Work-family interface and psychological well-being : a personality and longitudinal perspective

Abstract

Tunne-elämältään tasapainoiset henkilöt kokevat muita harvemmin, että työ vie ajan perheeltä. Henkinen väsymys työssä ja parisuhteen ongelmat ennakoivat puolestaan psyykkistä pahoinvointia. Muun muassa nämä tulokset nousivat esiin Johanna Rantasen väitöstutkimuksessa, jossa hän tutki, onko yksilön persoonallisuudella merkitystä työn ja perheen yhteensovittamisen kannalta.Rantanen havaitsi, että persoonallisuuden piirteet: tunne-elämän tasapainoisuus, sovinnollisuus, tunnollisuus, ulospäinsuuntautuneisuus ja avoimuus uusille kokemuksille, ovat hyvin pysyviä yksilön ominaisuuksia aikuisuudessa. Ne ovat myös merkittäviä työn ja perheen yhteensovittamisen tuntemusten ennakoijia tilannetekijöiden lisäksi.- Tärkeimmäksi piirteeksi nousi tunne-elämän tasapainoisuus. Tunne-elämältään tasapainoisimmat tutkittavat kokivat muita harvemmin, että työ vei aikaa ja häiritsi perhe-elämää, kuten kodin- tai lastenhoitoa. He kokivat myös muita harvemmin, että perhe vei aikaa työltä tai häiritsi päivittäistä suoriutumista työssä, Rantanen erittelee.Keski-iän kynnyksellä, 42-vuotiaina noin puolet tutkituista koki työn ja perheen yhteensovittamisen suotuisana: he katsoivat työn ja perheen tukevan toisiaan ilman tuntemusta näiden elämänalueiden keskinäisestä ristiriidasta. He kertoivat esimerkiksi onnistuneen työpäivän näkyvän hyväntuulisuutena myös kotona tai että perheessä vaaditut asiat, kuten aikatauluista kiinni pitäminen, siirtyvät hyviksi käytännöiksi myös työhön.Persoonallisuuden piirteistä tunne-elämän tasapainoisuus, sovinnollisuus ja tunnollisuus yhdessä muodostivat pohjan suotuisalle työn ja perheen yhteensovittamisen kokemukselle. Sen sijaan nämä piirteet eivät olleet ominaisia tutkittaville, jotka kokivat yhteensovittamisen ongelmalliseksi. Tutkittavista noin kymmenesosalla kokemus työn ja perheen yhteensovittamisesta oli ongelmallinen: päällimmäisenä oli tuntemus työn ja perheen välisestä ristiriidasta ilman kokemusta näiden elämänalueiden tuesta toisilleen.- Vastoin odotuksia ajanpuutteesta tai aikataulujen yhteensopimattomuudesta johtuvalla työn ja perheen välisellä ristiriidalla ei ollut kauaskantoisia vaikutuksia psyykkiseen pahoinvointiin – ei vuoden eikä kuuden vuoden aikavälillä, Rantanen huomasi. Psyykkinen pahoinvointi ei myöskään ennakoinut työn ja perheen välistä ristiriitaa.Tärkeämpi kauaskantoinen tekijä yksilön psyykkiselle pahoinvoinnille oli uupumusasteinen väsymys työssä. Ne tutkittavat, jotka tunsivat itsensä usein henkisesti väsyneiksi työstään ja jotka jo aamulla herätessään tunsivat itsensä voimattomaksi ajatellessaan työpäiväänsä, kuvailivat muita enemmän psyykkisen pahoinvoinnin oireita kuten ahdistuneisuutta, masentuneisuutta sekä itseluottamuksen ja sosiaalisen toimintakyvyn heikentymistä.Työperäisen väsymyksen lisäksi tyytymättömyys, riidat sekä yhteisten näkemysten puute parisuhteessa ennakoivat psyykkistä pahoinvointia. Psyykkinen pahoinvointi taas ennakoi riittämättömyyden ja kyvyttömyyden tunteita vanhempana.- Tilanteessa, jossa yksilö ei voi muuttaa olosuhteitaan hän voi psyykkisen työn ja itsetuntemuksen lisäämisen avulla yrittää muuttaa – ei syviä persoonallisuuden piirteitään – vaan näihin piirteisiin liittyviä tulkinta- ja toimintamalleja arjessa. Esimerkiksi se, että opettelee tekemään asiat niin töissä kuin kotona riittävän hyvin ja omien voimavarojen mukaisesti, saattaa auttaa sellaisen henkilön arkea, joka pyrkii aina täydellisyyteen tai lannistuu verratessaan itseään muihin, Rantanen ehdottaa.- Tekijöihin, jotka aiheuttavat henkistä uupumusta työssä, tulisi puuttua ajoissa. Joustavat työajat tai lyhennetyn työpäivän mahdollisuus ovat tärkeitä työn ja perheen aikataulujen yhteensovittamisessa. Työaikakäytänteet yksinään eivät välttämättä ole riittäviä toimenpiteitä yksilön ja hänen perheensä hyvinvoinnin kannalta, jos työ on sisällöltään tai toimintaympäristöltään henkisesti hyvin kuormittavaa, Rantanen toteaa.Väitöskirjan aineisto pohjautuu professori Lea Pulkkisen vuonna 1968 aloittamaan Lapsesta aikuiseksi –pitkittäistutkimukseen, jossa on tutkittu 369 lapsen elämänkulkua aina kansakoulun 2. luokalta 42-vuotiaaksi asti. Tässä tutkimuksessa käytettiin aineistoja, jotka on kerätty tutkittavien ollessa 33-, 36- ja 42-vuotiaita. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin professori Ulla Kinnusen johtaman Kotitalous, työ ja hyvinvointi –tutkimuksen aineistoa, jossa työikäisten (25 – 59-vuotiaiden) kokemuksia kartoitettiin vuosina 1999 ja 2000.

