Valtasuhteet kriisissä : luottamushenkilöorganisaation ja virkamieskunnan väliset valtasuhteet Karkkilassa 1990-1995

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten luottamushenkilöorganisaation ja viranhaltijoiden väliset valtasuhteet rakentuivat ja muuttuivat Karkkilassa 1990-luvun kriisin aikana. Karkkilan kaupungin ajautuminen taloudelliseen kriisiin 1990-luvan alussa johti ensin kaupunginjohtajan virastapidättämiseen ja edelleen muutosjohtajan valintaan. Taloudellisen kriisin seurauksena Karkkilasta tuli hetkessä Suomen velkaantunein kunta, kun kaupunki otti kannettavakseen Karkkilan Teollisuuskylä Oy:lle takaamansa lainat. Tutkimuksen teoriana on käytetty Michel Foucault'n valta-analyysiä ja analyysimenetelmänä on sovellettu Foucault'n genealogista analyysiä. Teoriapohja muodostaa ennemminkin tarkastelunäkökulman arkistoaineistolle kuin toimisi yksioikoisesti aineiston selittäjänä. Tärkeämmässä osassa tutkimuksessa onkin tapahtumien selventäminen ja tätä kautta tarinan rakentaminen siitä, mitä Karkkilassa tarkasteluajanjaksona tapahtui. Tutkimuksen aineiston muodostavat Karkkilan kaupunginvaltuuston pöytäkirjat, joista tutkimuksessa on keskitytty talouteen, kaupunginjohtajan viran järjestelyihin, teollisuuskylään liittyvään päätöksentekoon sekä karkkilalaiseen paikallisidentiteettiin. Ajallinen rajaus on tehty kriisin ajanjakson mukaisesti vuosiin 1990–1995. Tutkimuksessa selviää, että Karkkila ei ajautunut ainoastaan taloudelliseen kriisiin, vaan myös poliittis-hallinnolliseen ja paikallisidentiteettiä ravistelleeseen kriisiin. Näiden kolmen kriisin kautta hahmottuvat valtasuhteiden jatkuvasti muuttuva verkosto. Tämä johti viranhaltijoiden korostuneeseen valta-asemaan. Tämän lisäksi valtuutetut myös osaltaan siirsivät vaikeissa kysymyksissä vastuuta julkisessa keskustelussa pois itseltään, asettaen itsensä ikään kuin päätöksenteon ulkopuolelle. Muutosjohtajan katsottiin edustavan kaupungin ulkopuolista ”toiseutta”. Valtuutetut myös perustelivat päätöksentekoa usein pakon kautta, vaikka aineiston pohjalta on todettavissa, että toiminnan mahdollisuuksia oli aina olemassa. Tarkastelussa selviää myös, että pakon politiikkaa käytettiin kriisin aikana paitsi perustelemaan tehdyt päätökset julkisuudessa, myös perustelemaan vaikeat päätökset päätöksentekijöille itselleen. Vaikka päätöksenteko säilyi lainsäädännön mukaisesti valtuuston hallussa, siirtyi monissa tilanteissa valtaa viranhaltijoille, kun luottamushenkilöorganisaatio halusi irrottaa itsensä henkisesti päätöksenteosta ja sen seurauksista. Esityksiä kritisoitiin julkisuudessa, mutta kuitenkin hyväksyttiin selkeällä enemmistöllä.