Kyynelten kieli : itkijän kyvykkyys

Abstract

Suomessa tunnettu itkuvirsiperinne pohjautuu karjalaiseen ja inkeriläiseen perinteeseen, joka alkujaan suullisena ja muistinvaraisena liittyi yhteisöllisiin siirtymäriitteihin. Itkuvirren esittäminen eli äänellä itku on itkijälle kokonaisvaltainen ja vaativa tapahtuma, joka jää elämään sanoina. Kirjoitettua tekstiä on edeltänyt itkijänaisten mukanaan kantama ja jatkuvasti uudeksi luoma puhuttu kertomus, johon uudet sukupolvet ovat liittyneet. Itkuvirsitraditio liittyy esitystraditioon ja esitettävään kirjallisuuteen. Sen uusia muotoja nyky-Suomessa ovat itkuperinteestä ammentavat itkulaulut sekä tunteiden käsittelyä korostava hoitava itku. Tutkimus kartoittaa hyvän itkijän kyvykkyyksiä. Otan vaikutteita tapaustutkimuksesta ja yhdistän fenomenologista tutkimusotetta narratiiviaineistoon. Valitsin kohteikseni itkijät karjalaisesta ja Suomeen evakkojen mukana syntyneestä itkuperinteestä sekä nykyitkijöiden joukosta. Poimin onnistuneen itkuperformanssin edellytyksiä ja itkijöiden kyvykkyyksiä tekemällä synteesiä aiemmasta tutkimuksesta ja muusta aineistosta. Itkijöiden ominaisuuksiin ja kyvykkyyksiin keskittyviä tutkimuksia ei ole aiemmin tehty. Tämän tutkimuksen perusteella hyvä itkijä on utelias ja oppimishaluinen, hänellä on terävä muisti, rikas mielikuvitus, hyvä tyylitaju ja genretietoisuus sekä tunneälyä. Hyvällä itkijällä on kokemusta elämästä, hän ymmärtää pyhän merkityksen ja kunnioittaa perinnettä ja sukupolvien ketjua. Uskon, että itkuvirsiperinteen tarkastelu itkijöiden ja heidän kyvykkyyksiensä kautta on aiheena merkityksellinen ja edelleen soveltamismahdollisuuksia tarjoava. Tämän tutkimuksen tuloksilla, ja erityisesti mahdollisilla syventävillä jatkotutkimuksilla, voi olla merkitystä esimerkiksi äänellä itkemisen oppimisessa ja opettamisessa.