Terapeuttinen muutos haitallisesta kilpailujännityksestä kärsivällä urheilijalla: kognitiivis-konstruktivistisen terapian soveltuvuus psyykkiseen valmennukseen

Abstract

Tutkin terapeuttista muutosta haitallisesta kilpailujännityksestä kärsivällä urheilijalla kognitiivis­-konstruktivistisessa lyhytterapiassa. Tutkimuksessani keskityn kilpailujännitykseen ja siinä tapahtuvaan muutokseen. Lisäksi tutkin urheilijan suhdetta itseen ja muihin, lähinnä valmentajaan, seka näissä suhteissa tapahtuvia muutoksia. Tutkimusaineistoni koostuu seitsemästätoista litteroidusta terapiaistunnosta sekä urheilijan ja valmentajan omista arvioinneista. Apuna olivat myös terapeutin omat muistiinpanot. Tutkimusmenetelmänä käytin Stilesin (1996) assimilaatioanalyysiä, jonka pohjalta arvioin muutosprosessin kulkua. Muutoksen todentamisessa lisätukena käytin myös psyykkisessä valmennuksessa usein käytettyä Haninin (mm. 2000) kehittämää mielialamittaria, jonka avulla selvitin urheilijan kilpailumielialaa epäonnistuneissa, keskinkertaisissa ja onnistuneissa suorituksissa ennen terapiaa ja sen jälkeen. Tulokset osoittivat, etta muutosta tapahtui myönteiseen suuntaan jokaisessa seuratussa teemassa. Psykoterapiaprosessin aikana urheilijassa tapahtui erillistymistä ja yksilöllistymistä omaksi minäksi. Se ilmeni muun muassa sallivampana suhtautumisena omaan itseen sekä kykynä hyväksyä itsensä puutteineen, ei­ täydellisenä. Nämä muutokset heijastuivat myös vuorovaikutussuhteisiin. Muutokset suhteessa itseen vaikuttivat myös haitalliseen kilpailujännitykseen ja kilpailuun suhtautumiseen: urheilusuoritukset lähtivät enemmän itsestä ja tekeminen oli rennompaa terapian lopussa. Lisäksi tekeminen itsensä vuoksi, paremminkin kuin muille tai muiden vuoksi, korostui terapian lopussa. Kognitiivis-konstruktivistinen terapiaote (mm. Guidano, 1991; Toskala, 2001b) näyttäisi sopivan hyvin sekä viitekehyksenä että työskentelyotteena urheilupsykologian asiantuntijoille. Tamlin tutkimuksen mukaan se näyttäisi toimivan hyvin haitallisesta kilpailujännityksestä kärsivän urheilijan auttamisessa. Koska tutkimukseni oli pioneeritutkimusta ja perustui vain yhteen tapauskuvaukseen, tarvittaisiin jatkossa lisää samantyylisiä prosessikuvauksia. Tietoa tulisi lisätä siitä, miten urheilija kokee tapahtuneen muutoksen suhteessa suoritukseen, kilpailemiseen ja urheiluun seka siitä, miten valmentaja ja muu urheiluyhteisö näkevät saman prosessin. Saatu tieto voisi toimia väylänä nähdä urheilu nimenomaan urheilijan nakökulmasta.