Ympäristövastuullisuuden kehittäminen Suomen Palloliitolle
Tekijät
Päivämäärä
2024Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Organisaatioiden yhteiskuntavastuusta on tullut yhä tärkeämpi
keskustelunaihe, ja sidosryhmät ovat alkaneet kiinnostua toiminnan
vaikutuksista erityisesti ympäristöön. Myös urheilutoimijat ovat myöntäneet,
että urheilussa on negatiivisia ympäristövaikutuksia, joiden vähentämiseen
pitää ryhtyä. Euroopan jalkapalloliitto UEFA on luonut vuonna 2021 oman
vastuullisuusstrategiansa (Football Sustainability Strategy), jossa se vaatii sen
alaisilta kansallisilta jalkapalloliitoilta toiminnan mukauttamista strategiansa
mukaiseksi. Suomen Palloliitto (SPL) vastaa jalkapallon toiminnan
kehittämisestä Suomessa, joten sen tehtävänä on jalkauttaa strategia sen
alaisiin seuroihin. Tutkielmassa tuotettiin tietoa Palloliitolle seurojen
ympäristövastuullisuuden nykytilanteesta ja heidän näkemyksistään siihen
liittyen sekä selvitettiin seurojen merkittävimmät CO2-päästölähteet.
Kirjallisuuden perusteella hypoteesina oli, että matkustuksesta syntyvät
suurimmat ympäristöpäästöt. Tutkielmaan kuului kaksi eri vaihetta.
Ensimmäiseksi sähköinen kyselylomake lähetettiin Palloliiton
laatujärjestelmään kuuluville seuroille, joiden vastaukset analysoitiin
laadullisesti. Toiseksi kuuden kyselylomakkeessa halukkaaksi
ilmoittautuneen seuran suurimmat päästölähteet selvitettiin ilmastolaskurin
avulla. Näiden tulosten perusteella luotiin lisäksi toimenpide-ehdotuksia
ympäristövastuullisuuden parantamiseksi sekä Palloliitolle että seuroille.
Kysely osoitti, että on hyvin tärkeää lisätä ympäristötietoisuutta seurajohdon
keskuudessa, sillä vastausprosentin perusteella aihe ei näyttänyt kiinnostavan
seurajohtoa. Lisäksi tietoisuus vastuullisuuteen liittyvien käsitteiden
merkityksestä oli vähäistä. Ilmastolaskuri osoitti, että jalkapalloseurojen
suurimmat päästölähteet pelikaudella liittyvät todellakin matkustukseen ja
erityisesti valmentajien sekä pelaajien kotipeli- ja harjoitusmatkustukseen.
Tärkeimpinä toimenpide-ehdotuksina esille nousevat Palloliiton tarjoama
vastuullisuuskoulutus sekä seurojen ympäristökampanjointi ja suurimpien
päästölähteiden tarkempi dokumentointi.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Ympäristösosiologia
Valkonen, Jarno (Jyväskylän yliopisto, 2016) -
Ympäristöhallinta osana Suomen Palloliiton organisaatiokulttuuria
Posio, Seriina (2021)Jatkuvasti kasvanut ympäristö- ja ilmastokeskustelu sekä kestävän ajattelun vaaliminen ovat ulottuneet myös liikuntasektorille ja suomalaiseen jalkapalloon. Useat liikunta-alan organisaatiot, kuten Suomen Palloliitto ovat ... -
Urheilun ympäristövastuuverkosto liikuntakulttuurin ympäristövastuullisuuden edistäjänä : haastattelututkimus verkoston toiminnasta ja toimintamahdollisuuksista
Tattinen, Heidi (2020)Ympäristöasioiden hallinnan merkitys on kasvanut jokaisella yhteiskunnan osa-alueella ja ympäristöhallintaan liittyvä tutkimus on lisääntynyt huomattavasti. Myös liikunta- ja urheilukulttuuriin liitettävät ympäristökysymykset ... -
Täsmäratkaisuja kestävään tulevaisuuteen : suosituksia planetaarisen hyvinvoinnin tukemiseen poliittisessa ohjelmatyössä
Hytönen, Jonne; Baumeister, Stefan; El Geneidy, Sami; Heikkinen, Hannu L. T.; Heinilä, Aleksi; Ketola, Tarmo; Kortetmäki, Teea; Kuusiaho, Viivi; Mykrä, Niina; Mäkelä, Marileena; Onkila, Tiina; Paloviita, Ari; Pecoraro, Maria; Savolainen, Katri; Silonsaari, Jonne; Uusitalo, Outi (Jyväskylän yliopisto, JYU.Wisdom - School of Resource Wisdom, 2023) -
Drama in Education for Sustainability : Becoming Connected through Embodiment
Lehtonen, Anna; Österlind, Eva; Viirret, Tuija Leena (Penn State Libraries Open Publishing, 2020)In this article, we argue that drama can serve as an interconnecting method for climate change education. In this study, we elaborate the practice of drama and participation experiences through three drama workshops: 1) ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.