Populaarimusiikkikulttuurin historia on miesvoittoinen, mutta naisia toimii edelleen suhteellisen vähän etenkin instrumentalisteina kyseisellä alalla. Koska naisten marginaalisuus on ilmeinen, aihe on saanut osakseen myös tieteellistä kiinnostusta.
Tarkastelen musiikin naistutkimuksen alueelle kiinnittyvässä tutkimuksessani muusikkouden rakentumista neljän populaarimusiikkia soittavan naisen muusikkouselämäkerroissa. Elämäkerrat on kerätty erillisin haastatteluin, joten tutkimusmateriaalina on lähinnä muusikkoutta koskeva elämäkerrallinen puhe jonka myötä kertomus, elämäkerta, on konstruoitu. Tutkin muusikkouden rakentumista ensisijaisesti toimijuuden ja subjektiuden (naiseus) käsitteiden kautta. Etsin kertomuksista kielellisiä odotuksen ja neuvottelun paikkoja (Tannen 1993, Löyttyniemi 2004), joiden kautta rakentumisen jäljille päästään. Pohdin myös sitä, miten sukupuoli jäsentää ja/tai vaikuttaa näin rakentuvaan muusikon toimijuuteen, ja minkälaiselle subjektin paikalle (kertojapos
itio) haastateltava asettuu näiden käsitteiden kautta tulkittuna.
Tutkimuksessa mukana olleiden naismuusikoiden kertojapositioita voidaan luonnehtia tutkimusmatkaavan, artistisen, suorittavan ja taiteilijamuusikkouden positioiksi. Näistä positioista kerrotuissa kertomuksista muusikkous rakentui pääasiallisesti suhteuttamalla omat taidot, mahdollisuudet ja kokemukset henkilökohtaiseen esiymmärrykseen muusikkoudesta. Tämän lisäksi muusikkoutta rakennettiin tähän ymmärrykseen sopeutumisen ja toisaalta myös siitä rajautumisen prosessien kautta. Ennalta tietynlaiseksi rakentunut ymmärrys muusikkouden toimijuudesta saattoi näin ollen esiintyä muusikkoutta ehdollistavana tekijänä, jolloin se näytti aiheuttavan kertojan kokemat hidasteet ja ristiriitaisuudet muusikoksi kasvamisen prosessissa.
Naiseus ajallispaikallisesti rakentuvana subjektiutena jäi kertomuksissa taka-alalle, eli sitä ei juuri tuotettu muusikkouspuheeseen. Toisaalta naiseuden kautta konstruoitunut samuuden ja tuttuuden tunne osoittautui muusikkouden kannalta merkittäväksi. Elämäkerrallisessa muusikkouspuheessa oli havaittavissa, kuinka muusikkous toimijuutena rakentui ja vahvistui selkeästi yhteyksissä, joissa muut naistoimijat esitettiin ohjaajan, mentorin, kollegan tai muun positiivisen ja voimauttavan auktoriteetin toimessa.
Muusikkous etenkin diskursiivisena toimijuutena ei ainakaan tässä näytä antavan naisille toisin tekemisen mahdollisuutta eli muusikonidentiteetin on rakennuttava näissä valmiissa subjektiasemissa. Siksi naisen muusikkouden rakentuminen ja vahvistuminen on ”erityistä” ja haastavaa. Nämä haasteet voivat osaltaan selittää sitä miksi naisia toimii edelleen niin vähän instrumentalisteina populaarimusiikissa.
...
