Suhde vanhenemiseen : iäkkäät naiset elämänsä kertojina ja rakentajina

Abstract

Miten iäkkäät naiset kuvaavat elämäänsä? Miten elämänkerronnassa rakentuu suhtautumistapa vanhenemiseen? Terveystieteiden lisensiaatti Sirkka-Liisa Palomäki tutkii väitöskirjassaan vanhuutta ja vanhenemista iäkkäiden naisten kerronnan kautta. Lisäksi hän tulkitsee, millainen kuva välittyy tämän sukupolven naisen elämästä ja oman aikamme vanhuudesta. Kerronnoissa on mukana elämän tapahtumia, kokemuksia, tunteita ja toiveita kertojasukupolven ajan kulttuurin ja historian taustoittamana. Kerronnat on tutkimuksessa luokiteltu niiden keskeisen elämänjuonteen perusteella. Kerronnoista on myös paljastettavissa ymmärrystä luova yhteys nykyiseen elämänvaiheeseen ja tapaan suhtautua omaan vanhenemiseen.Vanhuuden vaihe näyttäytyy jopa elämää laajentavana ja vapauttavana (emansipoivana), kun taustalla on maatalon naisen tiukka työn ja velvoitteiden täyttämä elämä. Naisten kerrontaan liittyvät kuvaukset työstä ja toimeliaisuudesta, ja elämä jatkuu aktiivisena suhtautumisena omaan vanhenemiseen.Joukosta erottuvat ne naiset, jotka ovat eläneet sukupolveensa verrattuna itsenäisempää elämää. Heidän elämäänsä leimaavat monenlaisista vaikeista elämänkohtaloista huolimatta pärjäämisen tunne sekä rohkea ja usein humoristinen elämänasenne. Suhdetta vanhenemiseen kuvaa nuorekas mieli.Hyvin uskonnollinen elämä ja hyvin epäitsenäinen naisen elämä kantavat molemmat rauhalliseen vanhuuteen. Menetysten ja toimeentulon huolien täyttämä kova elämä on vaihtunut vanhuuden vaiheessa äärimmäiseen sallivuuteen. Eniten huolta, jopa pelkoa tulevaisuutta ja omaa vanhenemista kohtaan tuntevat ne naiset, jotka ovat hoitaneet läheistään pitkään, loppuun saakka. Heidän suhdettaan vanhenemiseen leimaa herkkä, jopa arka mieli. Lisäksi useiden kertojien nykyisyyttä vaikeuttavat kehon vanhenemismuutokset, toimintojen hidastuminen ja väsyminen, joihin elämänhaluinen mieli etsii tasapainoa.Iäkkäät kertojat ovat tietoisia aikamme negatiivisesta vanhuuskeskustelusta, joka pahimmillaan kutistaa vanhuuden hoivakuormaksi. Kysymykset siitä, mihin joutuu ja kuka hoitaa, ilmentävät kerronnassa maaseudun hoivaperinteeseen tullutta katkosta.Elämänkertomus ei vielä riittävästi näy vanhustyön ammattikäytännöissä eikä siten lisää vanhuuden ymmärtämistä. Sen sijaan totutut tavat luokitella ja sairaskertomus määrittävät edelleen liiaksi vanhan ihmisen elämää.

The purpose of this research was to describe, interpret and comprehend old age and ageing through narration of the elderly women. The participants of the research were ten women at the ages of 72-92, who told about their experiences and life events during two interview sessions. The elderly women of the research lived independently and the background of most of them was agrarian culture. Narration opened the context of interpretation of female life of that generation, the current old age and, in addition, how relation to one’s own ageing was constructed. The approach of the study was directed by a narrative and constructive view. According to the first interview was drawn a life chart, and by which the second interview was directed. The interviews were taped and written word by word, so were also the observations. The data was analyzed both thematically and with the help of ideas of the narrative analysis.In the results time and meanings outlined narration. The past was dealt with the comprehension of the present and the present with teaching of the past, at the same time when narration joined and became a part of the future. The narrated life and ageing was examined at different levels both at the individual, existential-ontological level and at the social and cultural level. Biographies could be divided into five different life themes, which were described by Life as fate and one’s own choices, Hard life, Life as caretaker and nurse, Life as a gift and Active life. The relations to one’s ageing were constructed through those themes, and were characterized by a youngish, permissive, sensitive, peaceful and active mind towards life and ageing. In many cases narration got dissonance from the feelings and symptoms of the body and the mind attached to life. These, however, were joined in the wholeness of experiences. In the same way, concerning the image of old age, the positive side of the subjective old age was contradictory to the objective, social old age, and even to the fear of it.The biographical old age was constructed in narration as meanings in the present time and furthermore, as relation to oneself and the wholeness of one’s own life. The results of this research make is possible to contribute into the discussion about the different way of narrative gerontology to define old age and ageing, but the advantage of the approach will also meet an elderly narrator.