dc.description.abstract | Tässä tutkielmassa tutkitaan ruotsinopettajien valmiuksia kohdata oppilaita, joilla on dysleksia. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan opettajankoulutuksen mahdollisia vaikutuksia tähän valmiuteen. Tutkielmassa käytetään sekä kvantitatiivisia, että kvalitatiivisia metodeja. Aineistonkeruu suoritettiin kyselylomakkeilla, jotka sisälsivät sekä strukturoituja-, että avoimia kysymyksiä. Strukturoidut kysymykset käsiteltiin kvantitatiivisesti ja avoimet kysymykset kvalitatiivisesti.
Kyselyyn osallistui yhteensä 17 vastaajaa. Vastaajat koostuivat opettajista, jotka ovat suorittaneet opettajankoulutuksen auskultoinnin vuosien 1972-2005 välillä. Tulokset osoittivat, että suurimmalla osalla opettajista oli kokemuksia dyslektikoista, muttei, omasta mielestään, tarpeeksi tietoa kyseisestä oppimisvaikeudesta. Enemmistö opettajista koki, etteivät he saaneet tarpeeksi tietoa dysleksiasta opettajankoulutuksensa aikana. Etenkin käytännön tiedon puuttuminen koettiin hankalana.
Suurin osa opettajista kokee oppimisvaikeuksiin liittyvän tiedon lisäämisen nykyisessä opettajankoulutuksessa tärkeänä. Opettajista enemmistö kertoo kokemuksensa dyslektikoista olevan positiivisia, eikä oppilailla suurimmaksi osaksi ole ilmennyt suurempia vaikeuksia luokassa. Vähemmistö opettajista kuitenkin kertoo kokeneensa, etteivät he aina ole kyenneet olemaan oppilaan tukena tarpeeksi, sillä tietoa dysleksiasta ei ole tarpeeksi.
Vastausten perusteella kouluista löytyy monipuolisia tukitoimintoja, joihin kuuluvat mm. erityisopetus, osa-aikainen tukiopetus, sekä koulunkäyntiavustajat, jotka avustavat sekä luokassa, että oppilaiden koetilanteissa. Kysyttäessä tietolähteistä, joita opettajat ovat käyttäneet hankkiakseen tietoa dysleksiasta, nousevat esiin pääasiassa itseopiskelu, jatkokoulutus, sekä kollegiaalinen tuki ja tuttujen ihmisten neuvot. | |