Asiakkaan rooli ketterän lähestymistavan mukaisessa kehittämistyössä
Toni Räsänen
Asiakkaan rooli ketterän lähestymistavan mukaisessa kehittämistyössä/ Toni Räsänen
Helsinki: Jyväskylän yliopisto, 2010.
41 s.
Kandidaatintutkielma
Ketterien menetelmien mukaisen järjestelmäkehityksen eräs kulmakivi on
asiakasläheinen toiminta. Ketterän lähestymistavan ydinajatuksena on ottaa asiakas
mukaan ohjelman kehitykseen, jolloin mahdollistetaan asiakkaalle parempi näkymä
ohjelmiston kehitykseen ja projektin etenemiseen. Osallistuminen aktiivisesti
projektityöhön tarjoaa asiakkaalle uusia vaikuttamismahdollisuuksia verrattuna
suunnitelmapohjaisiin kehitysmenetelmiin. Ketterät menetelmät siis elävät vahvasti
asiakkaasta. Tästä seuraa, että roolin haltijan on hyvä tiedostaa tehtävänsä tärkeys
saadakseen täyden hyödyn ketteryydestä.
Tässä työssä tarkastellaan asiakkaan roolia ketterässä järjestelmäkehityksessä. Työn
tavoitteena on hahmottaa asiakkuutta, sitä mitä asiakkaalla tarkoitetaan sekä minkälaisia
mahdollisuuksia ketterät menetelmät antavat asiakkaalle kehitystyön hallintaan.
Toisaalta tarkastelleen myös sitä mitä mahdollisuuksia kehitysprojekti saa ketterien
menetelmien mukaisesta asiakkaasta asiakkaasta, joka on aktiivinen ja valmis
ohjaamaan kehitystä vaatimusten kautta. Työssä selvitetään myös tarkemmin, kuinka
asiakkaan rooli on määritelty Scrum- ja XP-menetelmissä. Työn lopuksi kerrotaan
aiempiin tutkimuksiin nojaten, millaisia kokemuksia asiakkaan roolista ketterässä
kehittämisessä on saatu.
Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että asiakkaan ottaminen läheisesti mukaan
ohjelmiston kehitystyöhön auttaa useimmiten kehitystyötä. Läheinen yhteistyö on
kuitenkin altis inhimillisille häiriöille, ihmisten on tultava toimeen keskenään ja
haluttava tehdä sitä mitä tekevät. Ketterät menetelmät siirtävät asiakasta ja kehittäjiä
samalle puolelle projektissa suosimalla avoimuutta ja rehellisyyttä. Ketterissä
menetelmissä osallistuminen voi vaatia paljon, mutta aina on punnittava saadun hyödyn
suhde kustannuksiin ja tehtävä sen mukaan johtopäätökset. Asiakas on lopulta oikeassa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sopimusmallit ketterän lähestymistavan mukaisissa projekteissa
Jaakonaho, Kaisa (2009)Jaakonaho, Kaisa Sopimusmallit ketterän lähestymistavan mukaisissa projekteissa/ Kaisa Jaakonaho Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2009. 47 s. Kandidaatintutkielma Ketterien menetelmien hyödyistä puhutaan paljon ... -
Kriittiset menestystekijät järjestelmäkehityksessä : vertailu perinteisen ja ketterän lähestymistavan välillä
Leskinen, Arimatti (2010)Ketterät menetelmät ovat viimeisen vuosikymmenen aikana saavuttaneet merkittävän jalansijan järjestelmäkehitysprojekteissa. Ketterien menetelmien etuina mainitaan usein mm. kyky vastata asiakasvaatimusten jatkuviin muutoksiin ... -
Ketterän lähestymistavan soveltuvuus tuotelinjapohjaiseen ohjelmistokehitykseen
Raunismaa, Heikki (2012) -
Ketterän tiimin suorituskyky ja sen arviointi
Foudila, Kim (2015)Ketterät menetelmät ovat kasvattaneet jatkuvasti suosiotaan yhtenä ohjelmistokehityksen muodoista. Ketterä ohjelmistokehitys perustuu keskeisesti tiimityöskentelyyn, joten projektin menestyksellisyys onkin paljolti ... -
Koronaviruspandemian aikainen etätyö ketterän kehityksen ohjelmistoyrityksissä
Lappalainen, Iina (2022)Koronaviruspandemia on pakottanut monet yhteiskunnan osa-alueet muuttamaan toimintaansa. Näin on myös ketteriä menetelmiä käyttävien ohjelmistoyritysten osalta. Ketterä kehitys ja hajautettu kehitys ovat molemmat jatkuvasti ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.