Sosiaalinen media informaatiovaikuttamisen välineenä
Authors
Date
2024Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Viimeisen vuosikymmenen aikana sosiaalisen median rooli yhteiskunnassamme on kasvanut ja vakiintunut ihmisten elämään. Sosiaalinen media luo täysin uuden vaikuttamisen kanavan virtuaaliseen maailmaan ja siksi on tärkeää, että sosiaalista mediaa ja sen mahdollisia haittavaikutuksia tuodaan esille. Sosiaalinen media on monelle paikka rentoutua ja nauttia vapaa-ajastaan, mutta se on samalla tehokas väline informaatiovaikuttamiseen, koska se mahdollistaa niin valtiollisia kuin ei valtiollisiakin tekijöitä vaikuttamaan miljoonien ihmisten mieleen ja harkintaan. Tässä kandidaatintutkielmassa perehdyttiin sosiaaliseen mediaan, informaatiovaikuttamiseen ja niiden keskeisiin käsitteisiin kuten propaganda, disinformaatio, misinformaatio ja informaatiosodankäynti. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisilla eri tavoilla informaatiovaikuttamista voidaan toteuttaa rajattuna politiikan ja sodankäynnin näkökulmaan. Lisäksi tavoitteena oli ottaa selvää, millaisia vaikutuksia informaatiovaikuttamisella sosiaalisen median kautta on ihmiseen yksilönä ja yhteiskuntaan kokonaisuutena. Tämä kandidaatintutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena ja lähdetietoina käytettiin vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusartikkeleita, jotka valittiin useista eri tietokannoista kuten Web of Science, Jykdok ja Semantic Scholar. Lisäksi lähteinä käytettiin muutamia kirjoja ja verkkosivustoja. Tutkimustulokset osoittivat, että informaatiovaikuttaminen on helppoa, koska se on niin monelle saatavilla ja erittäin kustannustehokasta. Sosiaalisen median kautta toteutetulla informaatiovaikuttamisella on merkittäviä vaikutuksia yhteiskuntien demokratiaan sekä yksilön mielipiteisiin. Tutkielmassa tuotiin esille sekä politiikassa että sodassa käytettäviä informaatiovaikuttamisen keinoja, joissa hyödynnetään sosiaalista mediaa alustana. Näitä keinoja ovat SPIN-tekniikka, mustamaalauskampanjat, poliittinen tulivuori, bottien käyttö, tiedustelutietojen kerääminen ja yleinen propagandan, disinformaation ja misinformaation levittäminen. Tutkielmassa tunnistettiin useita keinoja informaatiovaikuttamisen torjumiseen. Näitä olivat muun muassa luotettavien ja monipuolisten lähteiden käyttö, tietolähteiden luotettavuuden ja autenttisuuden arviointi, medialukutaidon ja kriittisen ajattelun kehittäminen, sekä sosiaalisen median alustojen kehittämät menetelmät informaatiovaikuttamisen tunnistamiseksi ja estämiseksi. Tutkielmassa ehdotettiin informaatiovaikuttamiselle englanninkielistä termiä ”information influence”, koska vakiintunutta termiä ei ole.
...
Over the past decade, the role of social media in our society has grown and become more established in people's lives. Social media is creating a whole new channel of influence in the virtual world, and it is therefore important to raise awareness of social media and its potential negative effects. Social media is a place for many people to relax and enjoy their leisure time, but it is also a powerful tool for information influence, as it allows both governmental and non-governmental actors to influence the minds and judgements of millions of people. This thesis explored social media, information influence and their key concepts such as propaganda, disinformation, misinformation and information warfare. The aim of the thesis was to explore the different ways in which information influence can be implemented, limited to the perspective of politics and warfare. It also aimed to find out what effects information influence through social media has on people as individuals and on society. This bachelor thesis was conducted as a literature review using peer-reviewed scholarly research articles selected from various databases such as Web of Science, Jykdok and Semantic Scholar as sources. In addition, a few books and websites were used as sources. The results of the research showed that information influence is easy to conduct because it is accessible to so many people and very cost-effective. Information influence through social media has a significant impact on democracy in communities and on individual opinions. The thesis highlighted the use of social media as a platform for information influence in both politics and war. These include SPIN techniques, smear campaigns, political volcanoes, the use of bots, intelligence gathering and the general dissemination of propaganda, disinformation and misinformation. The study identified a few ways to combat information influence. These included using reliable and diverse sources, assessing the reliability and authenticity of information sources, developing media literacy and critical thinking skills, and methods developed by social media platforms to identify and prevent information influence. In this thesis, the English term "information influence" was proposed, as there is no consistent term.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5316]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Informaatiosodankäynti poliittisessa vaikuttamisessa
Huopainen, Harri (2023)Tutkimuksen aiheena on informaatiosodankäynti poliittisessa vaikuttamisessa. Olen rajannut tarkastelun venäläiseen vaikuttamiseen, jota pyrin ymmärtämään refleksiivisen kontrollin teorian kautta. Lisäksi kytken tarkastelun ... -
Kognitiivinen sodankäynti : ihmismieli taistelukenttänä
Saari, Dominic (Maanpuolustuskorkeakoulu, 2024)Maailman talousfoorumi (WEF) julkaisi tammikuussa 2024 maailman riskiraportin. Raportin laatimiseksi haastateltiin 1 500:aa asiantuntijaa ympäri maailmaa, ja tuloksena kävi ilmi, että mis- ja disinformaatio nähtiin suurimpana ... -
State propaganda and popular culture in the Russian-speaking internet
Zvereva, Vera (Routledge, 2020)This chapter looks at how the Russian state authorities have attempted to influence communication on the Russian-speaking internet (‘Runet’) in the 2010s and how pro-government ‘patriotic’ views are disseminated across ... -
Mielipide- ja informaatiovaikuttamisen taito : tapaus Operation Infektion
Kallio, Jarno (2020)Propaganda voidaan mieltää virheelliseksi tiedoksi, jolla pyritään vaikuttamaan mielipiteisiin. Eri kulttuureissa ja hallintomalleissa hallinnot käyttävät sitä eri tavoin, mutta pohjimmiltaan propagandan tarkoituksena on ... -
Veretöntä mutta tappavaa: Informaatiosodankäynti venäläisessä sotatieteellisessä tutkimuksessa
Puurunen, Mari (Jyväskylän yliopisto, 2024)Tässä raportissa selvitetään venäläistä informaatiosodankäynnin termistöä Krimin valtauksen ja Itä-Ukrainan sodan alkamisesta vuoteen 2023 asti. Raportti perustuu kahden merkittävimmän venäläisen sotatieteellisen julkaisun, ...