Kerronnan muodostamat kuvaukset pakko-oireisen häiriön kokemuksista Matilda Levorannan romaanissa Totuus nuoruudesta

Abstract

Tutkielma tarkastelee Matilda Levorannan teoksessa Totuus nuoruudesta (2023) ilmeneviä kokemuksia pakko-oireisesta häiriöstä. Näitä kokemuksia pohditaan erilaisten kerronnallisten keinojen avulla. Mielenterveydelliset ongelmat ovat olleet viime aikoina paljon läsnä yleisessä keskustelussa, joten tutkielman aihe on hyvin ajankohtainen.

Teoriataustana tutkielmalle toimivat nuortenkirjallisuudentutkimus sekä yksittäiset käsitteet narratologiasta. Nuortenkirjallisuuden tyypillinen piirre minäkertojasta ja vaikeista aiheista – kuten mielenterveysongelmat – liittyvät vahvasti tutkittavaan teokseen. Narratologian käsitteistä minäkertoja ja yleisö ovat keskeisiä termejä analyysissä. Niiden lisäksi fokalisoinnin ja metafiktion käsitteet ovat mukana teoksen tarkastelussa.

Kerronnallisia keinoja pakko-oireisen häiriön aiheuttaman kokemusmaailman kertomiseen ovat minä-kerronta, jonka kautta kuvataan koettua emotionaalista yksinäisyyttä ja kuolemanpelkoa, fokalisointi minäkerronnan vastapainona sekä listaaminen. Toinen romaanissa usein esiintyvä kerronnallinen keino on lukijan puhuttelu. Silloin kertojan ja oletetun yleisön eli nuorten välistä suhdetta rakennetaan suoran puhuttelun, kysymysten ja huumorin avulla. Lisäksi teoksen lopussa tarinan päätyttyä Levoranta puhuttelee lukijaa kirjailijan roolissa ja vahvistaa omakohtaisten kokemusten todellisuudesta romaanin tekemisen taustalla. Näin lukijan samaistumista ja aiheiden vakavasti otettavuutta pyritään vahvistamaan.