Experimental and computational studies of reactive main group species : low-coordinate complexes, multiple bonding, and hydrometallation
Julkaistu sarjassa
JYU DissertationsTekijät
Päivämäärä
2024Tekijänoikeudet
© The Author & University of Jyväskylä
Matalan valenssin pääryhmän yhdisteet ovat molekyylejä, joissa pääryhmän alkuaine käyttää vähemmän valenssielektroneja sitoutumiseen kuin mitä sen (maksimi) valenssi on. Matalan koordinaatioluvun yhdisteessä kyseinen alkuaine käyttää sitoutumiseen lisäksi vähemmän koordinaatiokohtia kuin mitä on vapaana. Ensimmäiset pysyvät esimerkit matalan valenssin ja/tai koordinaatioluvun pääryhmien alkuaineiden yhdisteistä julkaistiin 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Kyseisten edistysaskeleiden taustalla olivat uudet orgaaniset ligandit, jotka pystyivät steeristen ja/tai elektronisten ominaisuuksiensa kautta stabiloimaan muutoin erittäin reaktiiviset yhdisteet. Tämän väitöskirjan ensimmäinen osa toimii johdantona tiettyjen matalan valenssin ja/tai koordinaatioluvun pääryhmien alkuaineiden yhdisteiden kemiaan. Teksti keskittyy erityisesti yksihampaisiin ja monoanionisiin m-terfenyyliligandeihin sekä niihin pohjautuviin useampikertaisesti sitoutuneisiin homoatomisiin ryhmän 13 dimetalleeneihin ja dimetallyyneihin. Lisäksi työssä käsitellään raskaampien ryhmän 15 alkuaineiden kaksoissidoksellisten yhdisteiden eli dipnikteenien kemiaa ja kuvataan viimeaikaisia esimerkkejä vismuttiyhdisteiden käyttämisestä kemiallisessa syntetiikassa. Lopuksi tekstissä käsitellään lyhyesti hydrometallaatiota ryhmän 15 hydridien avulla sekä monoanionisten β-diketiminaattoligandien antimonikompleksien koordinaatiokemiaa. Väitöskirjan toinen osa toimii puolestaan tiivistelmänä työn taustalla olevasta kolmesta alkuperäisjulkaisusta ja yhdestä julkaisukäsikirjoituksesta. Niissä kuvataan terfenyyliligandilla stabiloitujen ryhmän 13 alaanidiyylien ja dialumineenien valmistus ja karakterisointi sekä selitetään niiden reaktiivisuus divetyä ja eteeniä kohtaan kokeellisten ja laskennallisten tulosten avulla. Näiden lisäksi julkaisuissa käsitellään hydrometallointia terfenyyliligandilla stabiloidun vismuttihydridin avulla sekä uusia β-diketiminaattoligandin antimonikomplekseja ja yrityksiä hyödyntää niitä uusien Sb=Sb kaksoissidoksen sisältävien yhdisteiden, antimoniradikaalien sekä antimonihydridien valmistuksessa.
...
Low-valent main group compounds are systems in which a main group element uses fewer valence electrons for bonding than its (maximum) valence allows. If the main group element also uses fewer coordination sites for bonding than are available, the term low-coordinate compound can be used. The isolation and characterization of the first stable examples of low-valent and/or low-coordinate main group compounds in the late 1970s and early 1980s intertwined with the development of new ligands providing sufficient stabilization through tunable steric and/or electronic properties. The first part of the thesis introduces the reader to these compounds and discusses the synthesis and properties of monodentate and monoanionic m-terphenyl ligands along with the chemistry of multiply bonded homoatomic Group 13 dimetallenes and dimetallynes that are stabilized using them. Next, the chemistry of doubly bonded heavier Group 15 species, the neutral dipnictenes, is summarized with the recent efforts in using bismuth compounds to mediate chemical transformations. The discussion follows a brief introduction to hydrometallation involving Group 15 element hydrides, along with the chemistry and coordination properties of monoanionic β-diketiminato ligands and their antimony complexes. The second part of the thesis summarizes the original research presented in three published journal articles and one manuscript on which this thesis is based. It describes the synthesis and characterization of terphenyl-stabilized Group 13 alanediyls and dialuminenes and their reactivity toward dihydrogen and ethylene. The experimental studies were complemented with detailed mechanistic investigations using computational chemistry. Next, the use of a terphenyl-stabilized bismuth hydride in hydrobismuthation is described, and the reactivity observed with phenylacetylene and ethylene is explained with the help of high-level density functional theory calculations. Last, the synthesis of an array of new β-diketiminato antimony complexes is described along with the efforts to use them in realizing new multiply bonded homoatomic Group 15 species, antimony-centered radicals, and antimony hydrides.
