YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen käsittely Vapaa Sana -lehdessä 1948-1949 ja vertailu muihin suomalaisiin sanomalehtiin
Authors
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkielman aiheena on vuoden 1948 YK:n yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistukseen
liittynyt uutisointi puoluelehti Vapaassa Sanassa, joka oli vasemmistolaisen
yhteistyöpuolueen Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SDKL) pää-äänenkannattaja.
Tutkimukseni päätavoitteena on selvittää, millä tavalla uutisointi erosi muista suomalaisista
lehdistä ja mistä erot voivat johtua. Syitä eroavaisuuksille pyrin etsimään aiheeseen liittyvän
tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Perehdyn myös muiden sanomalehtien uutisointiin tarkasti,
jotta voin verrata niitä Vapaan Sanan uutisointiin. Käytössäni ei ole sanomalehtiaineiston
lisäksi muuta suomalaista alkuperäisaineistoa, joten uutisoinnin eroavaisuuksien syihin
voidaan vastata ainoastaan rajatusti.
YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus on maailman käännetyin dokumentti.1 Sen
status yhtenä viime vuosisatojen merkittävimmistä ihmisoikeusasiakirjoista on jättänyt
huomattavan vaikutuksen lain, aatteiden ja politiikan historiaan, ja se on esimerkiksi
omaksuttu sellaisenaan osaksi monien valtioiden perustuslakeja.2 Historiantutkimuksen
kentällä oma tutkimukseni asettuu myös siis aatehistorian ja poliittisen historian piiriin.
Ihmisoikeuksien historia on kehittynyt myös omaksi alakseen. Se on suhteellisen uusi ala,
jota on tutkittu erityisesti 1990-luvun jälkeen.3 Tutkimissani sanomalehtiartikkeleissa YK:n
toiminta kansainvälisellä kentällä on kuitenkin suuremmassa fokuksessa kuin
ihmisoikeuksien puntarointi, mikä asettaa tutkimusta myös lähemmäs perinteistä poliittista
historiaa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5318]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Todeksi uskottua : kansandemokraattinen Neuvostoliitto-journalismi rajapinnan tulkkina vuosina 1964-1973
Ruusunen, Aimo (Jyväskylän yliopisto, 2008)Aimo Ruususen väitöstutkimus paljastaa, miten ideologiset ja muut riippuvuudet näkyivät suomalaisten kansandemokraattisten toimittajien työssä kylmän sodan vuosina ja Neuvostoliiton historian mielenkiintoisena ajanjaksona ... -
Hätähuuto Virosta : Viron vapaussota suomalaisessa lehdistössä vuosina 1918- 1920
Järvikangas, Mikko (2020)Kandidaatintutkielma Viron vapaussodasta suomalaisessa lehdistössä vuosina 1918- 1920. -
Muukalaisten ikeen alla : suomalais-virolainen lehtikirjoittelu maiden venäläistämistoimista sensuurin varjossa 1886-1899
Pöyhönen, Aapo (2023)Vertailen tässä pro Gradu-tutkielmassa sanomalehtien kommentointia Suomen suuriruhtinaskunnan ja Viron kuvernementin venäläistämistoimista 1800-luvun lopulla. Erityisesti tutkin sitä, miten suomalainen julkinen sana ... -
"Ikävä selkkaus" : vuoden 1921 suojeluskuntakriisi suomalaisessa sanomalehdistössä
Järvikangas, Mikko (2024)Tässä maisterintutkielmassa käsittelen vuoden 1921 suojeluskuntakriisiä suomalaisessa poliittisessa sanomalehdistössä. Suomen valtiovalta ja suojeluskunnat ajautuivat vuonna 1921 kriisiin, joka koski kysymystä suojelusku ... -
Etusivun politiikkaa : yhteiskunnallisten toimijoiden representointi suomalaisissa sanomalehtiuutisissa 1987-2003
Holmberg, Jukka (Jyväskylän yliopisto, 2004)FL Jukka Holmbergin journalistiikan väitöskirjan ”Etusivun politiikkaa. Yhteiskunnallisten toimijoiden representointi suomalaisissa sanomalehtiuutisissa 1987-2003.” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori Pertti ...