Mobiilit maksumenetelmät ja niiden käyttöönotto kuluttajien keskuudessa
Tekijät
Päivämäärä
2007Pääsyrajoitukset
Luettavissa tekijänoikeudellisista syistä vain Jyväskylän yliopiston Tietojenkäsittelytieteiden laitoksella.
Mobiilit maksutavat ovat keskeisessä asemassa mobiilissa liiketoiminnassa, sillä
kaupankäyntiä varten tarvitaan tapa maksaa. Niiden käyttöönoton kannalta
keskeisessä asemassa puolestaan ovat kuluttajat. Tässä tutkielmassa selvitetään
miten mobiilien maksutapojen ominaisuudet vaikuttavat niiden käyttöönottoon
kuluttajien näkökulmasta. Ominaisuuksia tutkitaan tarkastelemalla kirjallisuuden
esittämiä maksutapojen ominaisuuksia, joilla on vaikutusta niiden käyttöönottoon.
Tutkimusmenetelmänä toimii siis kirjallisuuskatsaus. Esitettyjä
ominaisuuksia sovelletaan lopuksi käytäntöön Helsingin paikallisliikenteen
mobiilimaksujärjestelmän tapauksessa.
Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on, että kuluttajat vertaavat uusia maksutapoja
niihin, joita he sillä hetkellä käyttävät ja näin ollen mobiilien maksutapojen
tulisi tarjota jotain uutta tai jotain paremmin, jotta ne tulisivat käyttöönotetuiksi.
Mobiilien maksutapojen tapauksessa tämä tarkoittaa esimerkiksi kuluttajalle
hyödyllisempää helpompaa, luotettavampaa tai halvempaa tapaa maksaa.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5304]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Lähimaksamisen omaksuminen kuluttajanäkökulmasta
Juntunen, Kaisa (2020)Lähimaksaminen on arkipäiväistynyt Suomessa ja maailmalla. Vaikka kyseessä on vielä nuori teknologia, sen käyttäminen on yleistynyt vuosi vuodelta runsaasti. Lähimaksaminen tarjoaa kuluttajille mukautuvuutta, nopeutta ja ... -
Kryptovaluutat maksutapana - mitä haasteita niiden yleistymiselle on?
Autonen, Annika (2023)Kryptovaluuttojen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen 15 vuoden aikana. Ensimmäinen kryptovaluutta julkaistiin yleisön tietouteen vuonna 2008, ja nykyään niitä on markkinoilla jo yli 17 000 erilaista. Useissa ... -
Fomo-kuluttaminen nuorten kuluttajien keskuudessa sosiaalisen median kontekstissa
Hakkarainen, Lotta (2023)’Fear of missing out’ eli ‘fomo’ on tunnettu ilmiö erityisesti nuorten keskuudessa. Merkittävä fomo-käsitteeseen liittyvä tekijä on sosiaalinen media, joka on myös merkittävä markkinointikanava, jossa tavoitetaan erityisesti ... -
Kuluttajien mobiilimaksamisen käyttöönottoon ja omaksumiseen vaikuttavat tekijät
Pesonen, Petteri (2020)Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on esitellä, kuinka kuluttajat ottavat mobiilimaksamisen käyttöön ja mitkä tekijät vaikuttavat mobiilimaksun käyttöönottoon. Tässä tutkielmassa käsitellään mobiilimaksujärjestelmien ... -
Tapaustutkimus markkinointiautomaation käyttöönotosta keskisuuressa suomalaisessa yrityksessä
Vitikainen, Teemu (2020)Innovaatiot vievät yrityksiä eteenpäin teknologiapainotteisessa yhteiskunnassa. Niiden rooli on todettu merkittäväksi arvon luomisessa ja kilpailukyvyn ylläpitämisessä. Markkinoinnin automaatio on innovaatio, joka mahdollistaa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.