The success of communication in the Adventures of Joe Fin campaign : self-evaluated effects on health behaviour
Yli puolet suomalaisista liikkuu terveytensä kannalta riittämättömästi. Keski-ikäiset miehet ovat yksi vähiten liikkuvista väestöryhmistä. Kunnossa kaiken ikää -ohjelman SuomiMies seikkailee -kampanja alkoi vuonna 2007, ja sen tavoitteena oli kannustaa keski-ikäisiä miehiä liikkuman enemmän ja syömään terveellisemmin. Kampanja sisälsi liikunta- ja kokkauskursseja, informaatiopitoisen nettisivun, esitteitä sekä 18 Suomen kaupungissa kiertäneen rekkakiertueen. Kiertue sisälsi päivän mittaisia tapahtumia ympäri maata, joiden aikana ihmiset suorittivat terveystestejä, kuuntelivat maalaislääkärin ohjeita ja näkivät humoristista ohjelmaa. Noin 7000 ihmistä testattiin kiertueen aikana.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vaikuttiko kampanja päivätapahtumiin osallistuneiden terveyskäyttäytymiseen. On tärkeätä selvittää voidaanko tämän tyyppisellä, modernilla, useita viestinnän muotoja käyttävällä terveyskampanjalla vaikuttaa ihmisten tapoihin. Tässä tutkimuksessa kampanjaa tarkastellaan sosiaalisen markkinoinnin näkökulmasta. Käyttäytymisen muutosta arvioidaan terveyskäytösteorioiden pohjalta.
Tutkimus suoritettiin postikyselynä, jonka vastausprosentti oli 48% (N=278). Kysely sisälsi 5-asteisia Likertasteikon kysymyksiä ihmisten terveyskäyttäytymisestä ennen ja jälkeen tapahtuman. Lisäksi ihmisiä pyydettiin
arvioimaan tapahtumaa, kampanjamateriaalia, oheisohjelmaa ja terveystestejä 5-asteisilla Semanttinen differentiaali -skaaloilla sekä avoimilla kysymyksillä.
Tulosten mukaan kampanjalla oli vaikutusta osallistujien terveyskäyttäytymiseen. Noin 38 % vastanneista kertoi liikkuneensa enemmän tapahtuman jälkeen, ja jopa 50 % väitti kampanjan vaikuttaneen positiivisesti ruokavalintoihin. Yli 90 % vastaajista uskoi ymmärtäneensä ja voineensa käyttää kampanjan aikana saamaansa
informaatiota. Ihmiset kokivat tapahtuman olleen kannustava keskiarvolla 4.4 keskihajonnan ollessa ± 0.7 sekä positiivinen keskiarvolla 4.6 keskihajonnan ollessa ± 0.6 asteikolla yhdestä viiteen.
Moderni lähestymistapa, jossa tapahtumaan kuului useita erilaisia viestinnän metodeja, näytti olevan merkityksellinen ja auttavainen osallistuneille. erveystestit ja niistä annettu palaute näyttävät tukeneen kampanjamateriaalia ja voimistaneen viestiä. Tulevaisuuden terveyskampanjoiden tulisi käyttää tätä mallia
tukenaan ja kehittää viestintäkeinoja vielä pidemmälle.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29141]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Awaking the motivation for change : relationships between physical fitness, physical activity and psychosocial factors among men in the Adventures of Joe Finn Campaign
Kaasalainen, Karoliina (University of Jyväskylä, 2017)This thesis examined how physical fitness is associated with self-reported physical activity (PA), eating habits and psychosocial factors among Finnish men who engaged in the Adventures of Joe Finn Campaign. The thesis ... -
The Role of Social Media Influencers in Public Health Communication : Case COVID-19 Pandemic
Pöyry, Essi; Reinikainen, Hanna; Luoma-Aho, Vilma (Routledge, 2022)During public health crises, public organizations face a variety of strategic communication challenges, and the outbreak of the COVID-19 pandemic in 2020 is an extreme example. In Finland, the Prime Minister’s Office ... -
Agency in the Girl Effect campaign website : a multimodal discourse analytic study
Vihersalo, Katariina (2012)Tutkimuksen aiheena on kansainvälisen ’Girl Effect’-kampanjan verkkoviestintä ja sivuston käyttäjälle rakennettu toimijuus. Nykyisin yksilön vastuuta painotetaan kehitysyhteistyössä kampanjoiden tukijoina, muutokseen ... -
Changes in Psychosocial Factors and Physical Activity Among Finnish Working-Age Men in the Adventures of Joe Finn Campaign
Kaasalainen, Karoliina; Kasila, Kirsti; Komulainen, Jyrki; Malvela, Miia; Poskiparta, Marita (Sage Publications, Inc., 2018)This study evaluated changes in psychosocial factors and self-reported physical activity (PA) among the sample of Finnish men who underwent the fitness tests during the national health campaign. Another aim was to examine ... -
Trait Self-Control, Social Cognition Constructs, and Intentions : Correlational Evidence for Mediation and Moderation Effects in Diverse Health Behaviours
Hagger, Martin; Hankonen, Nelli; Kangro, Eva-Maria; Lintunen, Taru; Pagaduan, Jeffrey; Polet, Juho; Ries, Francis; Hamilton, Kyra (Wiley, 2019)Background: We examined effects of trait self‐control, constructs from social cognition theories, and intentions on health behaviours. Trait self‐control was expected to predict health behaviour indirectly through theory ...