Nulla dies sine linea : avauksia Erkki Melartinin vaikutteisiin, verkostoihin ja vastaanottoon henkilö- ja reseptiohistoriallisena tutkimuksena

Abstract

Tuire Ranta-Meyer tutki väitöskirjassaan suomalaisessa musiikkielämässä 1900-luvun alkupuolella vaikuttanutta säveltäjä Erkki Melartinia (1875 - 1937) eri rooleissaan ja aikakautensa musiikillisessa yhteiskunnassa. Säveltäjäntyönsä lisäksi Melartin toimi kapellimestarina ja pitkäaikaisena konservatorion johtajana, musiikinteorian ja sävellyksenopettajana sekä erilaisten järjestöjen ja asiantuntijalautakuntien jäsenenä. Ranta-Meyerin työ on ensimmäinen Erkki Melartinista tehty väitöskirja.Ranta-Meyer tarkasteli Erkki Melartinin omia opettajasuhteita, pedagogisia vaikutteita ja verkostoja sekä institutionaalista kehittäjän roolia nykyisin Sibelius-Akatemiana tunnetun oppilaitoksen johtajana ja sävellyksenopettajana.- Melartinin toiminta perustui myönteiselle pedagogiselle näkemykselle, kyvylle nähdä hyvää kaikissa ja kaikessa sekä uskolle siihen, että säveltämisen avulla jokainen saattoi kehittyä muusikkona ja ihmisenä, Ranta-Meyer kertoo. Erkki Melartin toimi vuosina 1911 - 1936 nykyiseksi Sibelius-Akatemiaksi kehittyneen Helsingin Musiikkiopiston johtajana. Hän vastasi neljännesvuosisadan ajan myös sävellyksenopetuksesta Suomessa ja koulutti kokonaisen säveltäjäsukupolven Suomeen (mm. Uuno Klami, Taneli Kuusisto, Sulho Ranta, Helvi Leiviskä). Hän kehitti merkittävästi ammattimaista musiikkikoulutusta Suomessa.Kehittämistyössä Melartin nojasi kansainvälisiin virikkeisiin ja kontakteihinsa. Hänellä oli opiskeluvuosiensa, säveltäjänroolinsa ja ystävyyssuhteidensa ansiosta poikkeuksellisen hyvät yhteydet Keski-Eurooppaan. Erityisesti Wien, Berliini ja Kööpenhamina toimivat hänelle sillanpääasemina kansainvälisiin verkostoihin ja ajankohtaisiin musiikillisiin tai pedagogisiin virtauksiin tutustumisessa. Viipurissa hän toimi vuosina 1908 - 1911 kapellimestarina ja ammensi inspiraatiota myös Pietarin monitahoisesta kulttuuri-ilmapiiristä ja musiikkielämän uusista kehityssuunnista ensimmäisen maailmansodan alkamiseen asti. Hän teki ainakin kolme opintomatkaa eri eurooppalaisiin konservatorioihin saadakseen vertailukohtia ja ideoita muuttuvan taidemusiikkikulttuurin huomioimiseksi institutionaalisessa opetustyössä. - Erkki Melartinissa taiteilijuus ja isänmaallinen velvollisuudentunto yhdistyivät onnekkaasti persoonaan, joka oli pystynyt kehittymään tasapainoisissa ihmissuhteissa. Taiteilijana Melartin kykeni tunnistamaan nuorissa ja lapsissa ilmenevän ainutkertaisen lahjakkuuden potentiaalin. Pedagogista oivalluskykyä ja persoonan kypsyyttä hän osoitti asenteellaan, jonka tavoitteena oli ”nähdä hyvää kaikessa ja kaikissa, tajuta täydellisyys vajavaisuudessa, suuri pienessä”, Ranta-Meyer arvioi. Melartinin johtajan ja pedagogin roolin lisäksi Ranta-Meyer tutki myös hänen uransa alkuvaiheita Sibeliuksen antamien vaikutteiden näkökulmasta. Lisäksi hän arvioi kapellimestari Robert Kajanuksen toimintaa suomalaisen musiikkielämän johtohenkilönä, toimijana ja vallankäyttäjänä sekä niitä subjektiivisia kokemuksia, joita Melartinilla oli johdonmukaisen syrjinnän kohteeksi joutumisesta. Ranta-Meyer selvitti lisäksi Erkki Melartinin paikallisidentiteettiä, sukujuuria ja hänen monipuolista toimintaansa vuosina 1908 - 1911 Viipurissa. Ranta-Meyer kuvaa Melartinin kontakteja pietarilaiseen musiikkielämään ja arvioi näiden verkostojen merkitystä. Ranta-Meyer jäsentää myös Melartinin ainoan oopperan Ainon tulkintaan eri vuosikymmenien aikana liittyneitä merkityksiä, attribuutteja tai luonnehdintoja.

This dissertation concerns Erkki Melartin (1875–1937), the Finnish composer who strongly influenced the musical life of Finland at the beginning of the twentieth century. Through a series of articles plus a monograph, Melartin’s various roles are explored within the social context of Finland’s cultural life.Melartin was a conductor as well as a composer. He was also a long-term director of a conservatory, a teacher of music theory and composition, and a leading member of several professional organisations. In the course of these activities, he followed closely cultural trends in the Nordic countries and central Europe.Erkki Melartin lived at an extraordinary time in history. Through this research, it has been possible to deepen the historical understanding of musical phenomena during his lifetime and their connections, collusions, influences, reception and social restrictions. Methodologies of music and reception history have been used for this purpose as have those of general history, cultural history and microhistory. Through extensive investigation of primary sources, substantial new information has been obtained about Finland’s musical life and its institutional structures, music education, local musical communities and cultural trends.The first article deals with the beginning stages of Melartin’s career from the perspective of Sibelius’s influence and with the activities of the authorised ‘Sibelius conductor’, Robert Kajanus. A musician who dominated Finnish musical life for an exceptionally long period, Kajanus, in Melartin’s estimation, deliberately obstructed the latter’s career.The second article concentrates on Melartin’s activities and professional pursuits during the Viborg years, 1908–1911. Melartin’s role in developing the Viborg Symphony Orchestra and arts education in general is treated as a microhistorical study. Attention is given to his Karelian identity, his family background and the social environment. In addition, his contacts with the musical life of St. Petersburg have been investigated and the significance of these connections evaluated. The third article is a reception study of Melartin’s only opera, Aino (1909). The primary sources have shed a great deal of new light on the genesis of this Kalevala-based opera. Furthermore, reviews of the work and their changing connotations have been examined. The goal has been to achieve an analytical approach that connects the music and libretto of the opera with the prevailing ideological trends, the composer’s worldview and the development of contemporary music at the time in Finland.The monograph portion of the dissertation explores Melartin’s pedagogical role, including his position as Director of the Helsinki Music Institute, which in 1939 became the Sibelius Academy. Melartin’s relationships to his own teachers have been studied along with his pedagogical influences, his professional networks and his ideas about institutional development. The monograph takes into account all his activities in the field of music and arts education as well as his public image as a pedagogue and administrator.In every section, the dissertation provides broader and more analytically-structured discussions about Erkki Melartin than have heretofore been available, and in many places totally new information is brought to light.This study provides the basis for a deep and more nuanced understanding of a leading musician and his interactions with the socio-cultural and socio-historical musical environment of his time in early twentieth-century Finland.