...
Julkaisija
Jyväskylän yliopistoISBN
978-952-86-0311-5ISSN Hae Julkaisufoorumista
2489-9003Julkaisuun sisältyy osajulkaisuja
- Artikkeli I: Queen, J. D., Lehmann, A., Fettinger, J. C., Tuononen, H. M., & Power, P. P. (2020). The Monomeric Alanediyl : AlAriPr8 (AriPr8 = C6H-2,6-(C6H2-2,4,6-Pri3)2-3,5-Pri2) : An Organoaluminum(I) Compound with a One-Coordinate Aluminum Atom. Journal of the American Chemical Society, 142(49), 20554-20559. DOI: 10.1021/jacs.0c10222
- Artikkeli II: Lehmann, A., Queen, J. D., Roberts, C. J., Rissanen, K., Tuononen, H. M., & Power, P. P. (2024). The Dialuminene AriPr8AlAlAriPr8 (AriPr8 = C6H‐2,6‐(C6H2‐2,4,6‐iPr3)2‐3,5‐iPr2). Angewandte Chemie. DOI: 10.1002/anie.202412599
- Artikkeli III: Mears, K. L., Nguyen, G.-A., Ruiz, B., Lehmann, A., Nelson, J., Fettinger, J. C., Tuononen, H. M., & Power, P. P. (2024). Hydrobismuthation : Insertion of Unsaturated Hydrocarbons into the Heaviest Main Group Element Bond to Hydrogen. Journal of the American Chemical Society, 146(1), 19-23. DOI: 10.1021/jacs.3c06535
- Artikkeli IV: Lehmann, A.; Gendy, C.; Rautiainen, J. M.; Mailman, A.; Tuononen, H. M. Synthesis and Reactivity of β-Diketiminato Antimony Complexes with κ2(N, γ-C) Coordination. Manuscript.
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- JYU Dissertations [867]
- Väitöskirjat [3598]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Surface Coordination of Multiple Ligands Endows N‐Heterocyclic Carbene‐Stabilized Gold Nanoclusters with High Robustness and Surface Reactivity
Shen, Hui; Xu, Zhen; Hazer, Maryam Sabooni Asre; Wu, Qingyuan; Peng, Jiang; Qin, Ruixuan; Malola, Sami; Teo, Boon K.; Häkkinen, Hannu; Zheng, Nanfeng (Wiley-VCH Verlag, 2021)Deciphering the molecular pictures of the multi-component and non-periodic organic-inorganic interlayer is a grand technical challenge. Here we show that the atomic arrangement of hybrid surface ligands on metal nanoparticles ... -
Experimental and computational studies of transition metal complexes with polydentate amino- and amidophenolate ligands : synthesis, structure, reactivity and magnetic properties
Hänninen, Mikko M. (University of Jyväskylä, 2013)Chelating polydentate ligands play a key role in several areas of modern coordination chemistry. They can be exploited, for example, in catalysis, bioinorganic chemistry, heavy metal abstraction and molecular magnetism. ... -
Experimental and computational studies of unconventional main group compounds : stable radicals and reactive intermediates
Hurmalainen, Juha (University of Jyväskylä, 2017)Ever since their discovery, radicals have intrigued the minds of experimental and theoretical chemists alike. While the vast majority of radicals are transient species, a large number of stable and persistent radicals ... -
Experimental and theoretical investigation of hydrogen bonded complexes between glycolic acid and water
Krupa, Justyna; Kosendiak, Iwona; Wierzejewska, Maria; Lundell, Jan (Elsevier, 2025)Theoretical MP2 and B3LYPD3 calculations, as well as experimental matrix isolation infrared spectroscopy studies, were used to investigate the 1:1 complexes formed between glycolic acid and water. Out of five computationally ... -
Bulky Surface Ligands Promote Surface Reactivities of [Ag141X12(S-Adm)40]3+ (X=Cl, Br, I) Nanoclusters: Models for Multiple-Twinned Nanoparticles
Ren, Liting; Yuan, Peng; Su, Haifeng; Malola, Sami; Lin, Shuichao; Tang, Zichao; Teo, Boon K.; Häkkinen, Hannu; Zheng, Lansun; Zheng, Nanfeng (American Chemical Society, 2017)Surface ligands play important roles in controlling the size and shape of metal nanoparticles and their surface properties. In this work, we demonstrate that the use of bulky thiolate ligands, along with halides, as the ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.