Cultural images of a good mother and a good father in three generations
Julkaistu sarjassa
Jyväskylä studies in education, psychology and social researchTekijät
Päivämäärä
2004Oppiaine
KasvatustiedeHyvän äidin mielikuvan hallitseva piirre on äidin rakkaus. Hyvän isän mielikuvan vastaava piirre on isän aika. Tämä selviää Satu Perälä-Littusen väitöskirjatutkimuksesta, jossa hän vertaili suomalaisten ja virolaisten mielikuvia hyvästä äidistä ja isästä. Lisäksi hän tutki sukupolven ja sukupuolen merkitystä mielikuviin.- Äidin rakkauteen liitetyt merkitykset ovat osittain ristiriitaisia. Rakkauden ajatellaan syntyvän itsestään ja olevan luonnollista. Äidin on kuitenkin kyettävä kontrolloimaan tunteitaan, jotta rakkautta voisi käyttää kasvatuksessa. Äidin rakkaus ja isän aika näyttävät molemmat olevan jollakin tavalla yleisuskomuksia. Hyvällä isällä on oltava aikaa, jotta hän voi luoda avoimen suhteen lapseensa, opettaa lasta mutta myös asettaa rajoja, Satu Perälä-Littunen kuvailee tuloksia.Hyvä isä ja äiti kuitenkin kuvaillaan erilaisiksi. Äiti asetetaan usein ikään kuin malliksi, pääasialliseksi vanhemmaksi, johon isää sitten verrataan. Isällä on äidistä poikkeavia ominaisuuksia. Hyvä isä esimerkiksi turvaa perheen talouden ja on miehen malli pojilleen. Hyvää isää kuvatessaan haastateltavat puhuivat usein muutoksesta verratessaan nykypäivän nuoria isiä ja menneiden aikojen isiä.
...
Julkaisija
University of JyväskyläISBN
951-39-1779-7ISSN Hae Julkaisufoorumista
0075-4625Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Väitöskirjat [3530]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Finnish Mothers’ and Fathers’ Constructions of and Emotions in Their Daily Lives
Böök, Marja Leena; Mykkänen, Johanna (Routledge, 2019)This article focuses on parents’ construction of and emotions in their everyday lives. The study brings into focus the meanings in the foreground of everyday life, while also revealing new insights into cultural beliefs ... -
Mothers' and fathers' communication with their preschool-aged children in experimental sessions
Rasku-Puttonen, Helena (1987)The present study examines the communication of parents and their four-year-old child with a sample of 48 Finnish families. The purpose of the study was to investigate the effects of parental education, the sex of parent ... -
Children’s Fruit and Vegetable Preferences Are Associated with Their Mothers’ and Fathers’ Preferences
Kähkönen, Kaisa; Sandell, Mari; Rönkä, Anna; Hujo, Mika; Nuutinen, Outi (MDPI AG, 2021)Children’s preference for fruit and vegetables must emerge during childhood. At children’s homes, mothers and fathers influence children’s developing food preferences with their own preferences and actions. The purpose of ... -
Childcare and work : exploring the views of Finnish mothers and fathers
Perälä-Littunen, Satu (Routledge, Taylor & Francis Group, 2018)In this study, meanings given to childcare and work by parents were explored. The aim was to shed light on what factors parents consider when they decide who is going to stay at home. Four mothers and four fathers, all of ... -
The Different Role of Mothers' and Fathers' Beliefs in the Development of Adolescents' Mathematics and Literacy Task Values
Viljaranta, Jaana; Lazarides, Rebecca; Aunola, Kaisa; Räikkönen, Eija; Nurmi, Jari-Erik (Open University, 2015)This study examined how interest and importance values concerning mathematics and literacy develop from grade 7 to grade 9 in comprehensive school and to what extent gender, in addition to mothers’ and fathers’ beliefs ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.