Biomassantuottajien tietoisuus ja asenteet biokaasutalouden näkökulmasta : kohdealueena Pirkanmaa
Tekijät
Päivämäärä
2010Pääsyrajoitukset
Aineistoon pääsyä on rajoitettu tekijänoikeussyistä. Aineisto on luettavissa Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyöasemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat.
Biokaasun tuotanto orgaanisista jätejakeista on kasvava energiantuotantomuoto, jonka tek-nistä, raaka-aineiden määrään perustuvaa lisäyspotentiaalia pidetään merkittävänä. Keski-tetyt biokaasulaitokset ovat yleensä maatilakohtaisia laitoksia suurempia yksiköitä, joissa käsitellään useita paikalle syntypisteistä kuljetettavia biomassajakeita.
Työssä selvitettiin biokaasuntuotantoprosessiin sopivia massoja tuottavien toimijoiden biokaasuun liittyviä asenteita ja tiedon määrää sekä tietoisuuden ja asenteiden yhteyttä. Tutkimus toteutettiin keväällä ja kesällä 2010 kirjekyselynä, jonka kohderyhmänä olivat pirkanmaalaiset keskisuuren ja suuren tilakoon alkutuottajat ja teollisuuden (elintarvike- ja paperiteollisuus) sekä kuntien edustajat. Aineiston perusteella analysoitiin kohdealueen (Pirkanmaa) sosioekonomista biokaasuntuottopotentiaalia.
Kyselyn vastauksia palautui 48 kpl, 28,6 % lähetetyistä. Saatua vastausjoukkoa voidaan pitää jossain määrin vinoutuneena, sillä kaikki vastaajat suhtautuivat vähintään jokseenkin myönteisesti biokaasuun. Myös vastaajien biokaasutiedot olivat käytetyllä mittarilla korke-alla tasolla. Työssä ei havaittu korrelaatiota biokaasuasenteiden ja biokaasutiedon määrän välillä. Tulosta voi selittää biokaasuun kielteisesti suhtautuvien ja siitä vähemmän tietävien aliedustus vastaajajoukossa.
Aineiston perusteella tyypillinen biokaasusta kiinnostunut on keskimääräistä nuorempi, yleisimmin opistokoulutuksen saanut mies. Alkutuottajat ja teollisuuden vastaajat olivat kiinnostuneimpia biokaasusta. Tiedon puute voi selittää erityisesti elintarviketeollisuuden vastaajamäärän vähäisyyttä. Vaikka tiedon lisääntymisen ei havaittu olevan yhteydessä asenteiden myönteisyyteen vaan biokaasuun perehtyminen näyttäisi jopa lieventävän myönteistä suhtautumista, voisi tiedotuksen lisäämistä pitää tärkeänä biokaasun edistä-mismuotona, joka mahdollistaa sekä biokaasun mahdollisuuksien vertailun että toiminnalle oleellisten verkostojen luomisen.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29060]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Biokaasulaitosten energiatase maatilojen biomassoja hyödyntävissä laitoksissa
Lindeman, Niina (2017)Biokaasu on uusiutuva energialähde, jota voidaan hyödyntää monipuolisesti lämpö- ja sähköenergiana sekä jalostaa liikennepolttoaineeksi eli biometaaniksi. Biokaasun tuotanto on hajautettua energiatuotantoa, jolla ... -
Biokaasuteknologian alueellinen hyödyntämispotentiaali : esimerkkitapauksena Keski-Suomen maakunta
Vänttinen, Veli-Heikki (2010) -
Biokaasun tuottaminen säilörehusta lehmänlantaa käsittelevällä biokaasulaitoksella
Mykkänen, Eeli (2008) -
A techno-economic comparison of biogas upgrading technologies in Europe
Warren, Katie (2012)Biokaasua voidaan hyödyntää lämmön- ja energiantuotannon polttoaineena tai puhdistaa ja jalostaa käytettäväksi esimerkiksi ajoneuvojen polttoaineena . Prosessissa vapautuvaa hiilidioksidia voidaan hyödyntää teollisuudessa. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.