Organisaation resilienssi ja strateginen resurssiallokaatio : innovaatio ja tuottavuus näkökulma
Authors
Date
2024Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Erilaiset ennalta odottamattomat ja epäsuotuisat tapahtumat ovat vaatineet organisaatioilta kykyä selviytyä, sopeutua ja kehittyä näiden tapahtumien seurauksena. Digitalisoitumisen ja globalisoitumisen vauhdittamana, organisaation resilienssi on sekä tieteellisessä tutkimuksessa että liikkeenjohdon ammattilaisten keskuudessa tunnistettu yhä keskeisempänä organisaatiotoiminnan jatkuvuutta ja kasvua ohjaavana käsitteenä. Organisaation resurssien tehokkaalla hallinnalla on huomattu olevan keskeisiä vaikutuksia resilienssin muodostumisessa. Muutos- ja häiriötilanteissa sekä selviytyminen että kasvu edellyttävät resurssien kohdistamista organisaation strategisia tavoitteita tukeviin kohteisiin, eli strategista resurssiallokaatiota. Tutkielmassa käsitellään organisaation resilienssin ja strategisen resurssiallokaation välistä dynamiikkaa innovaation ja tuottavuuden näkökulmasta. Tutkielmassa selvitettiin, millainen suhde innovaatiolla ja tuottavuudella on organisaation resilienssiin. Lisäksi tutkittiin, miten tyypillisimmät strategiset linjaukset muutos- ja häiriötilanteissa voivat vaikuttaa organisaation resilienssiin ja, miten nämä linjaukset voivat vaikuttaa resurssien kohdistamiseen innovointiin tai tuottavuuteen. Tutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa olemassa olevista lähteistä ja kirjallisuudesta pyrittiin luomaan synteesiä. Tutkielman keskeiset löydökset osoittavat, että tuottavuuden parantamiseen tähtäävät aktiviteetit ovat vahvemmin linjassa resilienssin staattisen näkökulman kanssa ja innovointi puolestaan dynaamisen näkökulman kanssa. Lisäksi tutkielmassa arvioitiin, miten tyypillisimmät strategiset linjaukset muutos- ja häiriötilanteissa voivat vaikuttaa organisaation resilienssiin.
...
Different unexpected and undesirable events have strongly influenced the operations of many organizations, requiring the ability to survive, adapt and prosper during turbulent and uncertain times. Accelerated by digitalization and globalization, organizational resilience has been increasingly recognized both in the scientific community as well as business world as an important concept influencing business continuity and growth. Additionally, the effective management and allocation of organizational resources has been recognized as an important factor in building organizational resilience. This thesis investigated the dynamics between organizational resilience and strategic resource allocation, approaching this from an innovation and productivity viewpoint. This study was conducted as a literature review using extant research on organizational resilience, strategic allocation, innovation, and productivity. The primary findings of this study indicates that productivity enhancing initiatives are more aligned with the static view of organizational resilience, whereas innovation initiatives are more aligned with the dynamic view of organizational resilience. Additionally, this thesis recognized how typical strategic responses to crises influence organizational resilience when faced with disruptive and transformative events.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5319]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Esimies-alaissuhteen laadun ja organisaatioluottamuksen vaikutus organisaation innovointikyvykkyyteen
Leppämäki, Piia (2013)Tässä tutkimuksessa selvitettiin johtajuuden näkökulmasta esimies-alaissuhteen laadun ja organisaatioluottamuksen vaikutusta organisaation innovointikyvykkyyteen. Empiirisen määrällisen tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ... -
Strategic competence and the transformative role of ICT in lifelong guidance
Vuorinen, Raimo; Kettunen, Jaana (Publications Office of the European Union, 2021) -
Investing in strategic development : Management control of business model and managerial innovations
Aaltola, Pasi (Emerald Publishing Limited, 2018)Purpose: This paper aims to explore management control in the strategic development of business model and managerial innovations. The issue is approached from the perspective of managerial work, aiming to outline what ... -
Innovatiivisuus organisaatiossa : yksilön innovatiivisuuden ja sisäisen yrittäjyyden näkökulma
Tuohenmaa, Suvi (2014)Yritys voi menestyä jatkuvasti muuttuvassa markkinatilanteessa kehittämällä sisäistä yrittäjyyttä ja yhtä sen ulottuvuutta, innovatiivisuutta. Etenkin innovatiivisuuteen kohdistuu yhä enemmän positiivisia odotuksia ... -
Viestintä kuntien käyttäjälähtöisissä palveluinnovaatioissa
Pellinen, Noora (2015)Viestintää käyttäjälähtöisissä innovaatioissa on tutkittu varsin vähän. Tässä pro gradu -työssä tarkasteltiin, millaisia tehtäviä viestinnällä on käyttäjien osallistamisessa innovaatioprosesseihin ja millaisin perustein ...