The quantitative effect of emphasized impact avoidance in zoning and distance of edge influence on required biodiversity offsets

Abstract

Kasvaneen maankäytön ja ihmistoiminnan myötä luonnon monimuotoisuus on vähentynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Elinympäristöjen tuhoutuminen, pirstoutuminen ja laadun heikentyminen ajaa yhä useamman lajin kohti sukupuuttoa. Yhtenä ratkaisuna luontokadon pysäyttämiseen Suomessa on ehdotettu ekologisen kompensaation käyttöönottoa maankäytön yhteydessä. Ekologinen kompensaatio on lievennyshierarkian neljäs porras, jossa monimuotoisuudelle aiheutettu haitta hyvitetään täysimääräisesti samanlaisiin luontoarvoihin kohdistuen. Lievennyshierarkian mukaan ennen kompensaation käyttöönottoa haitallisia vaikutuksia luonnolle kuitenkin pyritään ensin välttämään kokonaan, jonka jälkeen jäljelle jääviä haittoja lievennetään esimerkiksi paremmilla suunnitteluratkaisuilla. Lisäksi toiminnan loputtua haitattu alue ennallistetaan, eli aiheutettu haitta korjataan, jos mahdollista. Ekologinen kompensaatio eli hyvitys jäljelle jäävistä haitoista tulee ajankohtaiseksi vasta näiden toimien osoittautuessa riittämättömiksi. Tässä työssä tutkittiin välttämisportaan ja kompensaation laskentaprosessin sisäisten päätösten vaikutusta ekologisen kompensaation edellyttämän hyvityksen määrään. Laskenta perustui suunnitteilla olevaan asuinalueeseen Kauramäessä Jyväskylässä, johon kaupunki kaavoitti kaksi suunnitelmaversiota, pyrkien tärkeiden luontoarvojen välttämiseen tehostetusti toisessa versiossa. Suorat vaikutukset laskettiin rakennusmassan ja teiden alle jäävästä pinta-alasta. Epäsuorien vaikutusten määrittämiseen asetettiin kaksi eri etäisyyttä rakennusmassasta, jotka kuvasivat riittävää (50 metriä) ja varovaista (100 metriä) lähestymistapaa luonnon kokonaisheikentymättömyyden tavoitteen saavuttamiseksi. Kompensaatiolaskennan tuloksia vertailemalla todettiin, että haitallisten vaikutusten tehostettu välttäminen suunnitteluvaiheessa vähensi kompensaation tarvetta keskimäärin 7,44 habitaattihehtaarilla metsää ja 0,23 habitaattihehtaarilla suota ollen täten tehokas keino kompensaatiotarpeen vähentämisessä. Vertailussa selvisi myös, että varovainen lähestymistapa epäsuorien vaikutusten arvioinnissa lisäsi kompensaation tarvetta keskimäärin 3,31 habitaattihehtaarilla metsää ja 0,33 habitaattihehtaarilla suota riittävään verrattuna, joka todellisen kokonaisheikentymättömyyden varmistamiseksi olisi toteutettavissa.

Declining trends of habitat and species biodiversity raise concern on a global scale. In Finland over 2600 of 22 400 evaluated species were classified threatened in 2019 while continuing pressure from development and land use accelerate this trend. Habitat loss, fragmentation, and degradation caused by anthropological activities are the biggest threats to biodiversity. One recognised method for halting this decline is biodiversity offsetting in which adverse environmental impacts caused by a development or activity are fully compensated. It is the fourth and final step in the mitigation hierarchy, where offsetting is carried out after adverse effects to the environment are first avoided, minimised, and restored on site if possible. The aim of this thesis was to facilitate further understanding of biodiversity offsetting and the implications of the decisions within the calculation process. This study was conducted focusing on boreal forest and mire habitats in a planned residential development site in Kauramäki, Jyväskylä. First, by comparing two versions of the configuration of houses and roads in the area, the before and after versions of implementing added avoidance measures, this thesis aimed to illustrate how avoiding adverse effects impacts the outcome of calculated area required for biodiversity offsets. Second, by using two alternative scenarios for distance of edge influence (sufficient with 50 meters and cautious with 100 meters) in evaluating indirect effects from the development this thesis set out to demonstrate the impact of decisions to the calculated area for required offsets. The results showed that calculated forest area for required offsets decreased on average by 7.44 habitat hectares and mire area by 0.23 habitat area if the avoiding of adverse effects was emphasized in the planning phase. Using the cautious approach to evaluate the distance of edge influence instead of the sufficient one resulted in an average increase of 3.31 habitat hectares of forest area and 0.33 mire area for required offsets. These results indicated that emphasized avoidance of adverse effects in the development planning phase was an efficient way to decrease the need for offsetting actions. Taking the cautious approach in evaluating biodiversity losses to achieve true no net loss targets was considered feasible.