Koulukodit esiripun takana : koulukodit ammattilehtien artikkeleissa ja tieteellisissä julkaisuissa

Abstract

Koulukodit ovat olleet osana suomalaista lastensuojelujärjestelmää jo 1820-luvulta lähtien, mutta pitkästä historiasta huolimatta niistä tiedetään varsin vähän ja usein ihmisten mielikuvat koulukodeista ovat syntyneet niihin liittyneen negatiivisen julkisuuden myötä. 1960-luvulla koulukoteja alettiin arvostella voimakkaasti. Koulukodit ovat kuitenkin säilyttäneet asemansa kaikkein vaikeahoitoisimpien lasten kuntouttajina, mutta kritiikki ei ole poistunut. Yhtenä koulukotien kehittymisen esteenä on pidetty koulukotitutkimusten vähäistä määrää ja tutkimustiedon puuttuessa koulukotitoiminta on ollut helppo leimata sisäpiirin puuhasteluksi, josta puuttuvat yhteiset kehityslinjat ja tutkimustietoon perustuvat tavoitteet.

Koulukodeista tehdyt harvat laajemmat tutkimukset ovat kuvailleet koulukotinuorten kokemuksia ja koulukodin jälkeistä yhteiskuntaan sopeutumista, mutta yhteiskunnan suhtautumista koulukotiin instituutiona ei ole juurikaan tutkittu. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä koulukodeista kirjoitetut artikkelit ja tutkimukset ovat käsitelleet ja millaisena instituutiona koulukoti on näiden julkaisujen kautta näyttäytynyt. Tutkimuksen aineistona oli seitsemän eri ammattilehden koulukotia käsitelleet artikkelit vuosilta 19602009 sekä kaikki Suomessa julkaistut koulukoteja käsitelleet tieteelliset tutkimukset. Tutkimusmenetelminä käytettiin määrällistä aineistoanalyysiä, analyyttistä diskurssianalyysiä sekä teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, joista jälkimmäiseen liittynyt aineiston teemoittelu oli tutkimuksen kannalta keskeisin.

Tutkimus osoitti sen, että vähäisen tutkimuksen lisäksi alan ammattilehdet ovat käsitelleet koulukoteja artikkeleissaan niukasti. Sosiaalialan lehdet ovat kirjoittaneet koulukodeista selvästi opetusalan lehtiä enemmän. Koulukotitoiminnan sisällöistä on kirjoitettu ammattilehtien artikkeleissa eniten, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana kirjoitukset ovat käsitelleet entistä enemmän koulukotinuoria ja heidän kokemuksiaan. Myös uusimpien tutkimusten keskittyminen koulukotinuoriin kertoo siitä, että koulukotikeskustelussa on siirrytty rakenteista kohti yksilöä. Tutkimus vahvisti myös sitä käsitystä, että koulukodit ovat kehittäneet toimintaansa verkkaisesti ja ilman yhtenäistä linjaa. Tuore kehittämisstrategia kertoo siitä, että koulukodit ovat kuitenkin tiedostaneet ongelman ja pyrkivät vihdoin yhtenäistämään tavoitteitaan ja perustelemaan näin asemansa suomalaisessa lastensuojelujärjestelmässä.