On conceptualization of music : applying systemic approach to musicological concepts, with practical examples of music theory and analysis
Yrjö Mikkosen monitieteinen työ on aluevaltaus musiikin perustutkimuksessa. Samalla se toimii pohjana yleiselle tieteidenväliselle ja paradigmaattiselle tutkimukselle. Mikkonen tarkastelee musiikin teorian ja analyysin käsitteitä systeemisestä näkökulmasta ja kritisoi vallalla olevan, perinteisen kuvaustavan ongelmia, jotka ovat johtaneet käytännön musiikin ja teoreettisen musiikin opiskelun vastakkainasetteluun. Hänen mukaansa systeeminen tarkastelu poistaa tämän ongelman ja helpottaa musiikin kokonaisvaltaista hahmottamista.Tutkimus tuo musikologiaan uuden, systeemisen havainnoimistason. Systeeminen näkökulma käsitteellistämisessä tarkoittaa, että mikään käsite ei ole irrallinen vaan liittyy muihin lähikäsitteisiin eri tasoissa. Esimerkiksi ’sointu’, joka on musiikin tekstuuriin liittyvä käsite, liittyy rakenteena myös musiikin säveljärjestelmään; soivana se liittyy musiikin sointiväriin eli äänijärjestelmään ja myös viritysjärjestelmään. Samalla sillä on tehtävä myös osana musiikin muotoa, ilmaisua ja kerrontaa.Mikkonen osoittaa, että musiikkiin liittyvän käsitteistön kokonaisvaltaisempi ymmärtäminen edellyttää tieteidenvälisten tarkastelutapojen yhdistämistä, jolloin niiden käsitteiden, symbolien ja analyysimetodien tulee toimia yhteisellä käsiteperustalla.Mikkosen tutkimuksen yleisteoreettisia tuloksia voidaan soveltaa käytännössä useilla aloilla, kuten kommunikaation hallinta, koulutus, taideterapia, kognitiotieteet, informatiikka ja keinoäly. Hän esittelee myös useita musiikin teoriaan ja analyysiin sekä niiden opetukseen liittyviä systeemisiä käytännön malleja sekä kehittämänsä oppiaineen, musiikin systeemisten perusteiden, sisältöä ja tuloksia.
...
This research is a contribution to the research of emergence in the arts. Two cardinal principles of the nature of music and related musicology have not yet been widely understood: 1. Music and the conceptuality of it is not the same thing, although in practice these two are considered cognitively equal. The ontic essence of music and its ontological definitions, therefore, are mixed up, resulting in the common mistake of normative simplification of musicological phenomena. 2. Musicological conceptuality presented in traditional music theory and analysis is systemized but not systemic. These fatal mistakes are prevalent in tradition-based professional music pedagogy which using a typically objectivist and deductive approach treats concepts as rigid and closed structural categories and lacks systemic conceptual cohesion. In the scientific musicology, the new school since the1980s depressed the faith in older formal musicology. This situation requires an emergence to a new conceptual level. Systemic approach and complex systemicity explain musicological concepts in a new way. At the same time the concept of musicology needs to be re-examined, and even redefined. This interdisciplinary research does not prove the validity of any given system, but stresses the importance of systems thinking and abductive systemic approach and introduces various possibilities of systemicity and its creative use. It examines how complex systemicity theoretically appears in cybernetics and systems sciences as projected to fields dealing with concepts, terms, language, and communication. These relate to theories or paradigms of terminology science, feature theories of categorization and semiotics. Constructivism, which has become popular today as a pedagogical philosophy, represents cybernetic systemicity. The research culminates in the concept of the systemicity umbrella, which, along with other findings, is a result of the cardinal abductive research method. Along with new concepts, the research offers several neoterms. The results promise several applications of systemic approach in musicology, which are applicable to musicological education, as well.
...
Publisher
Jyväskylän yliopistoISBN
951-39-1712-6ISSN Search the Publication Forum
1459-4331Metadata
Show full item recordCollections
- Väitöskirjat [3538]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Sonic Visualiser : Visualisation, Analysis, and Annotation of Music Audio Recordings [Review]
Thompson, Marc R. (University of California Press, 2021) -
Musiikillisen improvisoinnin oppiminen musiikin teorian avulla
Huhtanen, Väinö (2020)Kandidaatintutkielmani tarkastelun kohteena on musiikin hahmotusaineiden merkitys improvisoinnin oppimisprosessissa. Vertailen lukion ja musiikkiopiston opetussisältöjä keskenään musiikin perusteiden ja improvisoinnin ... -
Motivic Pattern Extraction in Music, and Application to the Study of Tunisian Modal Music
Lartillo, Olivier; Ayari, Mondher (Computer Society of South Africa, 2006)A new methodology for automated extraction of repeated patterns in time-series data is presented, aimed in particular at the analysis of musical sequences. The basic principles consists in a search for closed patterns in ... -
Adding ‘Sense’ to Conceptual Modeling : An Interdisciplinary Approach
Halttunen, Veikko (SCITEPRESS Science And Technology Publications, 2019)In this paper, our aim is to widen the prevailing foundations of conceptual modeling theories and practices, particularly in the context of information systems development. The approach shifts the focus from the link between ... -
Understanding Humor : Four Conceptual Approaches to the Elusive Subject
Hietalahti, Jarno; Pennanen, Joonas (De Gruyter, 2023)This article discusses four ways of understanding the concept of humor: 1) in terms of necessary and sufficient conditions, as 2) a cluster concept, 3) an interpretive concept, and 4) a dual character concept. We peruse ...