Julma ja kiehtova itä : muslimit englanninkielisissä maantieteen teoksissa 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla
Eurooppa ja islam ovat olleet toistensa kanssa tekemisissä jo vuosisatojen ajan. Kanssakäyminen on ollut sekä vihamielistä, että rauhanomaista, mutta eurooppalaisten asenteita on aina värittänyt pelko kristinuskon vanhentuneena kieltänyttä itäistä naapuria kohtaan. Tässä työssä tarkastellaan Euroopassa 1700-luvun loppupuolella vallinnutta muslimikuvaa. Tutkimuksessa selvitetään, miten muslimeihin suhtauduttiin maallistuvassa yhteiskunnassa, millaisia representaatioita heistä rakennettiin, sekä eroteltiinko muslimikansallisuudet toisistaan, vai tarkasteltiinko heitä yhtenäisenä ryhmänä. Alkuperäislähteenä käytetään 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kirjoitettuja englanninkielisiä maantieteen kokoelmateoksia niiltä osin, kuin ne käsittelevät Arabiaa, Persiaa ja Osmanien valtakuntaa.
Tutkimuksen lähtökohtana on toiseuden teoria. Vieraita kansoja tarkastellessaan eurooppalaiset liittivät heihin usein ominaisuuksia, jotka nähtiin Itselle vastakkaisiksi. Tämä me – he tai Itse – Toinen jaottelu on ominaista erityisesti eurooppalaiselle ajattelulle, ja se on ratkaisevasti vaikuttanut eurooppalaisen identiteetin rakentumiseen. Usein vertailukohta Itselle löydettiin juuri itärajan takaa, koska sitä jouduttiin usein puolustamaan vihamielisiä valloittajia vastaan. Vieraista kansoista tehdyillä toiseuden representaatioilla ihmiset luokiteltiin meihin ja heihin, tai Itseen ja Toiseen. Usein Toiseen liitetyt luonteenpiirteet heijastivat vastakkaisia luonteenpiirteitä Itselle.
Islamista ja muslimeista luodut toiseuden representaatiot muuttuivat merkittävästi 1700-luvun kuluessa. Monia muslimeihin keskiajalla liitettyjä stereotypioita korjattiin, ja islamiin suhtauduttiin aikaisempaa objektiivisemmin. Maallistuvassa yhteiskunnassa eläneet eurooppalaiset alkoivat verrata yhä useammin korkeaa sivistystasoaan muslimeihin aikaisemman kristinuskon sijaan. Islam ei siis enää edustanut negaatiota kristinuskolle, vaan sivistyneelle Euroopalle. Muslimeja ei kuitenkaan tarkasteltu yhtenäisenä ryhmänä, vaan persialaisia, arabeja ja turkkilaisia tarkasteltiin erillisinä kansallisuuksina. Eurooppalaiset vahvistivat mielikuvia omasta ylemmyydestään projisoimalla Itselle vastakkaisina nähtyjä luonteenpiirteitä muslimeihin. Näkemällä arabit, persialaiset ja turkkilaiset oppimattomina, taikauskoisina ja despoottisen hallintojärjestelmän kahlitsemina, eurooppalaiset vahvistivat käsitystään omasta korkeasta sivistystasostaan, tieteellisestä edistyneisyydestään, sekä valtiojärjestelmänsä ylivertaisuudesta.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29060]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Toiseuden diskurssit ja vastapuhe : retorisen diskurssianalyysin näkökulmia Muhammed-pilapiirroskohuun
Meuronen, Markus (2009)Tutkielma käsittelee Muhammed-pilapiirroskohua ja siihen liittyvää keskustelua retorisen diskurssianalyysin keinoin. Helsingin Sanomissa joulukuun 2005 ja maaliskuun 2006 välisenä aikana julkaistujen kirjoitusten sekä ... -
Naissukupuolen toiseuden visuaaliskerronnallinen representaatio elokuvassa Amélie
Koivuranta, Jenni (2020)Tutkielmassa tarkastellaan naissukupuolen toiseuden representoitumista visuaalisesti ja narratiivisesti elokuvallisten keinojen kautta Jean-Pierre Jeunetin ohjaamassa elokuvassa Amélie (2001) visuaalisen analyysin sekä ... -
”We are a nation of glorious cowards, ready to battle any evil but our own.” : toiseuden tematiikka Maryn henkilöimänä Chris Cleaven teoksessa Everyone Brave is Forgiven
Pakarinen, Anna (2020)Tarkastelen kandidaatintutkielmassani toiseuden tematiikkaa Chris Cleaven teoksessa Everyone Brave is Forgiven (2016) (jäljempänä EBIF 2016). Rajaan tutkimuskohteekseni erityisesti teoksen toisen päähenkilön Maryn henkilöhahmon ... -
Toiseuden uhka : naiseuden representaatioita 1920-luvun saksalaisessa kauhuelokuvassa
Kakriainen, Maija (2020)Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen naiseuden representaatioita saksalaisessa kauhuelokuvassa Tohtori Caligarin kabinetti (1920, ohj. Robert Wiene). Lähtökohtana on ajatus elokuvasta kulttuurinsa arvoja ja käsityksiä ... -
"Kulttuurinen kiinnostus heräsi tanssiharrastukseni myötä" : flamenco, itämainen tanssi ja länsiafrikkalaiset tanssit tanssinopettajien ja -harrastajien kokemana
Siljamäki, Mariana (University of Jyväskylä, 2013)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.