“For how long will teachers endure?” : representations of teachers in newspaper headlines preand mid-pandemic
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Opettajat ovat ammattikuntana ryhmä, josta jokaisella on jonkinlaisia kokemuksia. Näiden kokemusten perusteella ihmiset luovat käsityksen siitä, millaisia opettajat ovat. Myös medialla on oma roolinsa eri ihmisryhmien, myös opettajien esittämisessä ja representaatiossa. Media sekä luo representaatioita että heijastelee yhteiskunnan arvoja ja niiden muutoksia. Opettajat ovatkin yhteiskunnallisesti merkittävä ammattikunta koulutusasemansa takia, mutta myös siksi, että jokaisella on tai on ollut henkilökohtaisia kokemuksia opettajista.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia representaatioita opettajista mediassa luodaan. Selvitys tarkastelee kolmen sanomalehden, Helsingin Sanomien, The Indian Expressin ja The Washington Postin, otsikoita kahdella ajanjaksolla: ennen ja jälkeen Covid-19-pandemian alun. Otsikoita analysoitiin kriittisen diskurssintutkimuksen ja sosiaalisten toimijoiden mallin avulla. Otsikoita tarkasteltiin sekä sanatasolla että laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa. Erityistä huomiota kiinnitettiin sukupuolien representaatioeroihin.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että opettajat esitetään pääosin ammattiryhmänä ja harvemmin yksilöinä. Opettajat olivat otsikoissa enimmäkseen passiivia toimijoita, jotka esitettiin suhteessa koulutusorganisaatioon. Sukupuolittunut representaatio oli ennakoitua vähäisempää, eikä mediassa esitetty opettamista niin feminiinisenä alana, kuin mitä opettajien sukupuolijakauma voisi antaa odottaa. Pandemia muutti opettajien representaatiota, muttei lisännyt opettajien sankaridiskurssia, vaan vahvisti opettajien esittämistä passiivisina ryhminä.
Havaintojen perusteella voidaan todeta, että vaikka opettajien representaatio on mediassa pääasiassa melko positiivista, jäävät opettajat usein oppilaitosten ja jopa oppilaiden varjoon. Opettajien representaatiotapojen tiedostaminen voi auttaa selittämään ja myös vaikuttaa siihen, miten opettajia arvostetaan. Samalla muutokset representaatiossa tuovat esiin ammattiin liittyviä yhteiskunnallisia muutoksia.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Gender, identity and representation in video games : an elective discourse-oriented course for Finnish EFL upper secondary school students
Rautiainen, Miika (2015)Suomen koulujen opetussuunnitelmat pyrkivät toteuttamaan ja edistämään tasa-arvoa, mutta tasa-arvon toteutuminen koulujen arjessa vaatii vielä työtä. Samaan aikaan videopeleistä on tullut suosittu harrastus nuorten ja ... -
Representations of Harry Styles in Independent’s online news headlines
Jokela, Josefiina (2023)Tässä tutkielmassa tavoitteena oli selvittää millaisia representaatioita muusikko Harry Stylesista löytyy brittiläisen verkkolehden Independentin uutisotsikoista, ja mitä ne kertovat hänen maskuliinisuudestaan. Vastaavanlaisia ... -
"Be the best version of yourself!" : representations of women, femininity and exercise in Glamour and Brigitte
Partanen, Sanna (2018)Naistenlehtien täydellisyyttä hipovat feminiinisyyden representaatiot ja niiden mahdolliset vaikutukset naisten itsekäsitykseen ovat olleet tutkimuksen kohteena jo muutamia vuosikymmeniä. Yleisimmin tutkimuksen kohteena ... -
Victims, villains or organized community? : discrimination, social exclusion and empowerment in the media representation of urban poverty : case of barrio “El 70” in Venezuelan newspapers
Kivimäki, Johanna (2012)The purpose of this thesis is to study the media representation of urban poverty in a developing country context, focusing specifically on the connections between media representation and social exclusion. The theoretica ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.