Desiderius Erasmus Rotterdamilaisen käsitys klassisen latinan ääntämisestä

Abstract

Desiderius Erasmus Rotterdamilainen (1469-1536) oli renessanssin humanisti, jolla oli laaja kirjallinen tuotanto. Koulutukseltaan hän oli teologian tohtori. Hänen äidinkielensä oli hollanti, mutta hän laati kaikki teoksensa latinaksi. Hän julkaisi vuonna 1528 Baselissa dialogin latinan ja kreikan kielten ääntämisestä, De recta Latini Graecique sermonis pronuntiatione dialogus (DRP), josta otettiin ilmestymisensä jälkeen useita painoksia eri puolilla Eurooppaa 1700-luvun alkuun asti. Erasmuksen aikaan latina oli Euroopan oppineiden yhteinen kirkon, tieteen ja diplomatian kieli. Puhuttu latina kukoisti klerikaaliyhteisöissä, mutta klassisten esikuvien ihannointi oli jo levinnyt Euroopassa laajalle. 1400-luvulla eräät humanistit alkoivat kiinnostua klassisen latinan oikeinkirjoituksesta, johon he etsivät mallia antiikin piirtokirjoituksista ja kolikoista. Heräsi kysymys, olisiko oikeinkirjoituksen lisäksi syytä tarkistaa myös ääntämistä. Erasmuksen luoma teoria latinan ääntämisestä perustui ensisijaisesti antiikin grammaatikkojen jättämiin kuvauksiin, kreikan ja latinan vertailuun sekä latinalaisten sanojen translitteraatioihin kreikkalaisin aakkosin ja päinvastoin. Erasmus ei arvostanut keskiaikaisia kirjoittajia, mikä siihen aikaan oli humanistien tavallinen asenne. Esikuviensa antiikin grammaatikkojen tapaan Erasmus päätteli sanojen ääntämisen niiden kirjoitusasujen perusteella ja takertui siksi liikaa aikansa oikeinkirjoitusstandardiin. Hän käy dialogissaan läpi latinan kaikki kirjaimet ja suosittelee, että jokainen kirjain äännetään aina. Silti hän tiedosti, että ääntämiseen vaikuttavat muutkin seikat kuin vain se, miten kukin kirjain irrallisena äännetään, joten hän käsittelee laajasti monia muitakin asioita, kuten tavujen kestoa ja aksenttia. Musikaalista aksenttia Erasmus käsittelee omaperäisesti, sillä mitkään hänen tekniset lähteensä eivät ota kantaa latinan aksentin musikaalisiin piirteisiin. Sävelkorkeuden vaihtelu ei ollut latinassa niin keskeisellä sijalla kuin Erasmus arveli, mutta hänen oivalluksensa yhdistää antiikin musiikinteoria ja keskiaikainen säveltapailu grammaatikkojen teoriaan latinan aksenteista osoittaa erityistä luovuutta ja kekseliäisyyttä. Erasmus laati ohjeensa uudistaakseen latinan ääntämistä ja tehdäkseen lukijansa tietoisiksi klassisista ääntämissäännöistä. Myös omaa ääntämistään hän korjasi tietoisesti valiten sopivimman puhetavan kuulijoiden mukaan