J. V. Snellman ja suomalainen sivistyskäsitys
Sivistys oli Johan Vilhelm Snellmanin filosofian ja kansallisuusajattelun läpäisevä teema. Se on päättymätön tehtävä muuttuvassa maailmassa, yksilön suhteen työstämistä maailmaan, muihin ja itseensä. Kun sivistyspohjainen kasvatusajattelu on 2000-luvulla lyönyt itsensä läpi, Snellmanin rikkaaseen sivistysajatteluun perehtyminen ja sen kehittäminen edelleen on ajankohtainen haaste. Tämä kirja kytkee Snellmanin sivistysajattelun omaan aikaamme. Sen ensimmäisessä osassa esitellään suomalaisten tutkijoiden 2000-luvulla esittämiä tulkintoja Snellmanin sivistyskäsitteestä ja sen merkityksestä kasvatukselle ja koulutukselle. Toiseen osaan on koottu keskeisiä Snellmanin sivistystä koskevia kirjoituksia. Kirja on tarkoitettu kasvatuksen parissa työskenteleville ja kaikille, jotka ovat kiinnostuneet sivistyksen käsitteestä. Teos on Aikuiskasvatuksen tutkimusseuran 55. vuosikirja.
Julkaisija
Jyväskylän yliopistoISBN
978-952-86-0278-1ISSN Hae Julkaisufoorumista
1238-8025Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- SoPhi [153]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vapauden, tietämisen ja moraalin snellmanilainen sidos
Siipola, Reijo (2009)Suomen kansallisfilosofina tunnettu J. V. Snellman yhdistää vapauden ja sivistyksen monilla tasoilla. Kasvatusfilosofiaan liittyy hänen vaatimuksensa vapauden antamisesta sille, jota halutaan johdattaa todelliseen tietämiseen ... -
Kritiikin lupaus : näkökulmia Frankfurtin koulun kriittiseen teoriaan
Moisio, Olli-Pekka (Jyväskylän yliopisto, 1998) -
Eurooppalaisen sivistyshistorian suuntaviivoja
Nivalainen, Markku (Maailmankirjat, 2018) -
Hans-Georg Gadamerin käsitys traditiosta
Salo, Mikko (2022)Tutkielma tarkastelee tradition käsitettä ja merkitystä Hans-Georg Gadamerin (1900–2003) filosofisessa hermeneutiikassa. Tutkimuskysymys on kaksiosainen: mitä Gadamer tarkoittaa traditiolla ja mikä rooli traditiolla on ... -
Tasavallan ja ruhtinaskunnan välimaastossa
Korvela, Paul-Erik (Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2011)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.