Perheen perustamiseen vaikuttavat tekijät nuorilla naisilla
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat nuorilla naisilla lapsen hankintaan ja perheen perustamiseen. Ajankohtaiseksi aiheen tutkimisen tekee syntyvyyden lasku ja ensimmäisen lapsen saamisen myöhentyminen. Aineiston muodostaa 27 kappaletta vapaamuotoisia kirjoitelmia, joissa kertojat kertovat, minkälaisesta perheestä he haaveilevat. Kaikki kirjoitelmien kirjoittajat olivat korkeakouluopiskelijoita. Kyseessä oli laadullinen tutkimus. Tutkimuksen perusteella nuorten naisten perheen perustamiseen odotuksiin vaikuttavat seuraavat asiat: oikea aika, opintojen loppuun saattaminen ja työelämään siirtyminen, asunto ja parisuhde. Tutkimuksen tuloksista ilmeni, että vastanneiden mielestä perhettä perustettaessa tulisi olla jo työelämässä vakituisessa työsuhteessa. Aika oli merkityksellinen, koska kirjoittajat kokivat, että lapsen hankinta tulisi sijoittaa 30-ikävuoden kohtaan. Tutkimuksen tuloksista ilmeni myös, että naisille aika on erityisen merkityksellinen tekijä mietittäessä perheen perustamista. Bergin (2024) mukaan naisten hedelmällisyys heikkenee jo 30 ikävuoden jälkeen. Toivottu perherakenne tutkimukseen osallistuvien mukaan oli perin normatiivinen, ydinperhe heterovanhemmilla.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Pienenevät perhekoot alhaisen syntyvyyden Suomessa : mitkä tekijät ovat yhteydessä perheiden lapsilukuun?
Kettunen, Iida (2020)Pro gradu -tutkielmassa tutkittiin perheiden lapsilukua ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä. Tämä on tärkeää, jotta voidaan ymmärtää syntyvyyden laskua, joka on seurausta lapsettomuuden lisäksi perhekokojen pienenemisestä. ... -
"Ei mitään hengen hätää" : perheen perustamista koskevat odotukset ja toiveet muotoutuvassa aikuisuudessa
Kärmeniemi, Nella; Mörönen, Joanna (2017)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nuorten aikuisten odotuksia ja toiveita perheen perustamiseen liittyen. Taustalla vaikuttavana ilmiönä oli syntyvyyden lasku ja perheen perustamisen siirtäminen. Aineisto kerättiin ... -
"Eniten sitä toivois semmosta tasasta ja turvallista arkee": Miesten odotuksia perheen perustamisesta muotoutuvassa aikuisuudessa
Piirainen, Sanna (2018)Lasten hankintaa lykätään tänä päivänä entistä myöhempään, jonka seurauksena syntyvyys Suomessa on laskenut viime vuosien aikana. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, millaisia odotuksia nuorilla miehillä on perheen ... -
Esikoislapsen vanhempien perusteluja toisen lapsen hankinnalle sekä hankkimatta jättämiselle
Rautiainen, Silja; Komsi, Piia (2023)Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena oli tarkastella syntyvyyden alenemisen ilmiötä toisen lapsen hankinnan näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, millaisia perusteluja esikoislapsen vanhemmilla on toisen lapsen ... -
Työn ja perheen vuorovaikutus vanhemmaksitulovaiheessa
Parpala, Jenna (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaista työn ja perheen vuorovaikutus on vanhemmaksitulovaiheessa aikana. Lisäksi tutkittiin taustatekijöiden yhteyttä työn ja perheen vuorovaikutukseen. Tutkimuksessa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.