Sähköisten viestintävälineiden käyttö tietämyksen jakamisen apuvälineinä ja oppivan organisaation tukena
Tekijät
Päivämäärä
2006Pääsyrajoitukset
Luettavissa tekijänoikeudellisista syistä vain Jyväskylän yliopiston Tietojenkäsittelytieteiden laitoksella.
Tieto ja osaaminen painottuvat nykypäivän liiketoiminnassa entistä
suuremmin, sillä liiketoimintakenttä on globaali ja uusia osaajia ilmestyy joka
puolelta maailmaa. Jokaisen organisaation tulee pystyä mukautumaan uusiin
haasteisiin ollakseen kilpailukykyinen. Mukautuminen puolestaan tarkoittaa
sitä, että organisaatioiden pitää jatkuvasti ja aktiivisesti hakea uutta tietoa
ympäristöstään ja myös pystyä luomaan sitä itse. Tämä puolestaan tarkoittaa
sitä, että niiden tulee opetella oppimaan.
Uuden tiedon hankkimista pystytään helpottamaan erilaisilla sähköisillä
viestintävälineillä, joiden avulla organisaatioon saadaan tuotua uutta tietoa ja
osaamista miten kaukaa tahansa. Tässä tutkielmassa käsitellään erilaisia
teknologisia apuvälineitä, joiden avulla viestintää voidaan tehostaa ja
yleensäkin mahdollistaa. Siinä tarkastellaan myös mitä vaikutuksia näillä
sähköisillä apuvälineillä on oppivan organisaation kannalta ja miten ne voisivat
tukea sen toimintaa.
Tutkimus toteutetaan kirjallisuuskatsauksena, joka pohjautuu aiempiin
tutkimuksiin, artikkeleihin ja kirjallisuuteen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5377]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Tietämyksen jakamisen esteiden poistaminen online-videoiden avulla : esimerkkejä suomalaisista suuryrityksistä
Lehtinen, Jere (2015)Organisaatioissa on suuri määrä sosiaalista ja henkilökohtaista tietotaitoon liittyvää pääomaa, joka halutaan saada mahdollisimman tehokkaasti organisaation käyttöön. Tätä ihmisille kerääntynyttä pääomaa eli tietämystä ... -
Ylin johto oppivan organisaation osaamisen johtajana
Saarela, Maria (2006) -
Katselmointimenetelmän käyttöönotto ja katselmointitietämyksen vaikutus organisaation oppimiseen
Kastikainen, Hanna (2003)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.