Vanhuusiän yksinäisyys : seuruututkimus emotionaalista ja sosiaalista yksinäisyyttä määrittävistä tekijöistä

Abstract

The first purpose of this study was to examine perceived loneliness among elderly persons aged 80 at the baseline and stability and changes in loneliness over a 5-year follow-up. In addition, the extent to which different factors are associated with and predict loneliness was explored. The second purpose was to study the structure and stability and the predictors of perceived togetherness in men and women over the 5-year period. The overall aim was to identify the determinants of loneliness in old age. The target population of this study comprised all persons born in 1910 and 1914 and living in Jyväskylä. At age 80, 91.1 % (n = 512) of those eligible participated in the home-interviews and 70.5% (n=396) in the laboratory tests. The corresponding figures at age 85 were 88.7% (n = 306) and 57.7% (n =199). The interviews and laboratory tests dealt with sociodemographic and economic factors, social ties, health and functional status. Loneliness was measured with the question “Do you suffer from loneliness?” and perceived togetherness with the Social Provision Scale. In the cross-sectional and longitudinal material about 10% of the participants experienced loneliness often or almost always. The proportion of those who said they felt lonely increased during the follow-up, but changes also occurred in the other direction, lonely to non-lonely. The determinants of perceived loneliness were widowhood, living alone, depressiveness, poor self-rated health and difficulties in ADL functioning. The explanatory power of perceived togetherness was rather low. Perceived togetherness was differentiated into the factors of emotional and social togetherness; the structure remained unchanged during the 5-year follow-up. Perceived togetherness decreased with increasing age. The results showed some gender differences in the predictors of both perceived emotional and perceived social togetherness. Moreover, there appeared to be two subgroups of women and men; these were labeled Socially embedded, Socially isolated, Socially active and Solitary. The best determinants of emotional togetherness were less depressiveness, more contacts with friends and education level and of social togetherness friends and IADL functioning. The results also showed that loneliness could be decomposed into emotional and social loneliness. Emotional loneliness was best described by negative feelings associated with widowhood and poor functioning, and social loneliness was best described by dissatisfaction with friendships and poor ADL functioning. The results show that changes and losses occurring in the domains of health, functional capacity and social relations may lead to loneliness with increasing age. Special attention should be paid to the two different dimensions of loneliness and to individual factors when developing interventions. The concept of loneliness is not clear and requires further investigation. In particular, we need more longitudinal research on long-term changes in loneliness, also in younger groups of the elderly

80- ja 85-vuotiaista lähes kolmasosa kokee jossain määrin yksinäisyyttä. Yhdellä kymmenestä vanhuksesta yksinäisyyden tunteita on usein tai lähes aina.Nämä tiedot selviävät Pirjo Tiikkaisen väitöskirjasta, jossa hän tutki 80-vuotiaiden jyväskyläläisten kokemaa yksinäisyyttä ja sen muutosta viiden vuoden aikana.Yksinäiseksi itsensä kokevien osuus lisääntyi viiden vuoden seuruun aikana, mutta joillakin vanhuksilla muutosta tapahtui myös myönteiseen suuntaan.Tiikkainen tutki myös, miten sosiodemografiset, vuorovaikutussuhteita ja terveyttä ja toimintakykyä kuvaavat tekijät ovat yhteydessä yksinäisyyteen ja ennustavat yksinäisyyttä.Vanhuusiän yksinäisyydessä erottuu kaksi ulottuvuutta, emotionaalinen ja sosiaalinen yksinäisyys. Vanhuksen itsensä ilmaisema yksinäisyyden tunne heijastaa emotionaalista yksinäisyyttä, johon liittyy erilaisia kielteisiä tunteita kuten masentuneisuutta. Tärkeimmät emotionaalista yksinäisyyttä määrittävät tekijät masentuneisuuden lisäksi ovat leskeys, yksin asuminen, huonoksi koettu terveys ja alentunut toimintakyky.Sosiaalinen yksinäisyys ilmenee puutteellisiksi koettuina vuorovaikutussuhteina. Siihen johtavat erityisesti vähäiset ystäväkontaktit sekä mielialaongelmat ja huono toimintakyky, jotka vaikeuttavat kontaktien ylläpitämistä. Parempi koulutustaso vähentää sosiaalista yksinäisyyttä.Terveyden ja toimintakyvyn heikkeneminen ja ihmissuhteiden menetykset aiheuttavat yksinäisyyden tunteita vanhuusiässä. Vanhuksen itsensä ilmaisemaan yksinäisyyden tunteeseen sosiaalisilla suhteilla on vähäinen merkitys erityisesti vanhemmalla iällä. Auttamiskeinoja kehitettäessä tulee ottaa huomioon yksinäisyyden emotionaalinen ja sosiaalinen ulottuvuus, koska niihin molempiin eivät välttämättä sovellu samat hoitokeinot. Soveltuvien auttamismenetelmien löytyminen emotionaalisesta yksinäisyydestä kärsiville vanhuksille voi olla haastavampaa kuin sosiaalisesta yksinäisyydestä kärsiville, joille erilaisista sosiaalisista interventioista kuten ystävä- ja vertaisryhmistä voi löytyä apua. Emotionaalisesta yksinäisyydestä kärsiville taas masentuneisuuden tunnistaminen ja siihen johtaneiden syiden hoitaminen on ensisijaista.