Rauta on ihmiselle välttämätön hivenaine, sillä se osallistuu elimistössä hapenkuljetukseen sekä energia-aineenvaihduntaan. Raudan merkitys korostuu urheilijoilla, sillä heikentyneen rautastatuksen on osoitettu laskevan suorituskykyä johtuen heikentyneestä hapenkuljetuksesta ja oksidatiivisesta kapasiteetista. Heikentyneelle rautastatukselle altistavat raudan liian vähäinen saanti, sen kasvanut menetys ja puutteellinen imeytyminen. Raudanpuutteen riski sekä esiintyvyys ovat naiskestävyysurheilijoilla korkeammat verrattuna muuhun väestöön. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella rautastatuksen yhteyttä maksimaalisen hapenottokykyyn sekä suorituskykyyn naiskestävyysurheilijoilla.
Tutkimuksen aineisto on kerätty poikkileikkausasetelmana Jyväskylän yliopiston NoREDS-tutkimuksesta vuosien 2021–2023 välillä. Tutkimukseen osallistui 62 perustervettä vähintään kansallisen tason naisurheilijaa. Heistä 28 oli eri kestävyyslajien urheilijoita ja 34 oli tavoitteellisesti urheilevia kontro
lleja ilman kestävyysurheilutaustaa. Tutkittavien rautastatusta arvioitiin verinäytteestä mitattujen seerumin ferritiinin (S-Ferrit), hemoglobiinin (Hb) ja hematokriitin (Hkr) avulla. Tutkittavien maksimaalista hapenottokykyä (VO2max) ja suorituskykyä (teoreettinen hapenkulutus, TeorVO2max) arvioitiin suoran hapenottokykytestin avulla. Rautastatuksen ja suorituskykymuuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin heikentyneen (S-Ferrit < 30 µg/l) ja normaalin (S-Ferrit > 30 µg/l) rautastatuksen ryhmissä.
Tutkittavista 22:lla esiintyi heikentynyt rautastatus (S-Ferrit < 30 µg/l). Heistä kolmella rautavarastot olivat selkeästi heikentyneet (S-Ferrit < 15 µg/l). Kahden tutkittavan hemoglobiini sekä hematokriitti olivat alle viitearvojen (Hb < 117 g/l, Hkr < 35 %). Kenelläkään tutkittavista ei kuitenkaan havaittu raudanpuuteanemiaa. Koeryhmän VO2max sekä TeorVO2max olivat tilastollisesti merkitsevästi korkeammat verrattuna kontrolliryhmään (p < 0,001). Normaalin rautastatuksen havaittiin olevan tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä sekä VO2max:iin (p < 0,01) että TeorVO2max:iin (p < 0,001). Lisäksi heikentyneen rautastatuksen havaittiin olevan tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä TeorVO2max:iin (p < 0,05), mutta ei VO2max:iin.
Tutkimuksen perusteella normaali rautastatus on mahdollisesti vähäisesti yhteydessä maksimaaliseen hapenottokykyyn. Puolestaan rautastatuksen yhteys teoreettisen hapenkulutuksen avulla tarkasteltuun suorituskykyyn nähdään tutkimuksessa selkeämpänä. Tulosten yleistettävyyttä rajoittavat kuitenkin tarkasteltavien ryhmien koko sekä epätasaisuus. Tulevaisuudessa olisi hyvä tutkia lisää eri rautastatuksien ja suorituskyvyn välistä yhteyttä sekä tarkastella rautastatusta useampien rautaparametrien avulla. Jatkotutkimuksen avulla urheilijoiden rautastatusta ja sen vaikutuksia suorituskykyyn voitaisiin ymmärtää kokonaisvaltaisemmin.
...
