : lukihäiriö pianonsoiton opiskelussa
Erilaisten oppijoiden asemasta musiikkioppilaitoksissa on keskustelu vasta viime aikoina.
Oppimateriaalia tai tutkimustietoa soittajien kokemuksista on kuitenkin vähän. Suomalainen
musiikkioppilaitosjärjestelmä on koko maan kattava ja sen piirissä opiskelee tuhansia nuoria
eri puolilla maata. Lukivaikeuksia arvellaan olevan noin kahdellakymmenellä prosentilla
lukemista opettelevista lapsista, joten heitä on luultavasti soittamista harrastavissa lapsissa ja
nuorissa enemmän kuin olemme osanneet ajatella. Tässä tutkimuksessa tuon näkyville
lukihäiriöisen pianonsoittajan kokemuksia samalla kun käsittelen lukihäiriötä ilmiönä.
Tutkimukseni oli tapaustutkimuksen ja toimintatutkimuksen yhdistelmä. Käytin
tutkimusaineistona sekä omia kokemuksiani lukihäiriöisen piano-oppilaan opettamisesta että
hänen ja hänen vanhempiensa haastatteluja, kuten myös oppilaani vauvamuistokirjoja ja muita
dokumentteja. Haastattelujen tarkoitus oli antaa oppilaalle mahdollisuus kertoa itse, millaisia
vaikutuksia lukihäiriöllä on ollut hänen oppimiseensa. Vanhempien haastatteluilla pyrin
syventämään tietojani oppilaani lapsuudesta ja kokemuksista.
Tutkimukseni mukaan lukihäiriöisen oppilaan opettamiseksi nousevat tärkeäksi ajan
antaminen oppilaan etenemiselle, oppilaan harjoittelun merkitys ja motivaatio. Opettajan rooli
on merkittävää kaikilla näillä alueilla. Opettajan on unohdettava musiikkioppilaitosten
perinteestä usein nousevat sanattomat vaatimukset nopeasta etenemisestä ja kohdattava
oppilas aidosti yksilönä. Opettajalla on myös oltava käytössään laaja keinovalikoima oppilaan
auttamiseksi. Tässä tarvitaan myös hyvin suunniteltua täydennyskoulutusta.
...
Muu nimeke
Lukihäiriö pianonsoiton opiskelussaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Kun siihen pystyy kuitenkin, ei oo mitään järkee olla tekemättä" : oppimisen vaikeudet pianonsoiton opiskelussa - oppilaiden kokemuksia ja opetuksen keinoja
Hasu, Johanna (University of Jyväskylä, 2017)Music is a strong element of the empirical world of the young. Playing an instrument creates meanings, and it can help to feel and deal with emotions. Music itself is a source of immense joy and motivation for young ... -
"Kun siihen pystyy kuitenkin, ei oo mitään järkee olla tekemättä." : oppimisen vaikeudet pianonsoiton opiskelussa - oppilaiden kokemuksia ja opetuksen keinoja
Hasu, Johanna (Niilo Mäki Instituutti, 2018) -
Oppilaan lukivaikeuden huomioiminen musiikintunneilla
Honkanen, Sarri (2019)Tutkielmani käsittelee oppilaan lukivaikeuden huomioimista musiikintunneilla. Dysleksia tai tutummin lukivaikeus on oppimisen vaikeus, jonka kohdistuu lukemiseen ja kirjoittamiseen. Opettajilla saattaa olla vääristynyt ... -
Pianonsoiton diskursiivis-materiaalisia kytkentöjä rakentamassa
Tiensuu, Johanna (2012)Artikkeli käsittelee diskursiivis-materiaalisen lähestymistavan soveltamista pianonsoiton tutkimukseen. Pianonsoitto tutkimuskohteena on hedelmällinen diskursiivis-materiaalisuuden ymmärtämiselle, koska se on ensisijaisesti ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.