Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729–1791

Abstract

A newspaper in the 18th century was not a description of society created by the editor, but a place for written interaction between equals, which formed a part of the sociability that was characteristic for the century. This study examines the nature of the collective writing of readers, its boundary conditions and its impact. The collective writing is studied in the newspapers Posttidningar and Inrikes Tidningar, which were read across Sweden. The original contribution to knowledge of this dissertation is a detailed case study of mediatization in the early modern period. In order to examine the collective nature of writing, the reader contributions are approached with the concept of rhetorical genre, i.e. focusing on repeated writing situations that the writers have learned to recognise. Contrary to the mainstream of earlier research, newspapers are not viewed as precursors of later newspapers, nor primarily as potential shapers of public opinion. Using the criterion of repetition, significant forms of collective writing are identified as narration, discussion and philanthropy. The development of writing styles was influenced by the newspaper itself, i.e. its shape, materiality and editorial guidelines, society's customs, values, culture and laws, as well as the skills of the writers. It was easiest to write using the same forms that the author was used to reading, which means the threshold for change and freer discussion was high. The distinct consequence of collective writing was that the readers were offered a previously unattainable and quite coherent image of life in the Swedish realm in the 18th century. It is likely that the readers also gained a feeling of belonging to a community of readers, i.e. a group of people that they had never met in person.

Sanomalehti 1700-luvulla ei ollut toimituksessa luotu kuvaus yhteiskunnasta vaan lukijoille tarjottu vertaisvuorovaikutuksen paikka, joka on osa vuosisadalle ominaista seurallisuutta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan tämän kanssakirjoittamiseksi nimetyn vuorovaikutuksen luonnetta, sen reunaehtoja ja vaikutusta. Aineistoksi on valittu sanomalehdet Posttidningar ja Inrikes Tidningar, joita luettiin eri puolilla Ruotsia. Kyseessä on tapaustutkimus varhaismodernin ajan medioitumisesta. Kanssakirjoittamisen kollektiivisen luonteen tavoittamiseksi kirjoituksia lähestytään retorisen genren käsitteellä eli keskittyen toistuviin kirjoitustilan-teisiin, jotka kanssakirjoittajat ovat oppineet tunnistamaan. Aikaisemman tutkimuksen valtavirrasta poiketen sanomalehtiä ei nähdä myöhempien lehtien esiasteina eikä myöskään ensisijaisesti potentiaalisena yleisen mielipiteen muodostajana. Toistuvuuden kriteerillä merkittäviksi kanssakirjoittamisen muodoiksi tunnistetaan kertominen, keskustelu ja avunanto. Kirjoittamisen tapojen kehitykseen vaikuttavat sanomalehti itse eli sen muoto, materiaalisuus ja toimituslinjaukset, yhteiskunnan tavat, kulttuuri ja lait sekä kirjoittajien valmiudet. Helpointa oli kirjoittaa samoilla muodoilla, joita oli totuttu lukemaan, mikä nosti kynnystä muutokseen ja vapaampaan keskusteluun. Kanssakirjoittamisen selvä seuraus oli lukijoille tarjoutunut aikaisemmin saavuttamaton ja varsin yhtenäinen mielikuva elämästä Ruotsin valtakunnassa 1700-luvulla. On todennäköistä, että lukijoille myös syntyi tunne kuulumisesta lukijoiden yhteisöön eli ryhmään, jota he eivät koskaan kasvokkain kohdanneet.