Autonomisen hermoston virittyminen vuorovaikutustilanteissa yksinäisillä ja ei-yksinäisillä henkilöillä

Abstract

Ihmiset tarvitsevat merkityksellisiä sosiaalisia suhteita selvitäkseen. Länsimaissa yksinäiseksi itsensä kokevia ainakin ajoittain on kuitenkin noin neljäsosa ihmisistä. Yksinäisyyden on todettu yhdistyvän moniin terveyshaittoihin nostaen riskiä esimerkiksi ennenaikaiseen kuolemaan ja mielenterveysongelmiin. Terveyshaittojen lisäksi yksinäisyyden on havaittu vaikuttavan ihmisen kognitiivisiin prosesseihin vuorovaikutustilanteissa herkistäen sosiaalisten uhkien havaitsemiselle ja lisäten odotuksia torjutuksi joutumiselle. Yksinäisyyden vaikutuksesta vuorovaikutustilanteiden kokemiseen, virittävyyteen ja niissä toimimiseen tarvitaan lisää tutkimustietoa, jotta yksinäisyyteen voitaisi puuttua tehokkaammin.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelemme yksinäisyyden vaikutusta siihen, miten vuorovaikutuksen erilaiset non-verbaalit eleet vaikuttavat autonomisen hermoston virittymiseen. Tutkittavina oli 11 yksinäistä ja 12 ei-yksinäistä henkilöä, ja kaikki tutkittavat kävivät läpi saman tutkimusprotokollan eli myötäelävän ja pidättyvän keskustelutilanteen, jonka aikana tutkittavilta mitattiin ihon sähkönjohtavuutta. Tutkimme, eroaako yksinäisten ja ei- yksinäisten ihon sähkönjohtavuuden vasteet myötäelävässä ja pidättyvässä keskustelutilanteessa. Mittaamalla ihon sähkönjohtavuutta havaitaan autonomisen hermoston aktivaatiota, josta arvioidaan henkilön emotionaalista virittymistä vuorovaikutustilanteessa. Oletimme ihon sähkönjohtavuuden vasteiden olevan voimakkaampia yksinäisillä etenkin pidättyvässä keskustelutilanteessa, mikä voisi kuvastaa herkistymistä sosiaalisten uhkien havaitsemiselle, kuten torjutuksi tulemisen ennakoimiselle.

Tässä tutkimuksessa ei ilmennyt eroa yksinäisten ja ei-yksinäisten välillä ihon sähkönjohtavuuden vasteissa eri keskustelutilanteissa. Tutkimuksen tulosten perusteella ei voida päätellä, että yksinäisyys voimistaisi autonomisen hermoston aktivaatiota ja emotionaalista virittymistä vuorovaikutustilanteissa.

Aiemmat tutkimukset ovat tarkastelleet yksinäisyyden vaikutuksia vuorovaikutukseen digitaalisesti, esimerkiksi tietokoneen ruudulta kasvokuvia näyttäen. Tässä tutkimuksessa hyödynnettiin aitoa keskustelutilannetta aiempia tutkimuksia luontaisemman vuorovaikutustilanteen luomiseksi. Jatkotutkimuksen kannalta olisi aiheellista tutkia, miten masennus yhdistyy yksinäisyyteen, sillä tilat ovat hyvin päällekkäisiä ja näin ollen voivat olla vaikeasti erotettavissa toisistaan, kuten tässäkin tutkimuksessa ilmeni. Yksinäisyyden tutkimuksen avulla saatava syvempi ymmärrys ilmiöstä on tärkeää yksinäisyyden torjumiseen keskittyvien interventioiden kehittämisen kannalta.

People need meaningful social relationships to cope. However, at least a quarter of people in Western societies experience loneliness at least occasionally. Loneliness has been linked to various health problems, increasing the risk of premature death and mental health issues, among other things. In addition to health problems, loneliness has been found to affect an individual's cognitive processes, making them more sensitive to social threats and increasing expectations of rejection. More research is needed on the impact of loneliness on interaction experiences, arousal, and functioning in order to address loneliness more effectively.

In this master's thesis, we examine the effect of loneliness on how different non-verbal cues in interactions affect the activation of the autonomic nervous system. The study involved 11 lonely and 12 non-lonely individuals, and all participants went through the same research protocol, which included empathetic and withholding conversation scenarios, during which their skin conductance was measured. We investigated whether there was a difference in skin conductance responses between lonely and non-lonely individuals in empathetic and withholding conversation situations. By measuring skin conductance, we assess the activation of the autonomic nervous system, which is used to evaluate a person's emotional arousal in an interaction. We hypothesized that skin conductance responses would be stronger in lonely individuals, especially in withholding conversation situations, which could reflect increased sensitivity to the detection of social threats, such as anticipating rejection.

This study did not reveal any differences in skin conductance responses between lonely and non-lonely individuals in different conversation scenarios. Based on the results of the study, it cannot be concluded that loneliness intensifies autonomic nervous system activation and emotional arousal in interaction situations.

Previous studies have examined the effects of loneliness on interaction digitally, for example, by showing facial images on a computer screen. In this study, a real conversation situation was utilized to create a more natural interaction setting compared to previous research. For future research, it would be relevant to investigate how depression is related to loneliness, as these conditions overlap significantly and can be difficult to distinguish from each other, as was observed in this study. A deeper understanding of loneliness gained through research is important for the development of interventions aimed at combating loneliness.