Häpeään liittyvä puhe lähisuhdeväkivallan tekijöille suunnatussa ryhmäinterventiossa

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja kuvailla, millaista häpeään liittyvää puhetta lähisuhdeväkivaltaa käyttäneille henkilöille suunnatun Vaihtoehto väkivallalle -ryhmäintervention osallistujat tuottavat. Aiempi tutkimus osoittaa, että häpeä ja väkivallan käyttö ovat yhteydessä toisiinsa ja lisäksi häpeällä on muun muassa avun hakemista ja vastuunottoa tapahtuneesta väkivallasta estävä vaikutus. Tutkimusta siitä, miten tekijät itse käsittelevät häpeää ilmiönä ja millaisia merkityksiä he sille antavat väkivallan kontekstissa ja osana interventioprosessia ei kuitenkaan juuri ole ja tämä tutkimus keskittyykin tarkastelemaan häpeää juuri tästä näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto koostui 60:stä Vaihtoehto väkivallalle -ryhmän videoidusta istunnosta vuosilta 2017–2023, joista 29:stä löytyi häpeään liittyvää puhetta. Tutkimusmenetelmänä käytimme aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Yhteensä aineistosta löytyi 66 häpeään liittyvää puheenvuoroa ja näiden sisältä 87 tarkempaa viittausta erilaisiin häpeän kokemuksiin ja rooleihin suhteessa väkivaltaan. Nämä jakautuivat kuuteen yläluokkaan: 1) väkivallan tekoihin liittyvä häpeä, 2) muuhun kuin väkivaltaan liittyvä häpeä, 3) häpeä väkivallan mahdollisena laukaisijana, 4) häpeä puhumisen esteenä, 5) muutokset häpeän kokemuksissa ja 6) häpeän yhteys muutosprosessiin. Nämä jakautuivat edelleen 18 alaluokkaan. Väkivaltaiset teot itsessään näyttäytyivät sitä käyttäneiden henkilöiden puheessa häpeällisinä, mutta tämän lisäksi häpeällä sanoitettiin olevan monia muita, aktiivisiakin vaikutuksia ja rooleja väkivallan kontekstissa. Häpeän muun muassa koettiin vaikeuttaneen avun hakemista ja laukaisseen väkivaltaista toimintaa. Toisaalta häpeän sanoitettiin lievittyneen intervention aikana ja sen käsittelyä pidettiin olennaisena osana väkivallattomuuteen tähtäävää muutosprosessia. Tulokset viittaavat siihen, että häpeällä on merkittävä rooli interventioissa ja sen käsittely osana prosessia voisi mahdollisesti jopa lisätä niiden vaikuttavuutta. Jatkossa olisi hyvä tutkia tarkemmin sitä, miten ja kenen toimesta häpeä tulee interventioissa puheeksi ja millaisia reaktioita se herättää. Tulisi myös selvittää, onko häpeäpuheella tosiasiallisesti yhteyttä interventioiden tuloksellisuuteen ja millaisia vaikutuksia esimerkiksi sukupuolella ja kulttuurilla on ilmiön suhteen.

The aim of this master’s thesis was to explore and describe intimate and domestic violence perpetrators’ speech regarding their experiences of shame. Several studies have shown that shame is linked to violent behaviour. Shame also complicates violence perpetrators’ help-seeking. However, hardly any research has been conducted on how violence perpetrators themselves deal with shame in the context of violence and as a part of violence interventions. This study focuses on shame from this particular perspective. The research material was collected from the “Alternative to Violence” (finn. Vaihtoehto väkivallalle) group intervention targeted at people who use or have used violence in their close relationships. This study utilised 60 videotaped group sessions from the years 2017–2023. Twenty-nine of the sessions included discussions regarding shame. The research method used was qualitative content analysis. A total of 66 shame related statements were found which included 87 more specific references to experiences of shame and its role in the context of violence. These references were divided into six main categories: 1) shame regarding violence, 2) shame regarding something else than violence, 3) shame as a possible trigger for violence, 4) shame as an obstacle to speaking, 5) change in the experience of shame and 6) shame related to the process of change. These were further divided into 18 subcategories. Violent behaviour itself was experienced as shameful but shame also seemed to have many other effects and roles in the lives of the perpetrators. For example, shame seemed to have complicated treatment-seeking and triggered violent behaviour. However, the participants felt that shame had decreased or diminished during the intervention and believed that addressing and discussing it was a part of the process towards non-violence. The results of this study indicate that shame has a crucial role in violence interventions and treatment. Covering it in treatment could possibly even increase the effectiveness of these interventions. Further research is needed to study how and from whom shame is being brought into the discussion and what kind of reactions it generates in other people. More research should also be done on the linkage between covering shame and the effectiveness of violence interventions. The influence of culture and gender should be investigated as well.