The present study examined the Big Five personality traits as antecedents and moderators of work–family interface – psychological well-being linkage. The cause–effect relation between work–family conflict and low psychological well-being was investigated to see whether work–family conflict is an antecedent (normal causality), an outcome (reversed causality), or both for psychological strain (reciprocal causality). Also, the direct spillover effects between job-related, family-related, and general psychological well-being were studied. In addition, a four-fold typology of work–family (im)balance, comprising of work–family conflict (WFC) and work–family enhancement (WFE) experiences, was developed and tested.The study was part of the ongoing Jyväskylä Longitudinal Study of Personality and Social Development (JYLS), in which the originally 8-year old children (N = 369, in 1968) have been followed to age 42 (in 2001). Another Finnish longitudinal study used was the Economic Crisis, Job Insecurity and the Household data (N = 851) collected in years 1999 and 2000 from working age citizens. As the rank-order stability of the Big Five traits was shown to be high from age 33 to age 42, these traits were considered as antecedents for the work–family interface. Accordingly, Neuroticism preceded WFC from age 33 to age 36. At age 36, WFC was directly related to psychological distress in men, whereas in women this association was found only in those high in Neuroticism. Although WFC was not related to psychological well-being longitudinally, job exhaustion preceded psychological distress across both 1- and 6-year time lags.High psychological well-being and psychosocial maturity (low Neuroticism, high Agreeableness and Conscientiousness) characterized the beneficial work–family imbalance type (absence of WFC, presence of WFE; 48.4%), whereas the opposite was observed for the harmful imbalance type (presence of WFC, absence of WFE; 8.9%). High work and family engagement and Extraversion, in turn, characterized the active balance type (presence of both WFC and WFE; 16.4%), whereas the opposite was observed for the passive balance type (absence of both WFC and WFE; 26.3%). Based on these results, personality is recommended to be included in both the theories of work–family interface and future empirical studies.When designing human resource policies directed to reduce WFC, it is important to consider the actions that prevent and reduce employees’ job exhaustion. The finding that nearly half of the 42-year-old participants experienced beneficial work–family imbalance is very positive, while at the same time there is a need for work–life benefits to be targeted especially for the risk group of individuals experiencing harmful work–family imbalance