Nomadit rippituolissa : medioidun uskonnon moraalisen järjestyksen dynamiikka (post)modernin television ja kulttuurin kontekstissa

Abstract

The study Nomads in the Confessional: The Dynamics of the Moral Order of Mediated Religion in the Context of (Post)modern Television and Culture is concerned to explore mediated relations between religion, media and culture. Its main focus is on mediated Christianity. The study draws from different academic and intellectual traditions: the sociology of religion, the history of ideas and media studies. It is primarily a theoretical piece, but it also uses empirical data to deepen the discussion and understanding of the nature of mediated religion. The data is analyzed by using ritual media studies as a methodological tool. The object of the analysis is a Christian television show "The Confessional", a series of nine programs broadcast by the Finnish national commercial channel MTV3 in 1997. The show was produced by an independent Lutheran group, and it had connections to the urban ecumenical movement called St. Thomas Mass. The objective of the study is to describe how mediated religion as a cultural process is linked to the larger media and cultural spheres and contexts. These links are first deconstructed and then reconstructed by discussing how mediated religion constructs moral order - in other words - how it ties individuals to social spheres and levels. It is argued that the most profound tie binding individuals to the social sphere in the field of religion, media and culture is that of consumption. The cultural logic of consuming - the need to choose, buy, sell and exchange identities in a continuous ritualistic play - can be seen as a moral order structure common to each of the categories of religion, media and culture. In this piece of work it is most thoroughly explored by studying the category of mediated religion

Johanna Sumiala-Seppäsen tutkimus käsittelee sitä, miten mediavälitteinen eli medioitu uskonto liittää yksilöt laajempaan sosiaaliseen yhteisöön. Asiaa lähestytään tutkimalla median ja uskonnon välisiä suhteita (post)modernissa kulttuurissa sosiologian, aatehistorian ja mediatutkimuksen avulla. Tutkimuksen keskiössä on medioitu kristinusko länsimaisessa postmodernissa kulttuurissa. Erityisesti tutkija kiinnittää huomiota siihen, kuinka medioidun uskonnon yksilö-yhteisö -suhde rakentuu televisiossa.Tätä rakentumisprosessia hän nimittää moraalisen järjestyksen dynamiikaksi. Sumiala-Seppänen osoittaa, että postmodernille ajalle ominaista on erilaisten ilmiöiden, kuten uskonnon, medialisoituminen. Käsitys uskonnosta muovautuu nykyisessä kulttuurisessa vaiheessa entistä selkeämmin mediassa ja mediavälitteisesti. Väittelijä luonnehtii nykyistä mediakulttuurista vaihetta viestintätutkija Walter Ongiin viitaten toissijaisen suullisen kulttuurin ajaksi. Tämän aikakauden hallitseva väline on televisio. Näin erityisesti televisio muovaa niitä reunaehtoja, jotka määrittelevät sitä miten ja millaisena uskonto pääsee mediassa rakentumaan. Sumiala-Seppänen listaa postmodernille televisiolle ominaisiksi piirteiksi ilmiöiden henkilöimisen, elämyksellisyyden ja kokemuksellisuuden painottamisen sekä terapeuttisen ja tunnustavan puheen voimakkaan esiinmarssin. Näitä samoja piirteitä on tutkijan mukaan löydettävissä myös televisiossa muovautuvassa uskonnossa. Postmoderniin televisioon sopeutunutta uskonnollisuutta luonnehtii Sumiala-Seppäsen mukaan se, että siinä korostuu uskonnollisten kokemusten synnyttämä mielihyvä. Uskonto tuotetaan pikemminkin (julkisuuden) henkilöiden tarinoihin eläytymällä ja samaistumalla kuin teologisiin ja dogmaattisiin jatkumoihin ankkuroitumalla. Keskeistä tässä uskonnollisessa kulutuskulttuurissa on se, että katsojat pyritään saamaan terapoimaan omaa minuuttaan uskonnollisessa viitekehyksessä. Sumiala-Seppänen pitää ilmiötä tyypillisenä nykyajan yksilöllisyyttä korostavalle kulttuurille. Mediatutkija nojaa väitteessään sosiologi Zygmunt Baumaniin, jonka mukaan postmodernit yksilöt sosiaalistavat itsensä ensisijaisesti erilaisiin mielikuvayhteisöihin. Median tehtävänä on tarjota näitä mielikuvayhteisöjä, joihin katsojat voivat liittyä. Media tarvitsee katsojien tuen, jotta se voi lunastaa markkinoilla oman olemassaolonsa oikeutuksen. Näin on myös medioidun uskonnon kohdalla. Oleellista mielikuvayhteisöihin liittymisessä on se, että yksilö mieltää itsensä kuluttajaksi, jolla on jatkuva tarve rakentaa minuuttaan erilaisten eläytymis- ja samaistumiskokemusten avulla. Hänen on jatkuvasti etsittävä samaistumis- ja eläytymiskohteita, jotta voisi kokea itsensä osaksi laajempaa sosiaalista yhteisöä. Näitä tunnustus- ja elämysviidakossa samoilevia kuluttajia Sumiala-Seppänen nimittää Baumaniin viitaten nomadeiksi. Postmodernissa mediakulttuurissa moraalista järjestystä hajoittavaa on, jos katsoja ei suostu tuottamaan minuuttaan median tarjoamissa terapiaistunnoissa, olivatpa nämä sitten sisällöltään uskonnollisia tai maallisia. Sillä, minkälaista minuutta hän näissä virtuaalisissa istunnoissa tuottaa, ei ole kulttuurisen järjestyksen kannalta niin väliä, kärjistää mediatutkija. Juuri tästä on kysymys medioidun uskonnon tuottamassa moraalisen järjestyksen dynamiikassa.