Työterveyshuolto ja julkisten terveydenhuollon palveluiden rahoitus : alueellinen näkökulma

Abstract

Sosiaali- ja terveyspalveluilla on merkittävä rooli suomalaisessa hyvinvointijärjestelmässä. Tämä perustuu siihen, että julkisella vallalla on perustuslain mukaan velvollisuus edistää kansalaisten hyvinvointia, terveyttä, turvallisuutta sekä kaventaa terveyseroja. Sote-menot ovatkin merkittävä osa julkista taloutta.

Suomessa toteutettiin vuoden 2023 alussa mittava sosiaali-ja terveydenhuoltoa koskeva uudistus, jossa muodostettiin näiden palveluiden toteuttamisesta vastaavat hyvinvointialueet. Samalla myös sote-rahoitusmallia uudistettiin. Muutosten yhteydessä on noussut keskustelua terveydenhuollon monikanavaisuudesta ja etenkin yksityisen työterveyshuollon asemasta julkisen terveydenhuollon rinnalla. Useat tutkijat ovat osoittaneet yksityisten työterveyshuollon palvelujen käytön vähentävän alueen julkisten verorahoitteisten palvelujen kysyntää ja siten laskevan terveydenhuollon kokonaiskustannuksia.

Tällä hetkellä THL:n luoman terveydenhuollon rahoitusmallin avulla ei pystytä aukottomasti arvioimaan terveydenhuollon palveluntarpeen jakaantumista julkisen terveydenhuollon ja yksityisen työterveyshuollon välillä. Tämä voi vääristää hyvinvointialueen saaman rahoituksen määrää. Jotta rahoitusta on mahdollista jakaa perustuen todellisiin terveydenhuollon palveluiden tarpeisiin, tulee rahoitusmallin huomioida myös työterveyshuollon osuus. Suoraa työterveyttä kuvaavaa muuttuja ei sisälly hyvinvointialueiden rahoitusmalliin ja se on tunnistettu puute. Riittävää ja laadukasta rahoitusmallin tarvevakioinnissa hyödynnettävää dataa työterveyshuollon kustannuksista ja palvelujen käytöstä tarvitaan, jotta järjestelmää voidaan kehittää oikeudenmukaisempaan suuntaan.

Tämän tutkielman regressioanalyysin tuottamat yhteydet osoittavat, että yksityisen työterveyshuollon menoilla on negatiivinen yhteys julkisiin terveydenhuollon menoihin. Tulokset viittaavat toisaalta myös siihen, että työterveyshuollon palveluiden käyttömahdollisuutta voi mahdollisesti kuvastaa esimerkiksi henkilön sosioekonomisilla ominaisuuksilla. Tulokset tukevat siis yllä manittua hypoteesia. Aihe on kuitenkin hyvin moniulotteinen. Sen sijaan, että tulokset tarjoaisivat selkeitä vastauksia, herättävät ne jopa enemmänkin lisäkysymyksiä ja tarvetta jatkotutkimuksille.