Asem ja uusi kansainvälinen järjestys : Euroopan ja Aasian yhteistyön vaikutus valtioiden suvereniteettiin
Tutkimus tarkastelee Euroopan ja Aasian maiden yhteistyötä Asem-prosessin puitteissa. Asem-prosessi on monien hallintoviranomaisten kokousten kokonaisuus, jonka
tärkeimmät päätökset tehdään kahden vuoden välein järjestettävissä hallitusten päämiesten huippukokouksissa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, kuinka paitsi
maanosien sisäinen integraatio, myös niiden välinen yhteistyö vaikuttavat osallistujavaltioiden suvereniteettiin.
Tutkimuksen aineiston muodostaa Asem-huippukokousten yhteydessä julkaistut puheenjohtajan lausunnot ja huippukokouksissa julkaistut poliittiset ja temaattiset
julistukset. EU:n ja Aseanin toiminnan kuvaamisessa olen lisäksi käyttänyt lähteinä näiden organisaatioiden virallisjulkaisuja.
Suvereenit valtiot kuuluvat moderniin maailmanjärjestykseen, joten tarkastelen kuinka
valtioiden suvereniteetin muuttuminen vaikuttaa maailmanjärjestykseen. Esitän, että Asemin yhteistyössä on kyse yhtäältä osallistujamaiden pyrkimyksistä modernisoitua ja vahvistaa valtioiden toimintamahdollisuuksia, toisaalta luopumisesta joistain modernin valtioiden piirteistä ja siirtymisestä postmoderniin maailmanjärjestykseen.
Teoriataustana käytän erityisesti Ulrich Beckin, Anthony Giddensin ja Jürgen Habermasin näkemyksiä yhteiskunnan tämän hetken kehityksestä ja heidän ajatuksiaan
modernista ja postmodernista. Tutkimukseni valossa heidän teoriansa ovat huomattavan selitysvoimaisia, mutta niiden suurin ongelma on uskossa spontaanisti organisoituvien
kansalaisten poliittiseen voimaan. Kansainvälinen integraatio johtuu pitkälti valtioiden aloitteellisuudesta, ei kansalaisyhteiskunnan.
Tutkimusten tulosten perusteella voidaan päätellä, että Asem palvelee sekä Euroopan että Aasian intressejä vahvistaa yhteistyöllään omaa geopoliittista asemaansa luomalla Yhdysvalloista riippumaton kansainvälisen yhteistyön areena. Samaan aikaan se myös fragmentoi osallistujien suvereniteetin: Jotkin suvereniteetin piirteet vahvistuvat, kun valtiot saavat enemmän poliittista toimintatilaa. Yhteistyö kuitenkin pakottaa ne
kompromisseihin ja vähentää absoluuttista suvereniteettia.
...
Muu nimeke
Euroopan ja Aasian yhteistyön vaikutus valtioiden suvereniteettiinMetadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Suomi Euroopan yhteisöön : suvereniteetti argumenttina liittymisen puolesta ja vastaan
Kälkäjä, Samu (2017)Tässä tutkielmassa tutkin suomalaista keskustelua silloiseen Euroopan yhteisöön liittymisestä. Tutkin tätä keskustelua suvereniteetin näkökulmasta kysyen aineistoltani ”miten EY-jäsenyyden nähtiin vaikuttavan Suomen ... -
Kilpailukykyistä tulevaisuutta luomassa? EAY, BusinessEurope ja Euroopan sosiaalisen mallin modernisaatio
Kulovaara, Kari (Palkansaajien tutkimuslaitos, 2013)Keskustelu Euroopan sosiaalisen mallin ympärillä käy kuumana. Integraation syveneminen ja Euroopan unionin kasvustrategia edellyttävät jäsenmailta kansallisten työ-, talous- ja sosiaalipoliittisten järjestelmien tehokasta ... -
Kyberturvallisuuden eettinen ulottuvuus : EU:n kybersanktioiden poliittinen tulkitseminen Michael Walzerin oikeutetun sodankäynnin teorian kautta
Al-Mehsen, Amani (2020)This bachelor's thesis focuses on analyzing the political aspects of the European Union's newly published Cyber Sanctions regime in 2019. The nature and possible ethical ramifications of cyber sanctions are inspected through ... -
Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö moraalitalouden agenttina
Zitting, Joakim (2009) -
Constructing social Europe through European cultural heritage
Čeginskas, Viktorija L.A.; Kaasik-Krogerus, Sigrid; Lähdesmäki, Tuuli; Mäkinen, Katja (Routledge, 2021)The political and economic crises of the recent decades as well as the new changes brought on by globalization and digitalization have contributed to exacerbate social inequalities and injustice and revealed different ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.