Merkityksellinen kulttuuri ja kulttuuripolitiikka : laaja kulttuurin käsite kulttuuripolitiikan perusteluna

Abstract

Esa Pirneksen väitöskirja tarttuu paljon viljeltyyn mutta vaikeaksi koettuun kulttuurin käsitteeseen ja siihen, miten se määrää kulttuuripolitiikan toimi- ja hallinnonalan itseymmärrystä, identiteettiä ja yhteiskuntapoliittista asemaa. Pirneksen kohteena on kulttuurin käsitteen laajuuden tulkinta kulttuuripolitiikan kannalta. Voiko kulttuurin käsitteen koko laajuutta käyttää kulttuuripolitiikan perusteluna?- Kulttuuripolitiikka saa voimansa kulttuurin käsitteestä. Jos tuo käsite tulkitaan laajasti, kulttuuripolitiikalla on oikeus ja jopa velvollisuus vaikuttaa yhteiskuntapolitiikkaan myös yli sektoripoliittisten raja-aitojensa. Itse asiassa pitäisi puhua kulttuuripolitiikan lisäksi kulttuurin politiikasta. Esimerkiksi keskustelu koko yhteiskuntapolitiikan kehityksen tarkoituksesta ja suunnasta on sitä. Samoin puhe luovuuden edistämisestä siten, että sitä ei oteta palvelemaan yksioikoisia välineellisiä tavoitteita mutta ei myöskään rajata etukäteen toimijaoikeuksia sen suhteen. Luulen, että käyttämätöntä yhteiskunnallista luovuuspotentiaalia on runsaasti niissä tilanteissa, joissa luovan kentän toimijat (kulttuurin toimiala) ja muut toimijat ovat ennakkoluulottomasti ja aidosti vuorovaikutuksessa keskenään, Pirnes sanoo.Kulttuurin käsitteen laajuuden luonnetta ei ole kulttuuripolitiikassa Pirneksen mukaan osattu jäsentää eikä hyödyntää, vaikka siihen vedotaan ahkerasti. Kulttuuripolitiikalla olisi paljon nähtyä enemmän annettavaa yhteiskunnalliselle kehitykselle, kuten kulttuurialan toimijat usein väittävät, mutta tämä pitää myös pystyä myös osoittamaan. Pirnes väittää, että kulttuuripolitiikka on nykyisin "onnellinen jänis sektoriansassa".- Se tarkoittaa sitä, että ollaan tyytyväisiä onnistumiseen yhteiskunnallisen huomion ja hyvän jaossa sekä oman alan kehitykseen tasatahtiin muiden politiikka-alojen kanssa. Tämä tapahtuu luonnollisesti niissä puitteissa, mikä tällä pienellä hallinnonalalla on yhteiskuntapolitiikassa. Asian kääntöpuoli on, että tällöin luovutaan liian helposti laajan kulttuurin käsitteen sisältämistä mahdollisuuksista vaikuttaa yhteiskuntakehitykseen.Vastauksena laajan kulttuurin käsitteen tunnistamisen haasteeseen Pirnes kehottaa kulttuuripolitiikkaa telakoitumaan semioottisfenomenologiseksi nimeämäänsä kulttuurin käsitteen ymmärtämistapaan. Siinä keskiössä ovat inhimilliset merkitystenannot. Ne kaikki ovat viime kädessä reaktioita samoihin inhimillisen ja sosiaalisen olemassaolon peruskysymyksiin, joten ei ole myöskään perusteita nähdä niitä toisistaan niin radikaalisti eroavina tulkintoina maailmasta, etteivätkö ne voisi käydä keskenään vuoropuhelua.- Tietyt kulttuurin käsitettä koskevat tulkinnat perustuvat siihen, että kulttuuri ja erityisesti taide on laadullisesti ja toiminnallisesti tyystin erilainen tapa ymmärtää maailmaa kuin muut tavat. Tällaiset käsitykset johtavat helposti kulttuurin syrjäytymiseen muusta yhteiskunnasta. Käsitehistoriallisesti tällainen tulkintatapa on kuitenkin vain yksi mahdollisuus. Taiteella ja kulttuurilla on kyllä erityinen merkitys mutta ei sellainen, joka oikeuttaisi tai pakottaisi sen eristäytymään muista toiminnoista.

The aim of the study is to analyse how the concept of culture, when interpreted broadly, works as a basis for cultural policy, in which way the concept of culture is a source of self-understanding and identity of cultural policy, and how the concept of culture legitimises cultural policy as a branch of social policy.There are two methods for studying these questions: analysing the broadness of the concept of culture in cultural and social theories, and analysing the discourse of the broad concept of culture in cultural policy documents. The way to analyse the concept of culture is hermeneutical and historical. In the analyses of the broad concept dicourse I have used materials both taken from Unesco and Finnish cultural policy.My analysis of the concept of culture indicates that the most broadest way to understand the concept of culture is semiotic-phenomenological. It is based on the signification and intentionality in lifeworlds and social practises. The focus is creativity – nevertheless, the transactions between creative and regulative actions and action orientations have to be reckoned among significant processes. According to my analyses both the Unesco discourse and national cultural policies have been developed implicitly towards this kind of concept-understanding but on the explicit level the argumentation differs from this.The conclusion in my study is that it is well-grounded to attach cultural policy to the meaning-based – semiotic-phenomenological – way to understand the concept of culture. This would give cultural policy a more beneficial possibility to keep the promises which have been made in the broad concept discourse.