Lasten osallistumisen voimavarat : tutkimus Ipanoiden osallistumisesta

Abstract

Kiili selvitti 6–12-vuotiaiden lasten osallistumisen mahdollisuuksia ja rajoja tutkimalla jyväskyläläisen lapsiparlamentti Ipanoiden toimintaa lukuvuonna 2000–2001.Yleensä lapset ymmärretään kasvavina ja kehittyvinä tulevaisuuden ihmisinä. Tätä lapsikuvaa tutkitut lapset eli Ipanat ymmärsivät, mutta halusivat myös kritisoida. Tulevaisuusorientoitunut ajattelu rajoitti lasten toiminta- ja osallistumismahdollisuuksia. Sen mukaan lapsilla ei vielä ajateltu olevan riittävästi kykyä tai taitoa oman elinympäristönsä kehittämiseen. Tämä ei kuitenkaan vastannut kuvaa, jonka lapset haluavat itsestään välittää. Lapset käsittävät itsensä kasvavina ja kehittyvinä, mutta myös jo nyt tietävinä ja osaavina toimijoina, joille aikuisten antama tuki ja turva on tärkeää.Kiili jakaa Ipanat neljään erilaiseen vaikuttajatyyppiin, joista kukin omalla tavallaan toteutti osallistumista ja kansalaisuutta. Tyypit ovat muutoshaluiset, kriittiset, toiminnalliset ja lapsikeskeiset.Muutoshaluisille Ipanoille lapsiparlamentti tarjosi tunnustetun foorumin sekä sosiaalisia voimavaroja. Parlamentti mahdollisti yhteistyön sellaisten päättävissä asemissa olevien aikuisten kanssa, joita lasten on muuten vaikea tavoittaa. Kriittisille Ipanoille parlamentista muodostui paikka, jossa toiminnan ytimen muodostivat jokapäiväisten asioiden kehittäminen sekä konkreettinen paikallinen vaikuttaminen yhdessä aikuisten kanssa.Toiminnallisesti suuntautuneet Ipanat olivat kiinnostuneita käytännön toiminnasta. He esimerkiksi vastasivat erilaisten tilaisuuksien käytännön järjestelyistä. Lapsikeskeiset puolestaan olivat kiinnostuneita lasten keskinäisestä toiminnasta ilman aikuisten liiallista väliintuloa. Parlamentti tarjosi heille sosiaalisia voimavaroja ja tilaisuuden toimia yhteistyössä keskenään.Yhteistä kaikille Ipana-vaikuttajille oli, että he tarvitsivat aikuisten tukea ja tunnustusta niin käytännön toiminnan kuin lasten tuottaman tiedon arvostuksen tasolla.Lasten osallistumisen rakenteellisissa ratkaisuissa on tärkeää huomioida lasten omat kokemukset ja näkemykset. Lasten näkökulmasta tärkeimpiä kriteerejä ovat rakenteellisten ratkaisujen lapsilähtöisyys, avoimuus ja vapaaehtoisuus, sukupolvien välinen ja lasten keskinäinen yhteistyö sekä lasten tuottaman tiedon arvostus.

The present study examines how public institutions can be developed through children’s own participation. As the point of departure it takes the idea that children's participation is interconnected with both children's individual agency and with the social relations within which they act in the daily lives. Participation always takes place in relation to the social and the material environment in which children live.Firstly, the present study investigates the material, cultural and social resources that children have and need in order to make their everyday participation possible. Secondly, it outlines the most important social structures that prevent children from participating or promote their participation in decision-making and planning concerning their everyday environments and other significant elements of their daily lives. And thirdly, it studies the social identities that become important when analysing children’s participation at school and in their residential area.The research data was collected as a part of a 3–year action research project “Children as experts” during 1999–2002. This participatory project took place at a local primary school, where children themselves established a children’s parliament, which they named “Kids”. The data was gathered by using ethnographic methods and the research material was analyzed by applying an adaptive theorizing method. The material was organized with the key concepts ‘resources’, ‘structures’ and ‘social identities’.One of the main results of the present study is that children's parliament can be described as a new opportunity structure. This structure will provide new opportunities for participation. As a concept, the opportunity structure refers to a space of contacts, a social arena where children can come together. It is formed by existing social and cultural structures, the resources available to children to use, and the agency that is necessary for participation. In a structural sense, this implies that there is a need for a critical evaluation of the norms and regulations of residential areas and at school