Kamppailu luontaishoidoista

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella luontaishoitojen asemaa Suomessa v. 2008 – 2010, kun luontaishoidoille on valmisteltu lakia. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, kuuluvatko luontaishoidot kansalaisyhteiskuntaan ja miten ne ovat kansalaistoimintaa. Luontaishoitojen yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttavat lääketiede, luontaishoitojen käyttäjät, valtio ja luontaishoidot, ja tutkimuksessa tarkastellaan näiden toimijoiden rooleja diskurssianalyysin avulla.

Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, ja analyysiä tehdään kolmen aineiston valossa. Ensimmäinen aineisto koostuu Suomen Lääkärilehden luontaishoitoja koskevista teksteistä. Luontaishoitolaista on keskusteltu neljässä Ylen ajankohtaisohjelmassa keväällä 2009, ja ne muodostavat toisen aineiston. Kolmanteen aineistoon on haastateltu luontaishoitojen käyttäjiä. Aineistosta nousee esiin kaksi vahvaa diskurssia, joista toinen on lääketieteen edustajien ja toinen luontaishoitojen edustajien.

Tutkimus jakaantuu kahteen osaan siten, että ensin keskitytään luontaishoitolakikeskusteluun ja toiseksi kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksiin luontaishoitojen kautta. Tutkimuksen perusteella lääketieteen diskurssilla on valta-asema luontaishoitolain valmistelussa, mutta siitä huolimatta luontaishoitodiskurssi tarjoaa oman vaihtoehtonsa. Kun luontaishoitolakia valmistellaan, lääketieteen ja luontaishoitojen edustajat ovat poliittisia pelaajia, joilla on vastakkaiset intressit toimia. Tästä syystä yhteisymmärrystä ei synny. Tutkimuksessa vastakkain asettuvat tieteen ja kokemuksen käsitteet, ja valta-asetelman olemassaolo perustuu tieteen hegemoniseen asemaan.

Luontaishoitolakikeskustelussa käyttäjien rooli ei nouse vahvasti esiin, mutta tässä tutkimuksessa sitä on tarkasteltu erikseen kansalaistoiminnan kautta. Ihminen voi halutessaan olla kansalaistoimija luontaishoidot valitsemalla. Valinta voi osoittaa sen, että kansalainen kiistää vallitsevat käytännöt, jolloin puhutaan kiistämisen politiikasta. Myös kulutusvalinnat voivat olla poliittisia, mutta ollakseen kansalaistoimija ihmisen on kyettävä ensisijaisesti arvioimaan omaa toimintaansa.