Sosiaalinen pääoma osana maaseudun asukkaiden hyvinvointia
Maaseudulla asuu yhä vähemmän ihmisiä kaupungistumisen ja palvelujen keskittämisen
vuoksi. Maaseudun vetovoima riippuu pitkälti siitä, miten ihmiset saadaan viihtymään maaseudulla ja kuinka heidän arkensa sinne muodostuu. Ihmisen fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin lisäksi tulee maaseudulla kiinnittää huomiota sosiaaliseen pääomaan, joka muodostuu yksilöllisistä ja yhteisöllisistä resursseista, verkostoista ja tekijöistä. Korona-ajan sosiaalisten verkostojen supistuminen, palvelujen karsiminen ja väestön ikärakenne ovat lisänneet tarvetta ihmisten hyvinvoinnin tarkasteluun maaseutumaisilla alueilla.
Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on syventää ymmärrystä sosiaalisen pääoman ja hyvinvoinnin rakentumisesta ja keskinäisestä suhteesta erilaisissa maaseutuympäristöissä. Kansallinen ja kansainvälinen maaseutuympäristö eroaa toisistaan esimerkiksi maankäytön, talousrakenteiden ja tarjolla olevien palveluiden, sekä globaalien haasteiden suhteen. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata tyypillisiä sitovan ja siltaavan sosiaalisen pääoman muotoja maaseutumaisilla alueilla, sekä selvittää, miten sosiaalinen pääoma näyttäytyy yksilön hyvinvoinnin osatekijöissä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sosiaalisen pääoman tekijä ovat kaikkialla samanlaisia, mutta niiden sisältö ja merkittävyys vaihtelee. Yhteisölliset siteet voivat tarkoittaa länsimaissa yhteisiä harrastuksia, kun taas köyhillä maatalousalueilla yhteistä ponnistelua elinolosuhteiden parantamiseksi ja tuottavuuden lisäämiseksi. Sosiaaliseen pääomaan vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi identiteetti, käyttäytymisen normit, tyytyväisyys ja elämänlaatuun liittyvät tekijät, sekä yhteisöllisyys ja osallisuus, sosiaaliset suhteet ja yhteisölliset siteet. Hyvinvointia on vaikea erottaa sosiaalisesta pääomasta tai toisinpäin. Sosiaalisen pääoman hyvinvointia lisäävä vaikutus on silti selkeä. Maaseudun koettu hyvinvointi on yksilöllinen kokemus ja maaseudulla asuminen voi sisältää myös hyvinvointia rajoittavia tekijöitä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Hyvinvointia paikallistamassa : maaseudun paikallisten hyvinvointijärjestelmien teoreettinen tulkintamalli
Kattilakoski, Mari; Rantamäki, Niina (Sosiaalityön tutkimuksen seura; Sosiaalipoliittinen yhdistys, 2020)Jäsennämme artikkelissa maaseudun paikallisyhteisöjen hyvinvoinnin muotoutumiseen liittyviä tekijöitä. Lähtökohtanamme toimii paikallisten hyvinvointijärjestelmien teoria, jonka pohjalta kehitämme maaseudun paikallisyhteisöjen ... -
Sosiaalinen pääoma ja luottamus
Ilmonen, Kaj (Jyväskylän yliopisto, 2000) -
Sosiaalinen kuntoutus pääoman teorian näkökulmasta
Koskiaho, Katriina (2023)Kasvava tarve yksilöllisemmälle ja pidempiaikaiselle tuelle sosiaalityössä heijastuu etenkin työikäisten palveluissa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sosiaalisen kuntoutuksen roolia kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääjänä, ... -
Kahden todellisuuden välissä : sosiaalisen pääoman yhteys sosiaalisessa mediassa kohdattuihin kokemuksiin
Jouhki, Jeremias (2023)Sosiaalisesta mediasta on tullut maailmanlaajuinen ilmiö minkä avulla ihmiset voivat jakaa kuvia arjestaan tai keskustella ideoistaan julkisella kentällä mihin kuka tahansa puhelimen omistaja voi osallistua. Tästä ilmiöstä ... -
Kuoro hyvinvoinnin rakentajana : tapaustutkimus Jyväskylän Musica-kuorosta
Salmenkangas, Janne (2010)Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaista ja missä määrin yhteisöllisyyttä koettiin Jyväskylän Musica-kuorossa tutkimuksen tekemisen hetkellä (keväällä 2009). Musica-kuoro on sekakuoro, joka ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.